Dokumenttitunti torstaisin klo 22.05 - 23.05,
uusinta lauantaina klo 13.00.

Muistoja lapsuudesta. Tarinateltta esittää

Ke 7.9.2011 klo 13.00, uusinta to 8.9. klo 22.15

Todellisten tarinoiden syyskuun täyttävät Tarinateltta-tarinat. TV2:ssa lähetettävän Tarinateltta esittää -projektin ohjelmista on koottu neljä radiodokumenttia eri teemojen alle. Tarinateltta on liikuteltava teltta-studio, tarinoille pyhitetty tila, joka kerää tarinoita ympäri Suomea. Tarinoista muodostuu suomalaisessa todellisuudessa polveileva kuva siitä, mitä suomalaiset kantavat tänä päivänä sisimmissään. Kunkin jakson tarinat syventyvät tiettyyn teemaan monesta suunnasta yhtä aikaa. Ensimmäisessä ohjelmassa aikuiset muistelevat lapsuuttaan. Millaista oli Suomessa ennen hyvinvointivaltiota? Ohjelman on toimittanut Antti Nordin.

Lähetä:

Todellisia tarinoita on vuodesta 1990 ollut Yleisradion radiodokumenttien päänäyttämö. Pitkä radiodokumentti (nykyään 50, aikaisemmin 55 minuuttia) on dokumenttigenren vaativin muoto.

Useat sadat radiodokumentit ovat käsitelleet ihmiselämän kaikkia alueita, pieniä ja isoja aiheita. Kotimaiset aiheet ovat olleet painotuksena.

Dokumentin määritelmä: Se on tekijänsä persoonallinen ja perusteltu, radion keinoja hyväksikäyttävä, materiaalinsa tästä todellisuudesta hakeva, dramaturgisesti viimeistelty, muotonsa aiheesta hakeva tulkinta jostakin todellisuuden osasta.

Todellisia tarinoita - uusimmat kuunneltavat

Todellisia tarinoita: Eihän tämä maa minun omani ollut
Todellisia tarinoita: Rautatie
Todellisia tarinoita: Ville Vallgrenin ilo
Todellisia tarinoita: Muurarin kevät
Todellisia tarinoita: Entä mitä teille saisi olla

Kymmenen pientä minuuttia - uusimmat kuunneltavat

Kymmenen pientä minuuttia: Viaporin telakan ihme
Kymmenen pientä minuuttia: Viikset, viikset
Kymmenen pientä minuuttia: Puhaltaja
Kymmenen pientä minuuttia: Piazza keskellä kylää
Kymmenen pientä minuuttia: Ullakko

Dokumenttiryhmä Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä