Lauantaisin Suoraa puhetta! -ohjelmassa

Manifesti: Suomi ei ole eurooppalainen sivistysvaltio!

Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela. Kuva: Jyrki Valkama/YLE

Suomalaiset ovat osanneet lukea jo sata vuotta. Kiitos varhain perustetun kansakoululaitoksen. Tämä ja Pisa-tutkimus on tehnyt meidät omahyväisiksi. Me voimme suhtautua sivistykseen hiukan huolettomasti ja yliolkaisesti. Sivistys ei ole ajankohtaista, vaan jotain joka hoidettiin kuntoon jo vuosikymmeniä sitten.

Vai hoidettiinko? Suomessa sivistyksen kriteerit ovat alhaalla. Kun keskieurooppalaiset runoilivat latinaksi ja kehittivät uusia valtiomuotoja, niin suomalaiset metsästivät ja kalastivat. Muissa maissa sivistystä ehdittiin luoda vuosisatojen ajan pala palalta, kun taas Suomessa siirryttiin erämaatöllistä suoraan Star Trekin ja Dallasin henkiseen maailmaan.

Viimeiset jotka peräänkuuluttivat sivistystä olivat kansakoulunopettajat. Heille sivistyksen mitta oli pää ilman täitä ja puhtaat kädet. ”Sivistyneellä ihmisellä on aina puhdas nenäliina ja kampa. K – A – M –P –A. Pyydä että isäsi ostaa sinulle sellaisen.” Tässä onkin suomalaisen sivistyksen valopilkku. Hygieniataso on etenkin virastojen käsidesien myötä aivan huippua!

Sitten oli sivistynyt itsensä kehittäminen. Herttaisen säälittäviltä tuntuvat entisaikain tyttöjen väsymättömät ponnistelut sielun jalostuksen parissa. Omista luonteen heikkouksista taisteltiin eroon kirjoittamalla päiväkirjaan sivukaupalla itsetutkiskelua tai luonnetta kehittävillä keskustelukerhoilla. Pitääpä yrittää: ”Tytöt, mitä jos jätettäisiin ravintolailta toiseen kertaan. Nakerretaan pähkinöitä ja keskustellaan miten pääsisin irti kateudesta”.

Viimeistään 70-luvulla sivistys oli jähmettynyt tietokirjasarjaan Lundian kirjahyllyssä Alistair MacLeanien ja muiden Suuren kirjakerhon klassikoiden välissä. 80-luvulla mikään ei ollut niin out kuin tietoviisaus – no näkihän sitä sentään sunnuntai-iltaisin TV 2:lla Suomen tietoviisas-visailussa.

Nykyään yleissivistys-sanaa jaksavat käyttää enää vain sanomalehtien tilapäiskolumnistit: ”Elokuva on niin karmeaa huttua, että se on ollut ilmestymisvuodestaan 1987 lähtien jo monen sukupolven pakollinen ’must see’. Se on niin camp että se kuuluu yleissivistykseen!”

Sivistyksen historia on Suomessa lyhyt ja hatara. Minä väitän, että Suomi ei ole koskaan ollut sivistysvaltio!

Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela

Hanna Seppänen ja Tilda Korkeela | 20.7.2011

Twitter

Kommentoi

Suoraa Puhetta!

Ohjelmasarja on päättynyt.

Kolmen vuoden aikana sarjassa puhuttiin mm. feminismistä, anarkismista, ihmisoikeuksista, mediasta, erilaisuudesta, Karjalasta, juhlatavoista, arjesta, erilaisuudesta, palkkatyöstä, kulttuurista ja Suomesta.

Jussi Putkonen. Kuva: Jyrki Valkama/YLEJussi Putkonen

Tuottaja Anne Achté
YLE Radion ajankohtaisohjelmat

Studioemäntä Ida-Maria Hytönen.

Suoraa puhetta! Uusimmat kuunneltavat

Uusi Musta! | Suoraa puhetta!
Manifesti: ?Tee se itse? ? ajattelu romahduttaa talouden! | Suoraa puhetta!
Oikeutta ihmisille | Suoraa puhetta!
Manifesti: Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille! | Suoraa puhetta!
Suoraa puhetta: Kansalliset identiteettitalkoot | Suoraa puhetta!
Manifesti: Suomi on koomassa ja media on väärässä! | Suoraa puhetta!
Ketä ja miten me haluamme juhlia? | Suoraa puhetta!
Manifesti: Kunnon väelle kunnon juhlia! | Suoraa puhetta!
Suomalaiset eivät osaa juhlia! Onko aika ajanut joulun ohi? | Suoraa puhetta!
Manifesti: Jouluna jokainen ajattelee itseään! | Suoraa puhetta!
Suomalaiset eivät osaa juhlia! Lämminhenkiset perhejuhlat ovat historiaa! | Suoraa puhetta!
Taidekoulutus on riistäytynyt käsistä | Suoraa puhetta!
Manifesti: Elokuva on myynyt ihanteensa! | Suoraa puhetta!
Kritiikki on kulttuurin perusta | Suoraa puhetta!
Manifesti: Viihde tappaa kritiikin! | Suoraa puhetta!
Nykykulttuuri on kaupankäyntiä! Kirjallisuus | Suoraa puhetta!

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä