Lauantaisin Suoraa puhetta! -ohjelmassa

Manifesti: Jouluna jokainen ajattelee itseään!

Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela. Kuva: YLE

Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela | 17.11.2011

Jouluna kuuluu ajatella ensisijaisesti itseään!

Kolkuttavalle ei avata – ei ainakaan jouluaattona. Tämä on meillä uskollisimmin noudatettu kristillinen jouluperinne. Betlehemiläinen majoitusyrittäjä ei huolinut Mariaa ja Joosefia huoneisiinsa. Samoin suomalainen viettää jouluaattonsa tiivisti ikioman ydinperheensä kanssa. Syrjäiset älkööt vaivautuko. Arkena pätevät ”kaveria ei jätetä”- kampanjat ja muut yhteisöllisyys-asenteet lähtevät joulupyhien viettoon yhtä varmasti kuin ihmisetkin. Jouluna on hyvätapaista sulkeutua neljän seinän sisälle oman perheen kesken. Silloin sopii hankkia parhaita herkkuja omaan pöytään vailla itsekkyyden häivää. Ja aattoillan huipentumaksi voi ostaa nekin tavarat, joita muulloin vuoden aikana pidettäisiin itsekkäänä tuhlauksena ja epäekologisena kuluttamisena. Arkihuolesi kaikki heitä ja keskity kerrankin vain itseesi!

Joulu on itsekeskeisyyden ja eristäytyneisyyden linnake. Jouluaattoiltana edes Facebookissa ei ole enää ketään. Kaikki ovat live-tapaamisessa perheenjäsentensä kanssa. Joulun ihme mullisti ajanlaskun: 24 tuntia- huoltoasemien baarit eivät tarkoita 24 tunnilla jouluyönä ympärivuorokautista palvelua. Ne avaavat vasta tapaninpäivänä klo 12.

Joulu on maailman yksinäisin juhla. Onkin yllättävää, että jouluun liitetään usein ajatuksia lähimmäisen rakkaudesta, vähempiosaisten auttamisesta ja ilon tuottamisesta toisille ihmisille.

Joulun kaupallistumista on päivitelty ainakin yli puoli vuosisataa. Kuitenkin joulun ainoat oman perheen ulkopuolella tuntuvat vaikutukset ovat nimenomaan kauppiaiden lompakossa. Heidän kannaltaan nämä ovat kauneimpia ja epäitsekkäimpiä joulutekoja. Voisiko tänä päivänä kaupallinen joulu sittenkin olla se ”alku joulu taivaisen”?

Me väitämme, että joulusta on tullut itsekkyyden juhla!

Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela.

Kommentoi Lähetä:

Suoraa Puhetta!

Ohjelmasarja on päättynyt.

Kolmen vuoden aikana sarjassa puhuttiin mm. feminismistä, anarkismista, ihmisoikeuksista, mediasta, erilaisuudesta, Karjalasta, juhlatavoista, arjesta, erilaisuudesta, palkkatyöstä, kulttuurista ja Suomesta.

Jussi Putkonen. Kuva: Jyrki Valkama/YLEJussi Putkonen

Tuottaja Anne Achté
YLE Radion ajankohtaisohjelmat

Studioemäntä Ida-Maria Hytönen.

Suoraa puhetta! Uusimmat kuunneltavat

Suoraa puhetta!: Uusi Musta!
Suoraa puhetta!: Manifesti: ”Tee se itse” – ajattelu romahduttaa talouden!
Suoraa puhetta!: Oikeutta ihmisille
Suoraa puhetta!: Manifesti: Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille!
Suoraa puhetta!: Suoraa puhetta: Kansalliset identiteettitalkoot
Suoraa puhetta!: Manifesti: Suomi on koomassa ja media on väärässä!
Suoraa puhetta!: Ketä ja miten me haluamme juhlia?
Suoraa puhetta!: Manifesti: Kunnon väelle kunnon juhlia!
Suoraa puhetta!: Suomalaiset eivät osaa juhlia! Onko aika ajanut joulun ohi?
Suoraa puhetta!: Manifesti: Jouluna jokainen ajattelee itseään!
Suoraa puhetta!: Suomalaiset eivät osaa juhlia! Lämminhenkiset perhejuhlat ovat historiaa!
Suoraa puhetta!: Manifesti: Perhejuhlissa ei perhe juhli!
Suoraa puhetta!: Suomalaiset eivät osaa juhlia! Töissä ei ole juhlimisen aihetta!
Suoraa puhetta!: Manifesti: Työelämä tuhoaa juhlamielen!
Suoraa puhetta!: Ikiaikaiset juhlaperinteet ovat mielettömiä!
Suoraa puhetta!: Manifesti: Nykyinen juhlakalenteri on vain kauppojen ylläpitämä!

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä