Lauantaisin klo 13.55 - 14.00, uusinta klo 23.00
Palautetta laidasta laitaan
Moni kuuntelija on toivonut, että mahdollisimman monia palautteita käsiteltäisiin julkisesti. Siksi julkaisen nyt monta eri postia samassa jutussa.
Tällaista palautetta Radio 1 sai aivan vastikään:
Oletan, että suuri osa radiokanava Ylen ykkösen kuuntelijoista on työssäkäyviä ihmisiä. Aika monen työaika on 8–16. Miksi lauantaisin ja sunnuntaisin tulevat uusinnat Viikon valintaa lukuunottamatta ovat ohjelmista, jotka lähetetään arkisin klo 17 jälkeen, jolloin radiota voi työssäkäyvä kuunnella? Olen vähän kyllästynyt kuuntelemaan saman ohjelman kahteen kertaan, kun työaikana tulevia ohjelmia ei pysty kuuntelemaan kertaakaan.
Palautteen lähettäjä kaipaa niin sanottuja asiaohjelmia, joita tosiaan uusitaan Yle Radio 1:ssä vain vähän. Olemme jo pohtineet, pitäisikö uusintoja ensi vuonna hiukan rukata. Nykyään uusitaan etenkin musiikkia, kuunnelmia ja kulttuuriohjelmia, mutta vain vähän asiapuhetta tai tiedettä. Asia on siis pohdinnassa.
Eläkeläiskuuntelija Turusta on pettynyt Radio 1:een:
Ei näytä olevan mitään apua siitä, että valittaa ohjelmamuutoksista. Te vain jatkatte samaan malliin. Miksi Ylen ykkönen ei voi olla vanhemman väen kanava? Kuinka voitte luulla, että nuoriso kuuntelisi kyseistä kanavaa? Miksi muutatte kuuntelijoilta kysymättä ohjelma-aikoja? Teistä on varmaan hauskaa kun en löydä ohjelmaa, jota haluaisin kuunnella tuttuun aikaan. Näytätte meille, että valta on teillä.
Tartun ensin ohjelma-aikojen muutoksiin ja palaan ikäasioihin tuonnempana. Ohjelmiston sijoittelu on tosiaan jonkinlaista vallankäyttöä, mutta ei mielivaltaa, emmekä halua pahoittaa kuuntelijoiden mieltä. Jos kuuntelijat kaikkoavat, kanavan taru on lopussa.
Siksi me seuraamme kuuntelijalukuja ja otamme palautteet vakavasti. Kun esimerkiksi Päivän mietelauseen sijoittaminen pelkästään aamuun aiheutti vastalauseryöpyn alkuvuonna, palautimme mietteen takaisin myös keskipäivään.
Vuoden alussa monien ohjelmien paikka vaihtui, koska halusimme selkeyttää ohjelmistokokonaisuutta. On ikävää, jos ohjelmat eivät vieläkään tahdo löytyä. Mutta siitä vasta sotku syntyisi, jos panisimme pakan taas rajusti uusiksi.
Seuraavakin palaute on kipakka:
Olin aivan ällistynyt, kun kerrottiin kanavauudistuksen aikoihin, että halutaan nuoria kuulijoita. Heille jo on riittävästi ohjelmaa muilla kanavilla. Sen sijaan suuret ikäluokat, jotka ovat aina tottuneet kuuntelemaan radiota, ovat pian eläkkeellä ja innolla avaamassa radiota heti aamusta. Itse ja ystäväni olemme olleet jo eläkkeellä muutaman vuoden, eikä tämä uudistus todellakaan innosta. Etenkin Muistojen bulevardi on aivan älytön ohjelma. Miten Ylellä voi olla varaa tehdä tämä temppu aikuisille valistuneille kuulijoille?
Yle Radio 1 on ehdottomasti myös vanhemman väen kanava. Me emme kalastele nimenomaan tietynikäisiä kuuntelijoita, sellainen tehtävä on annettu aivan muille kanaville. Kaikki ovat yhtä arvokkaita, vaikka jokainen ohjelma ei miellytäkään kaikkia kuuntelijoita.
Meille tulee myös kiittävää palautetta:
Olen lapsesta asti, noin vuodesta 1943 alkaen kuunnellut radiota. Aluksihan ei ollut kuin yksi kanava. Sen jatkona Radio 1 täyttää tehtävänsä pettämättä ja viime aikoina aina vain rennommin. Hienostelu kaiken huippuna; sen sketsit kruunaavat ohjelman. Tv:n katselu ei ole koskaan kunnolla luonnistunut minulta sen paikoilleen sitovuuden takia. Kiitän ja toivotan heleää tulevaisuutta!
Minäkin kiitän, sekä tätä viimeistä palautteen antajaa että kaikkia muitakin. Ja samalla toivotan hyvää äitienpäivää!
Kommentit: Uusin ensin Vanhin ensin
Mitä mieltä olet, mitä haluaisit kuulla vai jäikö jokin vaivaamaan? Kerro meille niin me koetamme vastata.
Yle Radio 1 saa palautetta, kommentteja ja tiedusteluja ohjelmistaan päivittäin.
Radio 1:n kanavajohto käy radiossa läpi ja kommentoi viikon aikana saapunutta palautepostia sekä kertoo Radio 1:n ohjelmistosta.
Radio 1 vastaa - uusimmat kuunneltavat
- Radio 1 vastaa: 25.05.2013 13.55
- Radio 1 vastaa: Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa
- Radio 1 vastaa: Kunnon kuultavaa kenelle tahansa
- Radio 1 vastaa: Tasapuolista maailmanloppua
- Radio 1 vastaa: Toivekonsertit ovat kuuntelijoille tärkeitä
- Radio 1 vastaa: 20.04.2013 13.55
- Radio 1 vastaa: 06.04.2013 13.55
- Radio 1 vastaa: Elämää Pöljän kylällä
- Radio 1 vastaa: Bulevardi Luostarin puutarhaan
- Radio 1 vastaa: Lapsonen kevään
Kolumneja ja puheenvuoroja
Radio 1 vastaa
Radio kiitoksella elää
Kaj Färm | 25.5.2013
Ykkösaamun kolumni
Absoluuttinen sananvapaus johtaa kaaokseen
Aleksis Salusjärvi | 23.5.2013
Ykkösaamun kolumni
Natolla uusia tukijoita
Esko-Juhani Tennilä | 21.5.2013
Kolmannen maailman puheenvuoroja
Filippiinit - Aasian uusi tiikeri, mutta millä hinnalla?
Kirsi Crowley | 17.5.2013


