Perjantaisin klo 10.05 - 11.00 (kesätauolla heinäkuussa)

Syntymäpäiväsankarina Hannele Pokka

Laki, oikeus ja pohjoisen ihmisen asia ovat iso osa Kemijokivarren sitkeän tyttären Hannele Pokan poliittista historiaa. Kotikontujen kovat kohtalot ohjasivat maatalon nuorta naista oikeustieteen opintoihin ja vesiasiain tohtoriksi asti. Pokasta tuli valtakunnan poliitikko oikeastaan vahingossa, ja Lapin maaherraksi eduskuntatyö viimein vei. Nykyinen ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka täyttää nyt 60 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

Syntymäpäiväsankari Pe 25.5.2012 klo 10.05

 

Syntymäpäiväsankarina Visa Heinonen

Kotitaloustutkimus on tuottanut viime vuosina toista kymmentä tohtoria ja lisensiaattia. Maistereita on valmistunut satakunta. Oppiainetta nimeltä kuluttajaekonomia johtaa
professori Visa Heinonen. Hänet tunnetaan ennen muuta mainonnan historioitsijana ja alan suurteoksen "Nyt uutta Suomessa" kirjoittajana. Opiskeluaikoina Heinonen toimi myös keikkamuusikkona. "80-luvulla en osannut kuvitella itseäni professorina", sanoo Töölön ja Helsingin yliopiston kasvatti, "antijuppi" Visa Heinonen. Hän täyttää nyt 54 vuotta.
Toimittaja on Jukka Arvassalo.

Syntymäpäiväsankari Pe 4.5.2012 klo 10.05

 

Syntymäpäiväsankarina Jari Sinkkonen

Isän ikävä on pojalla suuri. Tätä todistaa lastenpsykiatri Jari Sinkkosen elämä. Hän menetti isänsä ollessaan 16-vuotias ja havahtui isän kaipuuseen kun sai omia lapsia. Sinkkonen on huomannut pahoja puutteita nykypoikien mieskuvassa ja muutenkin lasten ja vanhempien kiintymyssuhteissa. Pelastakaa lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen täyttää 61 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

Syntymäpäiväsankari Pe 27.4. 2012 klo 10.05

 

Syntymäpäiväsankarina Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen. Kuva: Kokoomus

Energiaratkaisu saattaa kääntää ihmiselämän eri raiteille. Näin kävi Suomessa kokoomuslaiselle ydinvoiman vastustajalle, ympäristöministeri Sirpa Pietikäiselle pari kymmentä vuotta sitten. Hän joutui mukaan viidennen ydinvoimalan rakentamispäätöksiin. 90-luku oli kovaa aikaa pehmeitä arvoja puolustavalle naispoliitikolle. Laman puristuksissa talouspuhe alkoi käydä kaiken yli. Nyt ikipoliitikko, kauppatiet. maist. Sirpa Pietikäinen toimii EU-parlamentissa ja täyttää 53 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

Syntymäpäiväsankari Pe 20.4.2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Olavi Sydänmaanlakka Kouvolan jengeistä aikuiseksi ja vähitellen Helsingin nuorten
    kriisityön johtajaksi kävi Olavi Sydänmaanlakan kehitystie.
    "Kaikessa tärkeintä on ihminen", sanoo useaan kertaan palkittu
    läsnäolon lähettiläs vuosikymmenten ammattiauttajakokemuksen opettamana. Lasten ja nuorten väkivallan ja huumeitten vastaisen työn sankari Olavi Sydänmaanlakka täyttää 47 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

    Pe 13.4. 2012 klo 10.03

  • Syntymäpäiväsankarina Seppo Kääriäinen Sattuma heitti Iisalmen maalaispojan puolueen palkkatöihin. Lopulta Seppo Kääriäiseltä vierähti 20 vuotta Suomen Keskustan leivissä. Helsingissä Kääriäinen kävi ensimmäisen kerran vasta kun hän tuli opiskelemaan vuonna -67. Nyt kansanedustaja, valtiotieteitten tohtori Seppo Kääriäinen täyttää 64 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

    Pe 30.3.2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Vesa-Matti Saarakkala Alussa oli aate - vasta sitten tuli puolue. Tässä järjestyksessä kulki nuoren perussuomalaisen kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan elämä. Jo varhain Kurikan poika kiinnostui yhteiskunnasta ja tajusi pian, että ihmisten historia on politiikan historiaa. Valtio-oppi alkoi vetää puoleensa. Aatteesta tuli julkinen työ ja ammatti, kun Saarakkala nousi viime vaaleissa eduskuntaan. Nyt Timo Soinin entinen avustaja, perussuomalainen Vesa-Matti Saarakkala täyttää 28 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

    Pe 23.3. 2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Kari Heiskanen Arasta pojasta saattaa tulla rohkean esiintymisen mestarismies. Näin kävi teatteriohjaaja Kari Heiskaselle. Hän on tähän ikään mennessä näytellyt kymmenet lava- ja elokuvaroolit ja käsikirjoittanut, ohjannut ja kouluttanut nuorta polvea jo pitkään.

    Pe 16.3.2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Sinikka Mönkäre Niukoista oloista isojen rahojen vartijaksi on vienyt imatralaisen Sinikka Mönkäreen tie. Ministeri Mönkäre on nykyään Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtaja. Turussa opiskellut nuori lääkäri palasi 70-luvulla Etelä-Karjalaan töihin ja samalla työväenyhdistyksen naistoimintaan. Yhteisön tuki - kuten Sinikka Mönkäre itse sanoo - nosti hänet ensimmäisen kerran eduskuntaan v. 1987 ja myöhemmin moneksikin ministeriksi. Nyt tohtori Mönkäre saavuttaa 65 vuoden iän.

    Pe 9.3.2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Hannu Karpo Toimittaja Hannu Karpo on saanut kaksi kertaa elokuvataiteen valtionpalkinnon. Kerran hänelle on ojennettu Jussi–kunniakirja ja hänet on palkittu myös Cannesin elokuvajuhlilla sekä Berliinin liikennefilmifestivaaleilla. Karpolle on myönnetty myös valtion tiedonjulkistamispalkinto. Hannu Karpo aloitti tv-työn jo koulupoikana vuonna 1958. Nyt koko Suomen tuntema toimittajaveteraani täyttää 70 vuotta.

    Pe 2.3.2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Jaakko Hämeen-Anttila Oulun poika Jaakko päätti viisivuotiaana ryhtyä professoriksi.
    Vain ala oli haussa. Ensin hänestä piti tulla eläintieteilijä, mutta jo yläasteikäisenä Jaakosta oli kasvanut vankka humanisti. Hämeen-Anttilasta tuli lopulta arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Helsingin yliopistoon. Lähi-Idän tuntija Jaakko Hämeen-Anttila täyttää nyt 49 vuotta.

    Pe 24.2.2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Olli Valtonen Teologi Olli Valtonen on erittäin kiinnostunut ihmisten välisistä suhteista. "Ikävä vain, että liian monilla ei ole juuri mitään ihmissuhteita, ei hyviä eikä huonoja", pastori Valtonen suree. Kautta aikain tunnetuin tv-pappimme Olli Valtonen teki toimittajan töitä viitisentoista vuotta ja saman verran aikaa on nyt kulunut ihmisten auttamis- ja kriisityössä Helsinki Missiossa. Toiminnanjohtaja Valtonen täyttää 62 vuotta.

    Pe 17.2.2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Miitta Sorvali Puhelinnumero lähetykseen:
    (09) 144 800
    Kiteen kirkkoherran nuorimmasta tyttärestä kasvoi koko valtakunnan Miitta-täti. "Isä näki minussa itsensä, ja siksi sain hänen silmissään erityisaseman", sanoo näyttelijä Miitta Sorvali. Kun Miitta oli kolmevuotias, suurperheen äiti lähti Helsinkiin opiskelemaan. Siitä jäi pysyvä jälki lapsen mieleen. Vasta nelikymppisenä isän tyttö alkoi toipua hylätyksi tulemisen tunnoista ja ymmärtää äitiään. Nyt monipuolinen näyttelijä Miitta Sorvali täyttää 56 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

    Pe 10.2. 2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Pirjo Hiidenmaa Suomen kieli elää ja voi hyvin.
    Avoimen yliopiston johtajan Pirjo Hiidenmaan mielestä äidinkielemme rikastuu koko ajan. Tätä asiantilaa eivät yleistyvä sinuttelu, lainat englannista tai yhdyssanaongelmat miksikään muuta. Maalaistyttö Anttolasta tietää, mitä kansan kieli on. Tie vei Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen ja johtajaksi Suomen Akatemiaan. Dosentti Pirjo Hiidenmaa täyttää nyt 53 vuotta.

    Pe 3.2. 2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Merja Kyllönen Ministeri Merja Kyllösessä kyti poliitikon palo jo pienenä. 70-luvun lapsi kasvoi Kainuussa oikeudenmukaisuuden tuntoon,
    ja pääsy eduskuntaan oli unelmien täyttymys. Merja Kyllönen on aina tehnyt ahkerasti töitä ja tiennyt, mihin kuuluu. Vasemmistoliitto ja vappumarssit ärsyttivät joitakin koulukavereita, mutta Merja ei kiusaamisesta lannistunut, sillä perhe oli kaikessa tukena. Matkakilometrejä liikenneministeri Kyllöselle kertyy, koska koti ja juuret ovat vieläkin syvästi Suomussalmella. Nyt Merja Kyllönen täyttää 35 vuotta.
    Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 27.1.2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Ilkka-Christian Björklund Pari kymmentä kotimaamme radikaalia joutui jo varhain 60-luvulla Suojelupoliisin erityistarkkailuun. Yhteiskuntavaaralliseksi katsottiin myös helsinkiläispoika, vasemmistolainen kulttuurikeskustelija Ilkka-Christian Björklund. Maailmanparantajasta piti tulla lääkäri moneen otteeseen, mutta aina kävi toisin. Valtiotieteen lisensiaatti, kahden puolueen entinen kansanedustaja I-C Björklund täyttää nyt 65 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

    Pe 20.1.2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Juha Korkeaoja Agronomi Juha Korkeaojan poliittinen ura on ollut perinteisen maalaisliittolainen. Opiskeluaikoina hän harrasti nuorisotoimintaa, meni töihin MTK:n paikallisjärjestöön, nousi johtajaksi asti ja sitä tietä Keskustan kansanedustajaksi 20 vuodeksi. Pudottuaan eduskunnasta viime keväänä entinen ministeri viljelee nyt maata Kokemäellä. Juha Korkeaoja on aina puolustanut kotikontujaan, Satakuntaa, Olkiluodon ydinvoimaa ja Suomen EU-linjaa. Korkeaoja täyttää 62 vuotta. Ohjelman toimittaa Jukka Arvassalo.

    Pe 13.1. 2012 klo 10.05

  • Syntymäpäiväsankarina Mika Myllyaho Kansallisteatterin johtajalla Mika Myllyaholla on monipuolinen teatteriura. Hän on näytellyt, ohjannut ja myös kirjoittanut useita näytelmiä. Nuorena miehenä Myllyaho suoritti autonasentajan ja teknikon ammattitutkinnot, mutta tekniikan ala ei kuitenkaan houkutellut. Syvällisiä keskusteluja rakastava nuori mies hakeutui teatterin pariin. Mika Myllyaho täyttää nyt 45 vuotta.

    suora lähetys, puh. (09) 144 800 - pe 30.12.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Arvi Lind Arvi Lind ehti uransa aikana juontaa yli 10000 television uutislähetystä. Lauritsalassa Kaukaan paperitehtaan varjossa varttuneesta urheilijanuorukaisesta ei tullutkaan jääkiekkoilijaa vaan Suomen tunnetuin uutistoimittaja. Pitkän uran loppupuolella Arvi Lindiä tituleerattiin Suomen luotetuimmaksi mieheksi. Arvi Lind täyttää nyt 71 vuotta.

    Pe 23.12.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Pekka Puska Koko kansan terveystohtori Pekka Puska on maailmalla tunnetuimpia suomalaisia. Valistuslääkärin työ on jo vuosikymmeniä lennättänyt miestä kansainvälisillä keskustelukentillä.
    Myös kotimaassa rasvan syönnin terveysvaikutukset puhuttavat taas.
    Mutta kuka muistaa Pohjois-Karjalan projektijohtaja Puskan Vaasan lyseon poikana, ylioppilaspoliitikkona,
    turkulaisvaltiotieteilijänä ja myöhemmin Nokian kärkimiesten kaverina? Professori Pekka Puska täyttää 66 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

    Pe 16.12.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Rita Tainola Ihmisen tapaaminen on aina kohokohta, sanoo seurapiiritoimittaja Rita Tainola. ”Julkkisten julkkis” Tainola tietää mitä tekee. Hän on aina hakeutunut kaikkein kuuluisimpien kylkeen. Viihdetähdet ja maailman merkkimiehet ja -naiset on kohdattu ja kuvat yhdessä otettu. Nyt Suomen tunnetuin seurapiiritoimittaja täyttää 57 vuotta. Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 9.12.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Heikki Hiilamo Yhteiskuntatutkija Heikki Hiilamo teki pitkään töitä ja sai viimein heikoimpien auttamisesta itselleen ammatin.
    Kunnolla ura urkeni Kirkon diakoniatyön johtajana.
    Kaksinkertaisella tohtorilla on takanaan myös toimittajuutta sekä toimitusjohtajuutta tv-alan tuotantoyhtiössä. Nyt Hiilamo toimii Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessorina yhtenä erityisalanaan köyhimpien tukitoimet.
    Moneen on suurperheen isä ehtinyt, vaikka täyttää vasta 47 vuotta.
    Toimittaja on Jukka Arvassalo.

    Pe 2.12.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Sinikka Nopola Vakavasta maailmanparantajasta tulee hauskan kepeä kirjailija - kunhan ensin etsii itseään riittävän pitkään toimittajan töissä. Näin kävi Tampereen radikaalille perhetytölle Sinikka Nopolalle.

    Pe 25.11.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Olavi Koivukangas Maastamuuttopuheet ovat jääneet Suomessa selvästi maahanmuuttokeskustelun varjoon. Siirtolaisuus tuntuu jopa sanana oudolta. Toisin oli muutama vuosikymmen sitten. Tuolloin Suomesta muutettiin pois työn perässä ja erityinen Siirtolaisuusinstituutti perustettiin Turkuun v. 1974. Johtajaksi nimitettiin Olavi Koivukangas. Australiassa väitellyt väestötieteilijä täyttää nyt 70 vuotta.

    Pe 11.11.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Antti Rinne Ay-johtaja Antti Rinne on yhtaikaa sekä vanhan että uuden liiton miehiä.
    Hän on opettanut 2000-luvun toimihenkilöt käyttämään lakkoasetta entisajan työläisten tapaan.
    Laillisuuden rajoilla on liikuttu ja joskus menoa on kauhisteltu paitsi työnantajapiireissä myös joissakin omissa joukoissa. Kovan pojan maineessa kulkeva Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne lähestyy nyt miehen ikää. Rinne täyttää 49 vuotta.

    Pe 4.11.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Jyrki Vesikansa Lehdistöneuvos Jyrki Vesikansa oli Uuden Suomen viimeinen päätoimittaja. Maltillisena ajattelijana tunnettu Vesikansa on pitänyt linjansa opiskelijakuohunnan vuosista alkaen ja hän on puolustanut yksilön vapautta ja vastustanut liiallista yhteiskunnan määräysvaltaa. Pitkän linjan journalisti jatkaa lehtimiehen työtä edelleen Iltalehden artikkelitoimittajana. Jyrki Vesikansa täyttää 70 vuotta.

    Pe 28.10.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina professori Soile Veijola Lappi on miesten maa ja Lapin Kansa miesten lehti. Lapin yliopiston kulttuuritutkimuksen professori
    Soile Veijola on jo vuosia arvostellut Pohjoisen miehistä elämänmenoa.

    Pe 21.10. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Jukka Kekkonen Puhelinnumero lähetykseen:
    (09) 144 800
    Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen murehtii yhteiskuntakeskustelumme tilaa. Älyperäistä kritiikkiä ei kukaan kohta uskalla Suomessa esittää häpeäleiman pelossa. Professori Kekkonen on aina ollut kiinnostunut oikeuden, politiikan ja moraalin suhteista. Jukka Kekkonen täyttää 58 vuotta . Mitä Kekkonen sanoo nykyajasta oikeuden, demokratian ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen näkökulmasta? Toimittaja on Jukka Arvassalo.

    Pe 14.10. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Eeva Kuuskoski Kuoleman runsas kohtaaminen vanhentaa ihmistä. Näin kävi nuorelle naiselle nimeltään Eeva Kuuskoski jo paljon ennen keski-ikää.

    Pe 7.10.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Marjo Kuusela Tanssiprofessori Marjo Kuusela on tehnyt julkista työtään jo alakouluiässä. Alati liikkuvana tyttönä Marjo esiintyi Turun kaupunginteatterin satunäytelmässä jo vuonna 1953. Kehon kieli vei aikanaan nuoren naisen kokonaan, ja pari kymmentä vuotta myöhemmin Tanssiteatteri Raatikko oli lujasti olemassa.

    Pe 30.9.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Tommy Hellsten Vähän toisella kymmenellä Tommy Hellsten aikoi psykiatrian erikoislääkäriksi. Lääketieteen perusteet kemia ja fysiikka eivät kuitenkaan iskeneet ja ylioppilas Hellsten suuntautui jumaluusoppiin ja ihmissuhteisiin.

    Pe 23.9.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Markku Pölönen Puhelinnumero lähetykseen:
    (09) 144 800
    Markku Pölösen 90-luvun elokuvat Onnen maa ja Kivenpyörittäjän kylä palauttivat suomalaisten uskon
    kotimaiseen elokuvaan. Aallonpohjassa ollut filmitaide nousi suureen suosioon. Nyt ohjaaja Markku Pölönen on myynyt ison osan elokuvayhtiötään ja mennyt lehtiyhtiöön töihin. Mitä Pohjois-Karjalan pojan päässä liikkuu nyt kun ikääkin karttuu? Markku Pölönen täyttää 54 vuotta. Toimittaja on Jukka Arvassalo.

    Pe 16.9. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Anu Vehviläinen - (09) 144800 Katuteatterikapinallisesta seesteiseksi keskustapoliitikoksi on käynyt Anu Vehviläisen tie. Tomaattien heittely mielenosoituksessa vei nuoren Anun 80-luvulla jopa putkareissulle. Kansanedustaja ja entinen liikenneministeri Anu Vehviläinen täyttää perjantaina 48 vuotta. Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 9.9.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Osmo Soininvaara Jo 60-luvun teinipoikana politiikasta innostunut Osmo Soininvaara vaikuttaa jälleen eduskunnassa.
    Välillä vihreä veteraani keskittyi polkupyöräilyyn, kirjoittamiseen ja luennointiin, mutta teki paluun kansanedustajaksi viime keväänä.

    Pe 2.10. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Frank Johansson Puhelinnumero lähetykseen:
    (09) 144 800
    Innokkaasta maailmanparantajasta Frank Johanssonista kasvoi taitava ihmisoikeusbyrokraatti.
    Harrastuksesta tuli ammatti ja nyt Johansson on ollut jo yli 20 vuotta poliittisille mielipidevangeille vapautta vaativan Amnesty Internationalin palveluksessa. Toiminnanjohtaja Frank Johansson kysyy usein itseltään, ovatko Amnestyn kansainväliset saavutukset missään suhteessa tehtyyn työmäärään. Frank Johansson täyttää 49 vuotta. Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 26.8. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Kari Nars Rahoitusneuvos Kari Narsin tie on kulkenut talousvallan mahtimiehestä ihmisen onnen etsijäksi.
    Pietarsaaren pojasta kasvoi 80-luvulla Suomen valtion lainanoton vastuumies. Pätevyyttä oli kertynyt sekä kotimaisen että kansainvälisen pääoman maailmassa ja huippupolitiikan liepeillä. Lopulta pankki- ja virkamiehestä kypsyi kirjailija ja onnellisuustutkija. Kari Nars täyttää 71 vuotta.
    Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 19.8.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina ministeri Pär Stenbäck Puhelinnumero lähetykseen:
    (09) 144 800
    Katastrofiavun ammattilainen ei hermostu, vaan säilyttää aina rauhallisuutensa ja toimii, kun jotain odottamatonta tapahtuu. Tällainen mies on ministeri Pär Stenbäck läheistensä mielestä myös siviilielämässä. Stenbäck on sekä Suomen että kansainvälisen Punaisen Ristin entinen pääsihteeri ja puheenjohtaja. Tällä hetkellä hän hoitaa humanitaarista välitystehtävää Lähi-idässä. Vahvasti suomenruotsalaisen kielipolitiikan puolesta puhuva Stenbäck täyttää 70 vuotta. Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 12.8.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Elina Haavio-Mannila Puhelinnumero lähetykseen:
    (09) 144 800
    Sosiologi ja emeritaprofessori Elina Haavio-Mannila on maamme tunnetuimpia tiedenaisia. Hän väitteli tohtoriksi 25-vuotiaana aiheenaan kylätappelut. Sittemmin hän siirtyi naistutkimuksen kautta seksuaalisen käyttäytymisen ja sukulaisuuden merkityksen tutkimiseen. Haavio-Mannila on myös sukupuoliroolitutkimuksen uranuurtaja. Hänen teoksensa "Suomalainen nainen ja mies" on suomalaisen naistutkimuksen klassikkoja. Ohjelman toimittaa Jari Vaara.

    Pe 5.8.2011 klo 9.05

  • Turkulainen heinäkuu: Syntymäpaikkasankarina Arno Kasvi Puutarhaneuvos Aarno Kasvin ihannepuutarha on kuin hän itse: hieman villi ja erittäin vapaa. Syntymäpaikkasankari Kasvi on nähnyt suomalaisen puutarhaharrastamisen kehityksen aina 1960-luvulta tähän päivään. Millaisina tämä kasvimaiden konkari näkee nykyiset puutarhojen trendit? Toimittajana on Jari Vaara.

    Pe 29.7.2011 klo 9.05

  • Syntymäpaikkasankarina Jan-Erik Andersson Jan-Erik Andersson on turkulainen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä, joka haluaisi taiteen takaisin arkkitehtuuriin. Anderssonin mielestä kuvassa voi jopa asua ja hän pystyy myös todistamaan väitteensä. Jan-Erik Andersson on turkulainen Syntymäpaikkasankari. Toimittajana Jari Vaara.

    Pe 22.7.2011 klo 9.05

  • Syntymäpaikkasankarina Pertti Paasio Heinäkuun ajan perjantaisen Syntymäpäiväsankari-ohjelman paikalla vietetään Turkulaista heinäkuuta. Nyt ei tavata syntymäpäiväsankareita vaan tunnettuja turkulaisia. Tänään vieraana on ministeri Pertti Paasio. SDP:n pitkäaikainen voimahahmo aloitti poliitikon uran isänsä Rafaelin jalanjäljissä ja nyt työtä jatkaa tytär Heli.

    Pe 8.7.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Heikki Hietamies Heikki Hietamies jää historiaan todennäköisesti kaikkien aikojen suosituimman viihdeohjelman juontajana. Television Lauantaitanssien lisäksi tanssiin ystävät muistavat hänet Lappeenrannan humppafestivaalien keulakuvana ja Tangomarkkinoiden juontajana.

    Pe 1.7. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Riitta Uosukainen Ylöspäin mahtuu, sanoi äiti ja neuvoi: "Ihmisen pitää olla sellainen, että sen tuletta nurkasta löytää". Näin kasvoi Vainikan tytöstä vahva ja näyttävä nainen, valtioneuvos Riitta Uosukainen.

    Pe 17.6. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankari Susanna Huovinen - p. 09 144 800 Vasta nuori, nainen, aatteeltaan demari, maisteri ja kaupan kassa, pätkätyöläisten puolustaja, ydinvoiman vastustaja ja paljon muuta. Kun on kaiken hyvän puolella pahaa vastaan, onko enää mitään?
    Kysymystä joutuu miettimään väistämättä keski-ikäistyvä kansanedustaja Susanna Huovinen. Kommentoi

    Pe 10.6. klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Satu Hassi Naisena olemisen ongelma on naiseus miesten maailmassa. Tähän ajatukseen diplomi-insinööri ja EU-parlamentaarikko Satu Hassi on kasvanut kiinni. Jos yrität pärjätä ja olla vahva, saat saman tien kovan leiman otsaasi. Naiseus - tai ainakin naisellisuus - on mennyttä.

    Pe 3.6.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Ari Valjakka Suomi on aina ollut osa maailmantaloutta, mutta rahamme liike lähti täyteen vauhtiin vasta 1980-luvun puolivälissä. Tuolloin Kone ja Wärtsilä menivät kansainvälisiin pörsseihin, ja Wärtsilän yhteiskuntasuhteita johti kokenut toimittaja Ari Valjakka. Sittemmin Uuden Suomen ja Turun Sanomien päätoimittajana työskennellyt Valjakka täyttää nyt 70 vuotta.

    Pe 27.5.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Jaakko Laakso
    (09) 144 800
    Nuorison ihanteet ovat kääntyneet kansainvälisistä asioista kohti kansallisia tunnearvoja. Jääkiekko on ollut viime päivinä selvästi elämää suurempi puheenaihe. Mitä sanoo 60-luvun kapinajohtaja Jaakko Laakso aikamme hurmahenkisistä ilmiöistä? Kovan luokan kommunistipoliitikko ja pehmeä luontoharrastaja täyttää 63 vuotta. Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 20.5.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Elina Halttunen - puh. (09) 144 800 Näyttelijäsuvun lapsi saattaa onnistua välttämään näyttelijän ammatin. Näin kävi ainakin Elina Halttuselle. Hilkka Helinän ja Kaarlo Halttusen nuorin lapsi oli jo lähellä näyttelijänuraa, mutta jokin pisti vastaan. Elina Halttusesta tuli dramaturgi ja elokuvan ja television käsikirjoittaja. Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 13.5.2011 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Pedro Hietanen - puh. (09) 144 800 Pedro Hietanen on muusikko, säveltäjä, tuottaja ja humoristi. Esiintyjän ura alkoi jo viisivuotiaana ja se jatkuu edelleen kuudenkymmenen kahden elinvuoden jälkeen. Tutuiksi ovat tulleet niin suuret estradit ja kissapuvun lämpökin. Toimittajana on Jari Vaara.

    Pe 6.5.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Jaakko Kolmonen - puh. (09) 144 800 Kansalliskokkimme Jaakko Kolmonen on tehty kotimaisista raaka-aineista. Hän on laskenut syöneensä tähänastisen elämänsä aikana yli 1500 kiloa erilaisia puurohiutaleita. Myös jälkiuuniruisleipä, puolukka ynnä muut marjat ja luonnon makeat ovat aina maistuneet.

    Pe 29.4.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Pasi Heikura - puh. (09) 144 800 Karvian pikku maalaispojasta on kasvanut iso humoristi ja koko valtakunnan radiojulkkis. Tiukasti työhön kiinnittyvä freelance-toimittaja Pasi Heikura on myös muusikko ja tietokirjailija. Aristoteleen kantapäästä ja Alivaltiosihteeristä tuttu Pasi Heikura on juuri täyttänyt 48 vuotta.

    Pe 15.4.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Riitta Jallinoja Perhe on tullut taas muotiin. Vanhempien ja lasten hyvä yhteiselämä on noussut ihmisenä olemisen kestäväntuntuiseksi tavoitteeksi kaikissa kansankerroksissa. Tätä mieltä on sosiologian professori Riitta Jallinoja.

    Pe 8.4.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Erkka Westerlund Urheilussa menestys on mahdollisuus - ei pakko. Liikuntatieteen maisteri Erkka Westerlund on opettanut ja johtanut joukkueita 14-vuotiaasta. "Murrosikäkin jäi oikeastaan kokematta, kun elämä oli yhtä urheilua", ammattivalmentaja sanoo nyt. Syntymäpäiväsankari Erkka Westerlund täyttää 54 vuotta.

    Pe 1.4.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäivasankarina kirjailija Jukka Parkkinen
    Puh. (09) 144 800
    Jukka Parkkinen on kirjoittanut monenlaista kirjallisuutta mutta parhaiten hänet tunnetaan lasten- ja nuortenkirjoista. Radionkuuntelijoille ovat tuttuja hänen Karhukirje-tarinansa. Parkkisen kirjoille on ominaista se, että niiden sanaleikeistä ja humoristisista viittauksista myös aikuinen saa ahaa-elämyksiä. Syntymäpäiväsankari-ohjelman toimittaa Esa Viherä.

    Pe 25.3.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Arja Alho Arja Alho ei tee paluuta Suomen huippupolitiikkaan. Kerran hän tuli takaisin, mutta nyt lähestyvissä eduskuntavaaleissa hän ei ole ehdolla. Köyhien ja avuttomien puolella Arja Alho on edelleen kuten hän pikku tyttönä päiväkirjalleen lupasi.

    Pe 18.3.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Ilkka Niiniluoto Matematiikka oli aina Ilkka Niininluodon mieliaine koulussa. Mutta ylioppilaana tuli uusi oivallus: filosofia yhdistää matemaattisen täsmällisyyden ja kaunokirjallisen romantiikan. Ilkka Niiniluoto löysi itsensä ja tie vei teoreettisen filosofian professoriksi asti.

    Pe 11.3.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Mikko Kuustonen - (09) 144 800 Muusikko Mikko Kuustonen on lopettanut työnsä YK:n hyvän tahdon lähettiläänä. "Tässä iässä ei enää jaksa maailman kiertämistä", sanoo taiteilija Kuustonen. Köyhien auttamisen asiaan hän edelleen uskoo, mutta tekee nyt enimmäkseen muuta kuin matkustaa. Kuustonen täyttää tänään 51 vuotta. Toimittajana Jukka Arvassalo.

    Pe 4.3.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Unto Hämäläinen (09-144 800) Aamulehden päätoimittaja vaati aikoinaan Unto Hämäläistä luopumaan politiikasta, jos aikoo toimittajaksi.
    Hämäläinen teki työtä käskettyä ja kohosi kohta politiikan toimittajien kärkikaartiin. Tiukasti töissä Helsingin Sanomissa ovat viime vuosikymmenet kuluneet ja nyt Hämäläinen täyttää 57 vuotta.

    Pe 25.2.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Laila Snellman Suomen vanhimman ja menestyneimmän mallitoimiston perustaja Laila Snellman on tullut 55 vuoden ikään. Hän on nähnyt kaiken, kapinoinut nuorena kansainvälisen kotinsa elämäntapaa vastaan ja tehnyt työtä tanssijan ammatin eteen. Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 18.2.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Hanna Markkula-Kivisilta Lasten elämä täytyy turvata muutenkin kuin verovaroin. Lähimmäisenrakkautta ei edes rahalla saa. Tätä mieltä on Pelastakaa lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

    Pe 11.2. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina professori Markku Kuisma Jokainen liike-elämässä rikastunut on käyttänyt vähintään kovia otteita toisia kohtaan. Taloudessa ei ole moraalia, mutta ihmisillä on. Raha ei ole ainut motiivi edes bisneksen teossa. Nämä väitteet ovat poimittavissa yritystarinoita runsaasti tutkineen Suomen historian professorin Markku Kuisman ajattelusta. Toimittajana on Jukka Arvassalo.

    Pe 4.2. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Esa Kirkkopelto Jumalan teatteri on muuttunut ihmisten välisen yhteyden etsinnäksi. Näin on kulkenut näytelmäkirjailija Esa Kirkkopellon tie. Entinen skandaalitaiteilija, nykyinen professori, Ranskassa väitellyt filosofian tohtori täyttää 46 vuotta. Keski-ikäinen mies tunnustautuu yhä pieneksi ja hiljaiseksi anarkistiksi.
    Kuuntele

    Pe 28.1.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Jouko Ahonen - (09) 144 800 Vuosituhannen vaihteeseen mennessä Kannonkosken pikku pojasta oli kasvanut iso mies maan mahtavaan Paperiliittoon. Jouko Ahonen on leppoisa mutta tarvittaessa tiukka mies. Ahonen puolusti tv-haastattelussa työeläkejohtajien huippupalkkoja - ja paperiväki suuttui. Muutamat varomattomat sanat johtivat siihen, että hänet siirrettiin syrjään pari kuukautta sitten. Mitä miettii herkkä ja helposti itkevä ay-johtaja tänään täyttäessään 57 vuotta?
    Syntymäpäiväsankarille voi lähettää onnitteluja ja terveisiä myös tekstiviestillä: kirjoita viestin alkuun aamu, välilyönti ja viesti. Lähetä tekstiviesti numeroon 16149. Viestin hinta on 40 senttiä.

    Pe 21.1.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Sirkka-Liisa Kivelä - (09) 144 800 Professori Sirkka-Liisa Kivelä on suomalaisen vanhuuden tuntija. Isän tyttö Temmekseltä täyttää perjantaina 64 vuotta. Yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri Kivelä on sitä mieltä, että ikääntyneen ohimenevä sekavuus ei saa merkitä tylyä dementiadiagnoosia. Hän ei myöskään pidä viimeiseen asti jatkuvaa kotihoitoa itsestään selvänä hyvän vanhuuden ihanteena.

    Pe 14.1. 2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Kai Hyttinen - (09) 144 800 Mikkelin musiikkipojasta on kasvanut aikamies Suomen laulunäyttämöille ja Lapin erätulille. Retkiopas ja esiintymisen monitaituri Kai Hyttinen täyttää 64 vuotta ja miettii ääneen tähänastista elämäänsä. Toimittajana Jukka Arvassalo.

    Pe 7.1.2011 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Seppo Konttinen - puh. (09) 144 800 Syntymäpäiväsankarina toimittaja Seppo Konttinen. Onnittelut voi soittaa numeroon (09) 144 800. Syntymäpäiväsankarille voi lähettää onnitteluja ja terveisiä myös tekstiviestillä: kirjoita viestin alkuun aamu, välilyönti ja viesti. Lähetä tekstiviesti numeroon 16149. Viestin hinta on 40 senttiä. Kommentoi

    Pe 31.12.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Hannu Piekkola - puh. (09) 144 800 Vajaat kymmenen vuotta käytössämme ollut euro käy eloonjäämistaistelua. Markkinavoimat heiluttelevat velkaantuneiden EU-maiden taloutta ja poliitikot yrittävät veitsi kurkulla luoda yhteiselle eurooppalaiselle taloudenpidolle uskottavuutta. Tietääkö viisikymppinen kansataloustieteen professori Hannu Piekkola, miten tästä selvitään? Kommentoi

    Pe 10.12.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Seppo Zetterberg - puh. (09) 144 800 Seppo Zetterberg saa leipänsä Jyväskylän Yliopiston yleisen historian professuurista. Mutta hänen leipälajinsa on kuitenkin Viron historia, jota hän käsittelee saman nimisessä 800-sivuisessa suurteoksessa. Hän kirjoittaa ja luennoi aiheesta ymmärrettävästi, nostaen esiin kiihkottomasti veljeskansan kohtalon kysymyksiä. Toimittajana on Seppo Konttinen. Kommentoi

    Pe 3.12.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Matti Särkkä - puh. (09) 144 800 Turkulainen Matti Särkkä on itseoppinut taiteilija, joka siirtyi lankkumaalarin hommista taidemaalariksi. Kuvataiteilija on myös täysiverinen kirjailija, joka aloitti uransa jo 60-luvulla runojen kirjoittamisella. Myöhemmin kynähommat ovat ulottuneet romaaneihin ja näytelmiin. Toimittajana on Seppo Konttinen. Kommentoi

    Pe 26.11.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Juha Mieto - puh. (09) 144 800 Yhdeksän suurkisamitalin urheilija Juha Mieto tunnetaan kaikkialla kurikkalaisena mestarihiihtäjänä. Mutta, mitä hän on saanut aikaan ensimmäisen kauden parlamentaarikkona Arkadian mäellä? Hän on ainakin kantanut huolta Suomen metsien hoidosta kysymällä eduskunnassa "Mistähän saarahan nuoret metsähän töihin?" Kommentoi

    Pe 19.11.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Lauri Uotila Lauri Uotila on pitkän linjan pankkilainen ja koulutukseltaan ekonomisti. Nykyään hän on Sampo pankin johdon neuvonantaja. Hänen kontollaan on päivittäin ennustaa talouden suhdanteita, korkoja ja pörssin liikkeitä. Mutta miten kansantaloustieteilijä jaksaa vielä 65 vuotiaana olla rivissä? Miksi eivät leppoisat eläkepäivät kiinnosta? Kommentoi

    Pe 12.11.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Heikki Ylikangas - puh (09) 144 800 Professori Heikki Ylikangasta on luonnehdittu mieheksi, joka ei yksin pelkää olla oikeassa. Hän on historiapiireissä samaan aikaan sekä ihailtu että vihattu. Mutta ketään eivät hänen mielipiteensä jätä kylmäksi. Hänen laaja tuotantonsa ulottuu tietokirjoista näytelmien kautta jopa roomaaniin ja nuijasodasta talvisotaan. Kommentoi

    Pe 5.11.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Matti Saarinen - puh. (09) 144 800 Matti Saarisen ura alkoi Helsingin ylioppilaspoliitikasta ja eteni vauhdilla Nokian, Nesteen ja Leonian viestintäjohtajaksi. Hän johtaa arkisin kansainvälistä viestintätoimistoa ja vapaa-aika kuluu Puumalan Lintusalossa. Kuusikymppinen syntymäpäiväsankari ei ole paljon kuluttanut itseään mediassa, mutta henkilösuhteet talouden ja politiikan päättäjiin ovat kunnossa. Kommentoi

    Pe 29.10.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Leena Lander - (puh.) 0400 355 452 Leena Lander on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia nykykirjailijoita. Syntyperäisen turkulaisen teoksia on käännetty yli 20 kielelle, jopa arabiaksi. Landerin tuotanto käsittää romaaneja, novelleja, näytelmiä ja kuunnelmia. Teoksissa on usein pääroolissaa suomalainen mies iloineen ja murheineen. Miksi mies on niin kiinnostava? Toimittaja on Seppo Konttinen, joka haastattelee kirjailiaa hänen kotonaan Turussa. Kommentoi

    Pe 22.10.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Stig Kankkonen - puh. (09) 144 800 Stig Kankkonen on toimittaja ja poliitikko. Hän on ollut mukana Kristillisdemokraattien ja Ruotsalaisen kansanpuolueen toiminnassa. Mutta minkä puolueen riveissä entinen Kyrkpressenin päätoimittaja menee ensi kevään eduskuntavaaleihin? Onko pakkoruotsi kohtalonkysymys ankkalammikon jäsenelle? Päivänsankari antaa vastaukset suorassa lähetyksessä ja toimittajana on Seppo Konttinen. Kommentoi

    Pe 15.10.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Terho Pursiainen - puh. (09) 144 800 Terho Pursiainen on elämänsä aikana ryhtynyt moneksi. Vanhemmat muistavat hänet partaradikaali kommunistina televisiosta ja eduskunnasta. Nuoremmat kirjailijana, pappina ja filosofina. Miten usko ja järki mahtuvat samaan päähän? Siihen vastaa päivänsankari lähetyksessä. Kommentoi

    Pe 8.10.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina kirjailija Laura Honkasalo - (puh.) 09 - 144 800 Laura Honkasalo on kielen moniosaaja. Kirjailija, toimittaja ja kääntäjä on aloittanut kirjoittamisen jo seitsemän vuotiaana. Hänen romaaneissaan on vankka omaelämäkerrallinen pohjavire. Miten sitten avioerolapsi on päätynyt kääntämään Aku Ankkaa? Vastauksen antaa päivänsankari suorassa lähetyksessä. Kommentoi

    Pe 1.10.2010 klo 9.05

  • Kansanedustaja Olli Nepponen - (puh.) 09 - 144 800 Mies kantaa rinnassaan komeaa rivistöä kunniamerkkejä. Isänmaata hän on palvellut 51 vuotta ja syntymäpäivävastaanotto on Urpolan kartanossa Mikkelissä. Päivänsankari kannattaa ydinvoimaa ja suhtautuu nuivasti homoliittoihin. Merkkipäivän aamun kansaedustaja Olli Nepponen aloittaa kuitenkin Syntymäpäiväsakari-ohjelman studiosta. Kommentoi

    Pe 24.09.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Pekka Seppänen - puh. (09) 144 800 Talouselämän ex-päätoimittaja Pekka Seppänen on ansioitunut ja palkittu journalisti. Monelle talouslehden lukijalle nousi mieleen kysymys, miksi viiskymppinen siirtyy vapaaehtoisesti vapaaksi toimittajaksi. "Yhä useampi työssä käyvä on saanut tarpeekseen säännöllisestä työajasta," kirjoitti päätoimittaja lehden lukijoille vastaukseksi. Kommentoi

    Pe 17.9.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Ulla Karvo - puh. (09) 144 800 Kokoomuksen kansanedustaja Lapista on sitä mieltä, että viiskymppisessä yhdistyy nuoruuteen kuuluva äly ja vanhuuteen kuuluva viisaus. Miten nämä ominaisuudet tulevat esille parlamentaarikon käytännön päätöksenteossa? Onko ydinvoima viisautta ja verotuksen keveys älyä? Kommentoi

    Pe 10.9.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Liisa Jaakonsaari - puh. (09) 144 800 Esa Viherän syntymäpäiväsankarina on oululainen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Rössypotun, kalastuksen ja kulttuurin ystävä kantaa huolta mm. kansalaisten työssäjaksamisesta. Liisa Jaakonsaari vieraana klo 9.05 alkaen. Kommentoi

    Pe 3.9.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankari Panu Rajala Esa Viherän syntymäpäivävieras Panu Rajala tunnetaan paitsi taiteellisista ansioistaan, myös naissuhteistaan ja paljastavista teksteistään. Minkälainen mies on 65 vuotta täyttävä Rajala? Onko teatteri kaikki, vai mahtuuko elämään muutakin? Kommentoi

    Pe 28.8. klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Matti Apunen Esa Viherän vieraana perjantain syntymäpäiväsankari on EVA:n tuore johtaja Matti Apunen. Apusen 25 vuoden pesti Aamulehdessä vaihtui toiselle näköalapaikalle elokuun alussa, joten viisikymmenvuotisjuhlia vietetään edelleen muutoksen myötätuulessa. Kommentoi

    Pe 20.8.2010 klo 9.05-10.00

  • Metropoliitta Ambrosius Valamon luostarista kulttuurikeskus Sofiaan. Esa Viherän syntympäivävieraana on 65 vuotta täyttänyt metropoliitta Ambrosius, joka tunnetaan aktiivisena keskustelijana ja myös talouselämän taustavaikuttajana. Kommentoi

    Pe 13.8.2010 klo 9.05

  • Syntymäpaikkasankarina Gustav Hägglund - puh. (09) 144 800 Kenraali Gustav Hägglund tutustui sotaan ensimmäisen kerran, kun hän alle kouluikäisenä jouti lähtemään kotikaupungistaan Viipurista evakkoon Savoon. Pertunmaalta matka jatkui Helsinkiin ja puolustusvoimien komentajana vallan kammareihin lähes joka maailman kolkkaan. Nyt eläkepäivin ympyrä on sulkeutunut. Armoitettu metsämies viihtyy Hirvensalmella rakkaan harrastuksensa parissa. Kommentoi

    Pe 23.7.2010 klo 9.05 - 10.00

  • Syntymäpaikkasankarina Ossi Ahlapuro - puh. (09) 144 800 Näyttelijä-laulaja Ossi Ahlapuro on syntynyt Viipurissa 18. heinäkuuta 1939. Taiteilija on perinyt musiikin lahjan pelimanni-isältään. Näyttelijätyö puolestaan alkoi Punaisesta Myllystä vuonna 1960 ja jatkui radioteatterissa peräti 34 vuotta. Kommentoi

    Pe 16.7.2010 klo 9.05 - 10.00

  • Syntymäpaikkasankarina Ritva Santavuori - puh. (09) 144 800 Millainen on Viipurissa syntynyt poroporvari, jota luonnehditaan voimakkaaksi persoonaksi, suorasuuksi ja älyköksi? Toiset kuvaavat rouva syyttäjää tyhjänpuhujaksi, populistiksi ja julkisuuden tuuliviiriksi. Lähimmät sanovat hänen olevan oikeassa elämässä herkkä ja lämmin maallinen kristitty. Ritva Santavuori on myös perimältään karjalainen "Karjalaisessa heinäkuussa." Kommentoi

    Pe 9.7.2010 klo 9.05

  • Syntymäpaikkasankarina Marjo Heiskanen - puh. (09) 144 800 Karjalaisen heinäkuun perjantaiaamuissa on vieraina Karjalassa syntyneitä, tunnettuja suomalaisia. Ensimmäisessä Syntymäpaikkasankari-ohjelmassa tapaamme esikoiskirjailija Marjo Heiskasen, jonka sydän sykkii menetetylle Karjalalle. Hänen sukupuustaan löytyy monta kannaksen evakkotarinaa, joiden kautta kirjailija on joutunut pohtimaan omaa identiteettiään. "Karjalaisten historia kiinnostaa yhä enemmän tämän päivän nuoria." sanoo syntymäpaikkasankari. Kommentoi

    Pe 2.7.2010 klo 9.05 - 10.00

  • Tulilla Suomenlahden rannalla Seppo Pulkkinen on ainutlaatuinen ulkoilmakokki, joka on valmistanut ruokaa tunturin kivenkoloissa ja hiekkadyynien tuulissa. Nyt hän laittaa juhannusruokaa meren rannalla ja puhuu Seppo Konttisen kanssa suomalaisen ruuan hinnasta sekä laadusta. Tulilla valmistuu itäisen Suomenlahden avotulen taimenta nyyttikalana. Kommentoi

    Pe 25.6.2010 klo 9.05 - 10.00

  • Syntymäpäiväsankarina Heino Ylisipola
    - (09) 144 800
    Tämän viikon syntymäpäiväsankarina on 60-vuotta täyttävä taloustoimittaja Heino Ylisipola. Hän on kokenut ajat, jolloin pitkät lounaat ja ilmaiset matkat olivat taloustoimittamisen arkipäivää. Silloin käytiin usein herrojen kanssa marjassa. Onko tämän ajan toimittaja vapaa sidonnaisuuksista?

    Pe 18.6.2010 klo 9.05

  • Syntymäpäiväsankarina Heikki Urmas "Kaikkein pahin on vielä edessä. Maailma ajautuu historiansa pahimpaan taloudelliseen kriisiin." Näin sysimustaa näkee eläkkeellä oleva kauppatieteen tohtori Heikki Urmas, joka täyttää 75 vuotta osakekurssien romahtaessa ja Euron pullahtaessa. Mihin tietoihin tällaiset ennustukset perustuvat?

    Perjantaina 11.6.2010 klo 9.05

Ohjelmassa on vieraina silmäätekeviä päivänsankareita, yhteiskunnallisia vaikuttajia niin talouselämästä kuin politiikastakin, taiteita ja tieteitä unohtamatta.

Suoraan lähetykseen voivat tutut ja vieraat osallistua.

Suoraan lähetykseen voi soittaa numeroon (09) 144 800. Onnitteluja ja terveisiä voi lähettää myös tekstiviestillä: kirjoita viestin alkuun aamu, välilyönti ja viesti. Lähetä tekstiviesti numeroon 16149. Viestin hinta on 40 senttiä.

Syntymäpäiväsankari - uusimmat kuunneltavat

Syntymäpäiväsankari: Syntymäpäiväsankarina Hannele Pokka
Syntymäpäiväsankari: Veltto Virtanen
Syntymäpäiväsankari: Jarmo Mäkelä
Syntymäpäiväsankari: Visa Heinonen
Syntymäpäiväsankari: Jari Sinkkonen
Syntymäpäiväsankari: Sirpa Pietikäinen
Syntymäpäiväsankari: Olavi Sydänmaanlakka
Syntymäpäiväsankari: Seppo Kääriäinen
Syntymäpäiväsankari: Vesa-Matti Saarakkala
Syntymäpäiväsankari: Kari Heiskanen
Muualla Yle.fi:ssä