Dokumenttitunti torstaisin klo 22.05 - 23.05, uusinta sunnuntaina klo 16.05

Radiodokumenttien kesä 2012

Kuva: Seppo Sarkkinen/Yle

Kesän aluksi Todellisia tarinoita kurkottelee maailmalle, aina Tiibetistä Konnunsuolle ja Afrikkaan. Heinäkuussa kuullaan murhaavia tarinoita ihmissuhteista ja elokuussa tavataan mm. Dylan Thomas ja Ville Haapasalo parinkymmenen vuoden takaa.

Yle Radio 1:ssä kuullaan radiodokumentteja torstain myöhäisillassa ja uusintalähetyksenä lauantaina iltapäivällä. Tunnin mittaisen dokumenttitunnin aluksi kuullaan noin kymmenminuuttisia lyhytdokumentteja ja sen jälkeen jatketaan pitkillä dokumenteilla eli Todellisia tarinoita -sarjalla. Ihmiselämän pieniä ja isoja asioita käsittelevä Todellisia tarinoita -radiodokumenttisarja on ollut ohjelmistossa jo vuodesta 1990.

Kymmenen pientä minuuttia
Torstaisin klo 22.05 - 22.10, uusinta lauantaina klo 13.00
Kesällä kuullaan Kymmenen pientä minuuttia -lyhytdokumenttisarjan parhaimmistoa vuosien varrelta.

Todellisia tarinoita
Torstaisin klo 22.15 - 23.05, uusinta lauantaina klo 13.10 Todellisten tarinoiden kesäkuu vie maailmalle. Kuun alkupuolella kuullaan harvinainen ohjelma Tiibetin kansalliseepoksesta, jota ei varsinkaan Suomessa tunneta. Myöhemmin vaelletaan Afrikassa ja Intiassa. Ja toki myös Nastolassa, Karhulassa ja Konnunsuolla. Heinäkuussa teemana ovat murhaavan vaikuttavat ihmissuhteet, hullu rakkaus ja narsistiin rakastuneet. Elokuussa tapaamme mm. runoilija Dylan Thomasin ja Ville Haapasalon 20 vuoden takaa, jolloin nykyinen kuuluisuus oli teatteriopiskelija Pietarissa.

Radiodokumentit kesällä 2012 (pdf)

Kesäkuu

To 7.6. ja la 8.6.

Kymmenen pientä minuuttia: Paavin vierailu
Paavi Johannes Paavali Toinen vieraili Suomessa kesäkuun alussa 1989. Hannu Kariston lyhytdokumentti seuraa paavin vierailua, kulissien takaa ja mediatapahtumana.

Todellisia tarinoita: Gesar!
Maailmoja syleilevä radiofeature vie tiibetiläisen kansalliseepoksen maagiseen maailmaan, joka aukeaa runonlaulajille näkyjen kautta. Ohjelmassa eri todellisuudet kohtaavat, kun nykykehitys haastaa myyttisen Gesar-kuninkaan ikiaikaisen vallan Tiibetissä. Toteutus: Donagh Coleman, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

To 14.6. ja la 16.6.

Kymmenen pientä minuuttia: Ennen putoamista
Hannu Kariston lyhytdokumentti vie Euroopan reunalle. Nainen tekee abortin, mies hylkää. Mies ylistää naisen kaunetta. Fatiman kirkon edessä ryömivät katuvat miehet ja naiset.

Todellisia tarinoita: Ennen elimme pimeydessä
Jenneh Bockary, 34-vuotias neljän lapsen äiti Mende Keneman kylässä on yksi niistä yli 6000:sta aikuisesta, jotka ovat viime vuosina oppineet lukemaan ja kirjoittamaan Suomen Pakolaisavun aiukuislukutaitohankkeessa Bon ja Kabalan alueen kylissä Sierra Leonessa. "Ennen elin pimeydessä, mutta nyt tunnen kirjaimet ja numerot. Olen myös paljon rohkeampi kuin ennen, uskallan jopa puhua kyläkokouksissa," Jenneh iloitsee. Voimauttavaan ja käytännönläheiseen REFLECT-metodiin perustuvan Pakolaisavun hankkeen tulokset ovat rohkaisevia. Mutta 6000 lukutaitoista aikuista on vain pisara meressä sisällisodasta toipuvassa rutiköyhässä maassa, jossa arviolta liki kaksi miljoonaa aikuista ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Toteutus: Airi Leppänen, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

To 21.6. ja la 23.6.

Kymmenen pientä minuuttia: Maan ääniä
Miltä maa kuulostaa? Miten kivet soivat? Sen tietää saksalainen Manfred Bleffert Minna Torpan ohjelmassa.

Todellisia tarinoita: Sielun vaellus
"On Suomen talven pimein päivä, talvipäivän seisaus ja lunta tulvillaan on raikas talvisää, kun palelevaisin sandaaliaskelin suuntaan kentän lähtöselvitykseen. Kerala ja Karjala ovat aika kaukana toisistaan, varsinkin joulukuussa, oletuslämpötila Keralassa on +28-32° C ja Karjalassa saman verran miinuksella. Matka alkaa ja aamulla olisin Delhissä ..." Näin kirjoittaa matkapäiväkirjaansa näyttelijä Kaija Pakarinen, joka lähtee Intiaan etsimään ja pysähtymään. Toteutus: Kaija Pakarinen, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

To 28.6. ja la 30.6.

Kymmenen pientä minuuttia: Vuosi omenatarhassa
Omenapuutarhassa näkee vuoden kierron. Keskikesällä odotetaan, kukat ovat kuihtuneet, omenat kohta kypsyvät. Toteutus: Anu-Liisa Rönkä ja Hannu Karisto.

Todellisia tarinoita: Il Maestro di Kovelinlehto Radiodokumentti kertoo 85-vuotiaasta sallalaisesta viulunrakentajasta Aarno Kelloniemestä, jolle myönnettiin vuodenvaihteessa vuoden 2012 Pro Arte Lapponiae-mitali. Kelloniemi teki ensimmäisen viulunsa lapsena margariinilaatikon päreistä, toisen viulun 1940-luvulla Vapon halkopinosta ja kolmannen 1970-luvulla jo ammattimaisista materiaaleista. Siitä alkoi sotaevakon ja kyläsepän melkein neljä vuosikymmentä kestänyt viulunrakentajan ura, joka vei kansakoulun käyneen miehen Suomen viulunrakennuksen huippusijoille. Kelloniemi on tutustunut viulunrakennukseen Saksan Mittenwaldissa ja Italian Cremonassa. Kolme kertaa maailmankuulu italialainen viulunrakentaja Giuseppe Morassi on opastanut Kelloniemeä viulunrakennuksessa. Radiodokumentti on nauhoitettu pääosin Sallan Kovelinlehdossa ja Italian Cremonassa. Toteutus: Esko Ranta ja Tapani Niemi.

Heinäkuu

To 5.7. ja la 7.7.

Kymmenen pientä minuuttia: Leilan ja Hannun tarina
Tarina pariskunnasta, joka kriisinkin keskellä tukee toinen toisiaan. Toteutus: Maria Laine ja Hannu Karisto.

Todellisia tarinoita: Siivetön enkeli
Jatkuva syyllistäminen, oikeassa oleminen, valehtelu, kylmä hylkääminen, raivon ja hyvityksen vuoristorata, piittaamaton väkivalta - kerta kerralta paheneva kierre. Vain lähellä elävä voi nähdä narsistisen raivon ytimeen. Siivetön enkeli on "vaikean ihmisen" kanssa lähisuhteessa eläneiden näkökulmista hahmoteltu tarina, jossa seurataan narsismin kasvua, ääntä ja ilmenemistä - sitä, kuinka omanarvontunto lunastetaan toisen kautta, toisesta piittaamatta. Narsistin elämässä vuorottelevat häpeän torjuminen, hylätyksi tulemisen pelko ja jatkuva ihailun tai huomion hakeminen narsistisista lähteistä, hinnalla millä hyvänsä. Narsistin sisin ei näy päällepäin, sillä narsisti on oppinut pelaamaan - ja pärjäämään tarvitsematta ketään. Toteutus: Lea Tajakka, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

To 12.7. ja la 14.7.

Kymmenen pientä minuuttia: Erkin naiset
Erkillä on paljon ystäviä ja paljon naisystäviä, ainakin omien sanojensa mukaan. Erkki on selviytyjä. Tiina Lepistön lyhytdokumentti.

Todellisia tarinoita: Kolme tarinaa ensirakkaudesta
Ensirakkaus iskee kovaa ja varoittamatta. Se jättää jäljen, joka tuntuu pitkään, joskus koko loppuelämän. Toteutus: Mikko Järvinen, Kai Rantala ja Aune Waronen.

To 19.7. ja la 21.7.

Kymmenen pientä minuuttia: Sopimus
Kaksi perhettä, neljä aikuista, viisi lasta. Rakastuminen sekoittaa perheet ja päät. Toteutus: Marjatta Flög, Sari Koski ja Hannu Karisto.

Todellisia tarinoita: Pas de deux - faktio hullusta rakkaudesta
Uskomaton mutta tosi tarina rakastumisen ja rakkauden voimasta. Käsikirjoitus ja ohjaus: Piko Viitanen.

To 26.7. ja la 28.7.

Kymmenen pientä minuuttia: Majani ikkunat
Ikkunoista näkee kauaksikin, jos verhot ovat auki. Jos välillä pysähtyy, on aikaa avata verhot. Toteutus: Pia Hämäläinen ja Hannu Karisto.

Todellisia tarinoita: Kasvoin vahvempaan isyyteen
"Jos minua ei ole, muista, että kaikki ne matkat ja kaikki se koettava elämässäsi odottaa sinua silti ja että minä olen aina mukana, omia sanojasi laintatakseni, sydämessäsi. Muista, että minä olisin kannustanut sinua ja antanut sinulle vapautta.
Tiedän kyllä, että sinusta tulee hieno mies ", kertoo syöpään 29-vuotiaana menehtynyt Taija Vepsäläinen äähyväiskirjessään 5-vuotiaalle pojalleen. 33-vuotiaana leskeksi ja yksinhuoltajaksi jäänyt Tuomas kertoo surusta, selviämisestä ja muuttuneesta vanhemmuudestaan. Dokumentin lukijat ovat Virpi Haatainen sekä Tuomas Tiainen. Musiikista vastaavat Juhani Tiainen sekä Hassu Pelle-yhtye, jonka yhtenä soittajana toimi Taija Vepsäläinen. Toteutus: Tuomas Tianen, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

Elokuu

To 2.8. ja la 4.8.

Kymmenen pientä minuuttia: Valettu sointi
Kaavin Vehkalahdessa Suomen vanhimmassa kellovalimossa Eljas Juutilainen yrittää saada kelloon oikean soinnin. Kellot soivat, niin kirkonkellot kuin aisakellot. Ohjelma on kunnianosoitus katoamassa olevalle käsityötaidolle. Toteutus: Pirkko Pelkonen, Ossi Wallius, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

Todellisia tarinoita: Kuolemaantuomittu Konnunsuo
Lähes vuosisata sitten Konnunsuon vankila rakennettiin keskelle suota. Ajan kuluessa punatiilisen linnan ympärille nousi kylä, jonka elämä oli sukupolvelta toiselle kaikin tavoin kytköksissä vankilaan. Tämän vuoden jälkeen Konnunsuon valot sammuvat.
Kylälle vankilan lakkauttaminen tarkoittaa kuoliniskua. Dokumentissa puhuvat konnunsuolaiset, joilta oma valtio vie kodin. Vangeillakin on sanansa sanottavana. Vaikka kaukaiselle "Konnansuolle" päätyminen oli aluksi monille heistä tuomio sinänsä, ei osa haluaisikaan sieltä pois. Toteutus: Mari Lukkari, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

To 9.8. ja la 11.8.

Kymmenen pientä minuuttia: Hyvällä autollahan kannattaa ajjaa
Kun tie on auki, kesäinen Suomi edessä. Silloin kannattaa painaa kaasua. Toteutus: Terttu Kananen ja Hannu Karisto.

Todellinen tarina: Pieni maailmanmatka
Lili Böök lähti vuonna 1889 isänsä kanssa Pariisin maailmannäyttelyyn, ensin laivalla, sitten junalla. Eiffel-torni oli juuri valmistunut ja Muntra Musikanter, jossa Lilin veli lauloi, esiintyi Suomen paviljongin avajaisissa. Kotiin lähettämissään kirjeissä Lili kuvaa matkan vaiheita. Yli sata vuotta myöhemmin Lilin pojanpojantytär löytää kirjeet. Toteutus: Aune Waronen, Rami Lindholm ja Hannu Karisto.

Todellisia tarinoita: Kartta
Kotikaupungin, Helsingin, kartta on tallentunut kertojan mieleen kuin sinettisormuksen jälki vahaan. Aikuisena elämä jatkuu pikkukaupungissa Pohjanmaalla. Kun muutosta on kulunut vuosikymmeniä, muisti alkaa muokata lapsuuden ja nuoruuden kaupungin karttaa. Mitä muisti tekee muille muistoille? Toteutus: Aune Waronen ja Hannu Karisto.

To 16.8. ja la 18.8.

Kymmenen pientä minuuttia: Pihasika ja vuohen kumarrus
Pihasialla on tietenkin nimi, ja vuohi saa jatkuvaa ihailua lumenvalkoisen karvansa vuoksi. Näin ovat asiat Tuusniemen Laukka-ahossa. Toteutus: Pirkko Pelkonen, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

Todellisia tarinoita: Voisiko siellä elää?
Ohjelma esittää kysymyksen ihmisen mahdollisuuksien esittämisestä sen oikeimmassa ympäristössä, ihmiskunnan alkukodissa. Kuinka jäsentää kiviset peltotilkut, köyhyys, ihmisten kauneus ja ylpeä tietoisuus historiastaan, muistot nälänhädästä ja idealismin muuttumisesta sorroksi, toivo ja toivottomuus kun ihmisiä vain on liikaa? Eurooppalainen ei luovuta, löytää mielekkyyden, paikan myös itselleen - vai löytääkö? Toteutus: Jarko Tirkkonen, Tapani Niemi, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

To 23.8. ja la 25.8.

Kymmenen pientä minuuttia: Auringon aika
Espanjan vuoret, herkistävä uupumus ja hetkellinen kaipaus Suomeen. Ollaan melkein runoilijan matkassa.
Toteutus: Sami Kuusela ja Hannu Karisto.

Todellisia tarinoita: Ryyppääkö hänen haamunsa täällä
Päiväretki Dylan Thomasin maailmaan
Pertti Salomaan klassikko-ohjelma, dokumentaarinen essee walesilaisesta runoilijasta. Ohjelma on vuodelta 1988.

Todellisia tarinoita: Huokailija
Ville Haapasalo oli parisenkymmentä vuotta sitten teatteriopiskelija Pietarissa. Toimittaja Sami Kuusela tapasi hänet silloin, Haapasalo kertoo huokailleen ensikokemuksistaan Venäjällä.

To 30.8. ja la 1.9.

Kymmenen pientä minuuttia: Merenneitopojan kostea ilta
Nastolan kosteassa illassa tivoli houkuttelee paikalle paljon ihmisiä. Keskl-ikäiset naiset keskittyvät merenneitopoikaa. Toteutus: Mikko Järvinen ja Kai Rantala.

Todellisia tarinoita: Karhula-ilmiö
Mitä tapahtuu, kun tavalliset pojat jossakin itäsuomalaisessa kauppalassa kuulevat rokin pioneereja ensimmäistä kertaa? Mistä syystä heidät valtaa heti hurja halu muuttua samanlaisiksi laulu- ja kitarasankareiksi? Keitä he olivat ja mitä heistä tuli? Ahlströmin ja Sunilan 'tehtaitten varjoista' tulleiden poikien soittoharrastus liittyi luonnolliseksi osaksi viereisen satamakaupungin jazz- ja viihdemusiikin jatkumoa. Soittamalla löytyi oma ääni, ja näin Karhulan pojat kuuluvat ensimmäiseen sukupolveen, joka alkoi määritellä itseään musiikin kautta.

Mutta kitarasankareista tulikin soittajaduunareita Pertti Metsärinteen, Tapani Kansan ja monen muun yhtyeen keikoille ja Kymenlaakson lukemattomiin kapakoihin, kunnes diskojytä ja markkinavoimat hiljensivät niin elävän musiikin kuin Karhulan tehtaatkin. Toteutus: Desiree Räsänen, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

Radiodokumentit kesällä 2012 (pdf)

Listä kesä-, heinä- ja elokuun 2012 ohjelmista

Todellisia tarinoita on vuodesta 1990 ollut Yleisradion radiodokumenttien päänäyttämö. Pitkä radiodokumentti (nykyään 50, aikaisemmin 55 minuuttia) on dokumenttigenren vaativin muoto.

Useat sadat radiodokumentit ovat käsitelleet ihmiselämän kaikkia alueita, pieniä ja isoja aiheita. Kotimaiset aiheet ovat olleet painotuksena.

Dokumentin määritelmä: Se on tekijänsä persoonallinen ja perusteltu, radion keinoja hyväksikäyttävä, materiaalinsa tästä todellisuudesta hakeva, dramaturgisesti viimeistelty, muotonsa aiheesta hakeva tulkinta jostakin todellisuuden osasta.

Dokumenttiryhmä Facebookissa

Todellisia tarinoita - uusimmat kuunneltavat

Todellisia tarinoita: Sydämeni neljä kammiota
Todellisia tarinoita: Tex, Aapeli ja minä
Todellisia tarinoita: Minä elän omalla tavallani
Todellisia tarinoita: Ruuskasen kesä: tanssii, kokkaa ja rokkaa eli tarina tanssinopettajan askelmerkeistä
Todellisia tarinoita: Entä mitä teille saisi olla
Muualla Yle.fi:ssä