Lauantaisin Suoraa puhetta! -ohjelmassa

Manifesti: Perhejuhlissa ei perhe juhli!

Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela. Kuva: YLE

Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela | 10.11.2011

Perhejuhlista on tolkku poissa!

Entisajan maailmassa juhlia leimasi ainutkertaisuus. Häät, ristiäiset, hopeahäät, kultahäät seurasivat kauniisti toisiaan vuosien vieriessä. Tänä päivänä voi hyvinkin joutua kolme, neljä kertaa kummipojan häihin.

Juhlien piti toistua samanlaisina, noudattaa tiettyjä perinteitä ja vakiintuneita tapoja. Jämäkkä ”niin meillä päin on ollut tapana”- ajattelu vahvisti sekä perhettä että yhteisöä.

Hääpari kutsuu juhlimaan kaikki heille tärkeät, rakkaat ja läheiset ihmiset. Morsiamen perhe ja suku, sulhasen perhe ja suku sekä ystävät; sinun, minun ja meidän ystävät. Häiden kaavan mukaan hääpari ottaa vieraat vastaan yhdessä, istuu ruokapöydässä yhdessä, leikkaa kakun yhdessä, tanssii yhdessä jne. Hääpari onkin ainoa joka voi olla varma siitä, että juhlissa on tuttua seuraa. Jo morsiusparin vanhemmat sijoitetaan istumaan ristikkäin. Morsiamen isä istuu sulhasen äidin kanssa ja päinvastoin. Monet vieraat eivät tunne toisiaan, mutta tutun hääparin kanssakaan ei voi seremoniallisista syistä olla. Pöytäjärjestys sijoittaa ihmisiä periferisiin oloihin, ventovieraiden keskelle. Silloin voi tuntea olonsa niin ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi, että häävieraat etsivät pöytäliinan suojissa kutsun käsilaukusta varmistuakseen olevansa oikeissa juhlissa.

Eikä siinä vielä kaikki. Myös juhlien rima on noussut. Yhä useammat vuokraavat ulkopuolisia tiloja juhliinsa. Ennen ainoastaan sikarikerroksen herrat hankkivat juhlahuoneiston merkkipäiväkseen. Tämä tapa on levinnyt alaspäin kansankerroksissa. Jossakin lehdessä päiviteltiin, miten 30-vuotispäiviä varten vuokrataan nykyään baareja, lukussaunaosastoja jopa kokonaisia talvipuutarhoja. Mitä nyt kolmikymppisistä! Vaativampia kuluttajia löytyy vielä nuoremmasta polvesta. 3-vuotissynttäreitä vietetään tiloissa, jossa on pallomeri, polkuautoja, akvaariomaailma, hampurilaisia tarjoilevaa henkilökuntaa, taikuriohjelmaa ja rutkasti lahjoja vieraille. Voimme vain haaveilla millaisilla reiveillä tämä sukupuoli juhlii vajaan puolivuosisadan päästä 50-vuotispäiviään.

Kilpavarustelu juhlien suhteen valtaa alaa. Vaatimustaso on noussut. Ennen kaikkien juhlat noudattivat samaa kaavaa. Uutuuksia ei kaivattu. Nyt juhlilla on kyettävä ilmaisemaan omaa persoonallisuuttaan, luovuuttaan ja kekseliäisyyttään. Toisaalta samaan aikaan on kuitenkin oltava sosiaalisesti korrekti. Olisi helpompaa jos voisi juhlia yksinkertaisesti laittamalla merkkipäivänään pullapitkon pöytään ja kahvinkeittimen valmiuksiin vieraiden varalle. Vai olisikohan tässä retrosynttäriteemapalvelua myytäväksi 18- 44-vuotiaille naisille?

Me väitämme, että yksinkertaisia, lämminhenkisiä perhejuhlia ei ole enää olemassakaan!

Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela

Kommentoi Lähetä:

Suoraa Puhetta!

Ohjelmasarja on päättynyt.

Kolmen vuoden aikana sarjassa puhuttiin mm. feminismistä, anarkismista, ihmisoikeuksista, mediasta, erilaisuudesta, Karjalasta, juhlatavoista, arjesta, erilaisuudesta, palkkatyöstä, kulttuurista ja Suomesta.

Jussi Putkonen. Kuva: Jyrki Valkama/YLEJussi Putkonen

Tuottaja Anne Achté
YLE Radion ajankohtaisohjelmat

Studioemäntä Ida-Maria Hytönen.

Suoraa puhetta! Uusimmat kuunneltavat

Suoraa puhetta!: Uusi Musta!
Suoraa puhetta!: Manifesti: ”Tee se itse” – ajattelu romahduttaa talouden!
Suoraa puhetta!: Oikeutta ihmisille
Suoraa puhetta!: Manifesti: Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille!
Suoraa puhetta!: Suoraa puhetta: Kansalliset identiteettitalkoot
Suoraa puhetta!: Manifesti: Suomi on koomassa ja media on väärässä!
Suoraa puhetta!: Ketä ja miten me haluamme juhlia?
Suoraa puhetta!: Manifesti: Kunnon väelle kunnon juhlia!
Suoraa puhetta!: Suomalaiset eivät osaa juhlia! Onko aika ajanut joulun ohi?
Suoraa puhetta!: Manifesti: Jouluna jokainen ajattelee itseään!
Suoraa puhetta!: Suomalaiset eivät osaa juhlia! Lämminhenkiset perhejuhlat ovat historiaa!
Suoraa puhetta!: Manifesti: Perhejuhlissa ei perhe juhli!
Suoraa puhetta!: Suomalaiset eivät osaa juhlia! Töissä ei ole juhlimisen aihetta!
Suoraa puhetta!: Manifesti: Työelämä tuhoaa juhlamielen!
Suoraa puhetta!: Ikiaikaiset juhlaperinteet ovat mielettömiä!
Suoraa puhetta!: Manifesti: Nykyinen juhlakalenteri on vain kauppojen ylläpitämä!

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä