Lauantaisin klo 13.55 - 14.00, uusinta klo 23.00

Tuttuus on radiossa vahvuus

Jokainen radiopäivä on erilainen, mutta Yle Radio 1:n kattaus säilyy viikosta toiseen samankaltaisena juhla-aikoja lukuun ottamatta. Pysyvä suhde radiokanavaan syntyy monelle kuuntelijalle juuri jonkinlaisesta ennakoitavuudesta.

Tällaisesta hyvästä tuttuudesta kirjoittaa eräs kuuntelijamme palautteessaan:

Harvahkoon olen moittinut YLE:n ohjelmia, mutta vielä harvemmin niitä ylistänyt. YLE1:n lauantaiaamujen ohjelmistoa koskeva tyytyväisyyteni on kuitenkin siinä saturaatiopisteessä, että jo on annettava suunkin puhua. Kiitän musiikkitoimittajia heidän mainiosta ammattitaidostaan, joka sallii minun kokea lauantaiaamut kuunteluviikon huipentumana. Myös kehuelen Aristotelesta, jonka myrkylliskantainen kielenpää lipaisee sattuvasti nuolaisten kuin hainnahkainen hammas ... Siis kiitän siitä, että on ns. vanhakantainenkin kulttuurinymmärtäjäkin saanut ymmärtäjänsä, ja nimenomaan YLE1:ssä.

Lähes jokainen yli 9-vuotias suomalainen kuuntelee radiota viikottain. Koska suomalaiset ovat uskollisia lempikanavilleen, tutut ohjelmat ja toimittajat ovat tärkeitä. Musiikkimaku ja ohjelmiston laatu tietenkin vaikuttavat kanavan valintaan.

Tässä palautetta Radio 1:n kesästä:

Hei. Viimeisen kesälomaviikkoni aikana ajoin autollani liki Suomen halki, Ylen Radio Ykkönen seuranani. Oli mukavaa kuunnella sujuvasanaisia toimittajia, kesäjuttuja jne. Olen huomannut jaksavani kuunnella juuri Yle 1:n ohjelmia, joissa ei ole mainoksia. Kiitos työstänne ja mainiosta kesäseurasta.

Seuraava palautteen lähettäjä kertoo kuuntelevansa radiota tuntikausia päivittäin. Hän on pettynyt Ylen radiokanaviin ja etenkin Radio 1:een. Luen nyt otteita hänen sähköpostistaan:

Jo ennen kuin olympialaiset alkoivat, oli tämä kaikkien aikojen huonoin radiokesä. Tiedän sen siitä, että olen joka päivä yhtenään ruuvannut kanavavalitsinta edes takas ja yrittänyt epätoivoisen kiukun vallassa löytää jotain kuunneltavaa, jota kaiken lisäksi en olisi kuullut jo eilen.

Kanavauudistus meni kaameasti pieleen. Aikaisemmin Ykkönen oli selvästi asiaohjelmien radio vaikka välissä tulikin paljon musiikkia. Nyt, kun musiikkia on niin paljon enemmän kuin joitain vuosia sitten, ei kanavalle kannata edes yrittää ruuvata Ykkösaamun jälkeen. Onhan joukossa Ajankohtainen Ykkönen ja todella pinnallinen Tiedeykkönen, mutta ne ovat niin satunnaisia, ettei niitäkään enää tule löytäneeksi. Brysselin kone tulee vastaan muiltakin kanavilta ja sen voi kuunnella Areenasta vaikka aamupalalla viikonloppuna, kun miltään Ylen kanavalta ei tule yhtään mitään.

Miksi Ykkönen piti degeneroida hyvästä ja viimeistellysti toimitetusta asiakanavasta puhtaaksi kulttuurikanavaksi?

Vuoden alun kanavauudistuksessa musiikin määrä tosiaan kasvoi Radio 1:ssä. Olemme saaneet ratkaisusta vaihtelevaa palautetta, ja ensi vuodeksi pohdimme tapoja lisätä tai uusia asiaohjelmia. Kaikki tällainen on vasta alustavaa mietintää, ja suunnitelmat täsmentyvät syksyllä.

Mikäli muidenkin kuin palautteen lähettäjän on työlästä löytää asiaohjelmia kanavaltamme, annan muutaman vinkin ohjelmistostamme.

Asiapuhetta tulee Radio 1:stä joka arkipäivä aamukymmenen uutisten jälkeen. Esimerkiksi keskiviikkoisin tulee Maija Elonheimon toimittama Brysselin kone, ja torstaisin Kalle Haatasen keskusteluohjelma.

Myös kello 12.15 alkaen on tarjolla asiapuhetta. Maanantaisin historiasarjoja, tiistaisin ja perjantaisin Tiedeykkönen, keskiviikkoisin Julkinen sana sekä torstaisin ja lauantaisin Ajankohtainen ykkönen.

Lauantaisin ja tiistaisin kuuluva Puheenvuoroja-sarja puolestaan esittelee ajattelijoita eri puolilta maailmaa. Myös esimerkiksi Horisontissa ja Kultakuumeessa puhutaan painavia.

Kiitos kaikesta palautteesta ja hyvää elokuun alkua!

Anna Simojoki | 4.8.2012

Kommentoi

Mitä mieltä olet, mitä haluaisit kuulla vai jäikö jokin vaivaamaan? Kerro meille niin me koetamme vastata.

Yle Radio 1 saa palautetta, kommentteja ja tiedusteluja ohjelmistaan päivittäin.

Radio 1:n kanavajohto käy radiossa läpi ja kommentoi viikon aikana saapunutta palautepostia sekä kertoo Radio 1:n ohjelmistosta.

Radio 1 vastaa - uusimmat kuunneltavat

Radio 1 vastaa: Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa
Radio 1 vastaa: Kunnon kuultavaa kenelle tahansa
Radio 1 vastaa: Tasapuolista maailmanloppua
Radio 1 vastaa: Toivekonsertit ovat kuuntelijoille tärkeitä
Radio 1 vastaa: 20.04.2013 13.55
Radio 1 vastaa: 06.04.2013 13.55
Radio 1 vastaa: Elämää Pöljän kylällä
Radio 1 vastaa: Bulevardi Luostarin puutarhaan
Radio 1 vastaa: Lapsonen kevään
Radio 1 vastaa: Isoisän jäljillä

Kolumneja ja puheenvuoroja

Ykkösaamun kolumni

Natolla uusia tukijoita

Esko-Juhani Tennilä | 21.5.2013

Radio 1 vastaa

Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa

Anna Simojoki | 18.5.2013

Kolmannen maailman puheenvuoroja

Filippiinit - Aasian uusi tiikeri, mutta millä hinnalla?

Kirsi Crowley | 17.5.2013

Kolumni

Taidetta ilman tietoa

Otso Kantokorpi | 15.5.2013

Lisää kolumneja ja puheenvuoroja

Muualla Yle.fi:ssä