Sarja on päättynyt
Radiopersoona: Hannu Taanila
Radiopersoona-sarjassa tutustutaan tunnettuihin radiotoimittajiin heidän radio-ohjelmiensa kautta. 2.4. alkaen toukokuun loppuun kuullaan toimittaja ja toimituspäällikkö Hannu Taanilan (s. 1939) muistoja radiouran varrelta.
Kuuntele Taanilaa tämän sivun oikean palstan linkeistä.
Radiopersoona-sarjan ensimmäisessä ohjelmassa maanantaina 2.4. Hannu Taanila tarkastelee lapsuusmuistojaan läheltä ja kaukaa.
Huom! maanantaina 9.4. ei Radiopersoona-ohjelmaa (2. pääsiäispäivä)
Sarjan toisessa ohjelmassa maanantaina 16.4. Hannu Taanila kertoilee muistoja kouluvuosiltaan ja opiskeluajoiltaan. Ohjelman on toimittanut Riitta Tarkkola.
Sarjan kolmannessa ohjelmassa maanantaina 23.4. Hannu Taanila pohtii uravalintojaan.
Maanantaina 30.4. on luvassa kirjallista kirjavaa.
Maanantaina 7.5. puhutaan Euroopasta
Maaanantaina 14.5. on luvassa ohjelmakimara
___________
Hannu Taanila aloitti Yleisradiossa 1960-luvulla, siltä ajalta monet muistavat hänet mm. 1960-luvun lopulla televisiossa lähetetyistä Jatkoaika-ohjelmista. Hän on toiminut Yleisradiossa toimittajana ja mm. radion kulttuuritoimituksen toimituspäällikökkönä, radion tiede- ja kulttuuriohjelmien toimituspäällikkönä sekä Radio Ylen Ykkösen projektipäällikkönä ja erikoistoimittajana eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoden 2003 alussa. Sen jälkeen hän jatkoi suositun Hannu Taanilan sävelradion toimittamista aina vuoden 2005 loppuun asti. Hannu Taanilalla oli keskeinen rooli v. 1989 aloittaneen Nuntii latini -ohjelman ideoinnissa ja käynnistämisessä. Lisäksi hänet muistetaan monista persoonallisista, etenkin urkumusiikkia, käsittelevistä musiikkiohjelmista.
Räväkkänä, kantaaottavana ja epäsovinnaisena toimittajana tunnettu Taanila sai vuonna 1996 sai Kirkon tiedonvälityspalkinnon. Palkinnon perusteluissa todettiin mm. "Hannu Taanila hyödyntää aatehistoriallista ja teologista asiantuntemustaan analyyttisesti ja kriittisesti. Hän käyttää kristillisen perinteen käsitteitä epäsovinnaisella tavalla. Tämä jakaa usein kuulijoiden mielipiteitä. Joka tapauksessa Taanila haastaa kuulijansa ajattelemaan ja ottamaan uskonnolliset, eettiset ja yhteiskunnalliset kysymykset vakavasti."
Vuonna 2003 Hannu Taanila palkittiin Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla tiedonjulkistamisessa tehdystä monipuolisesta elämäntyöstä. Palkinnon perusteluissa todettiin mm. että "Älyllisyydellään ja vahvoilla provosoinneillaan hän on haastanut kuulijansa miettimään ja tarkastelemaan kriittisesti näkemyksiään. Taanila on saanut ohjelmistaan runsaasti palautetta. Nekin, jotka ovat olleet asioista eri mieltä, ovat lähes poikkeuksetta antaneet tunnustusta Taanilan sanalliselle kyvykkyydelle ja laajalle tietämykselle. Taanilan monipuolinen lukeneisuus tuleekin selvästi esiin hänen ohjelmissaan. Toimittajana hän on ollut tinkimätön ja ohjelmien valmistelussa vaatinut sekä itseltään että alaisiltaan ja työtovereiltaan laajaa ja huolellista perehtymistä keskeisiin tietolähteisiin."
Radiopersoona-sarjan ensimmäisessä ohjelmassa Hannu Taanila tarkastelee lapsuusmuistojaan läheltä ja kaukaa.
Huom! maanantaina 9.4. ei Radiopersoona-ohjelmaa (2. pääsiäispäivä)
Sarjan toisessa ohjelmassa maanantaina 16.4. klo 10.05 - 11.00 Hannu Taanila kertoilee muistoja kouluvuosiltaan ja opiskeluajoiltaan. Ohjelman on toimittanut Riitta Tarkkola.
____
Radiopersoona: Hannu Taanila Yle Radio 1:ssä maanantaisin 2.4.2012 alkaen klo 10.05 - 11.00.
Ohjelmat toimittaa Riitta Tarkkola.
Tutkimus median sisältöjen keventymisestä (Alajoutsijärvi Seppo
"Mitä tulikaan sanottua" Hannu Taanilan radiopuheen analyysi
Acta Universitatis Lapponiensis 163. Julk.v. 2009)
Yle Lapin uutisten juttu väitöskirjasta 2.9.2009
Kohde tunnistaa itsensä väitöskirjasta
Yle Lapin uutisten juttu 3.9.2009

Radiopersoona-sarjassa tutustutaan tunnettuihn radiotoimittajiin heidän vanhojen radio-ohjelmiensa kautta. Samalla muistellaan suomalaisen yhteiskunnan muutoksia, ja saadaan kuulokulma radioilmaisun historiaan.
Radiopersoona - uusimmat kuunneltavat
- Radiopersoona: Radiopersoona Adolf Turakainen
- Radiopersoona: Luonnollisesti
- Radiopersoona: Luontopolulla Suomessa ja maailmalla
- Radiopersoona: Kesämielellä kotikonnuilla
- Radiopersoona: Taanilan mitalla
- Radiopersoona: Ohjelmakimara
- Radiopersoona: Eurooppa-kuvia
- Radiopersoona: Kirjallista kirjavaa
- Radiopersoona: Uravalintoja
- Radiopersoona: Koulu- ja opiskelumuistoja


