Dokumenttitunti torstaisin klo 22.05 - 23.05,
uusinta lauantaina klo 13.00.

Tannerintalolaisia eli kylä keskellä kaupunkia

Ke 29.6.2011 klo 13.00, uusinta 30.6. klo 22.15

Tannerin talo nousi keskeiselle paikalle Helsingin Kamppiin 1952, mutta Helsingin ja koko Suomen vanhimman asunto-osakeyhtiön historia alkaa jo 1880-luvun puoli-välistä. Tuolloin perustetun Työväen-osakeyhtiö Alkun peruja olivat vielä sodan jälkeisinä vuosikymmeninä niin Tannerin talon tontit, puuhamiehet kuin talon pito ja henki. Siinä hengessä varttui vielä 50- ja 60-luvuilla melkein sata lasta, ja heistä moni on tullut huomaamaan, kuinka tärkeä kasvattaja oli talo itse. Erikka Jussila ja kaksi muuta Tannerin talon alkuasukasta kutsuivat koolle siellä lapsuutensa ja nuoruutensa asuneet kasvinkumppaninsa.

Aurinkoisena kevätiltana he kokoontuivat vanhan kotitalonsa pihalle. Joillakin on sinne siteitä vieläkin, mutta moni ei ollut käynyt siellä 50 vuoteen. Miksi he tulivat? Mistä se kertoo? Mitä he muistavat?

Toteutus: Erikka Jussila, Kai Rantala ja Hannu Karisto.

Lähetä:

Todellisia tarinoita on vuodesta 1990 ollut Yleisradion radiodokumenttien päänäyttämö. Pitkä radiodokumentti (nykyään 50, aikaisemmin 55 minuuttia) on dokumenttigenren vaativin muoto.

Useat sadat radiodokumentit ovat käsitelleet ihmiselämän kaikkia alueita, pieniä ja isoja aiheita. Kotimaiset aiheet ovat olleet painotuksena.

Dokumentin määritelmä: Se on tekijänsä persoonallinen ja perusteltu, radion keinoja hyväksikäyttävä, materiaalinsa tästä todellisuudesta hakeva, dramaturgisesti viimeistelty, muotonsa aiheesta hakeva tulkinta jostakin todellisuuden osasta.

Todellisia tarinoita - uusimmat kuunneltavat

Todellisia tarinoita: Eihän tämä maa minun omani ollut
Todellisia tarinoita: Rautatie
Todellisia tarinoita: Ville Vallgrenin ilo
Todellisia tarinoita: Muurarin kevät
Todellisia tarinoita: Entä mitä teille saisi olla

Kymmenen pientä minuuttia - uusimmat kuunneltavat

Kymmenen pientä minuuttia: Viaporin telakan ihme
Kymmenen pientä minuuttia: Viikset, viikset
Kymmenen pientä minuuttia: Puhaltaja
Kymmenen pientä minuuttia: Piazza keskellä kylää
Kymmenen pientä minuuttia: Ullakko

Dokumenttiryhmä Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä