Ohjelma on päättynyt radiossa, mutta jaksoja on kuunneltavana netissä.
Kärsivätkö miehet parisuhdeväkivallasta?
Joka viides suomalaisnainen joutuu väkivallan kohteeksi parisuhteessa. Tai ainakin yhdeksän prosenttia. Tai ainakin kysymys on pahasta ongelmasta. Koko 90-luvun ja 2000-luvun alun ajan Suomessa rummutettiin kovasti tutkimustuloksia, joiden mukaan suomalainen nainen joutuu parisuhdeväkivallan kohteeksi. Miestä taas väkivalta ei parisuhteessa uhannut. Ja miksikö ei?
Siksi, että koko asiaa ei tutkittu. Naisliike oli ominut väkivallan omaksi aseekseen ja koko miehiin kohdistuvan väkivallan tutkiminen kiellettiin. Kun nyt sitten julkaistiin tutkimus, jossa oli selvitetty sekä miesten että naisten kokemaa väkivaltaa päästiin suunnilleen tasa-arvoiseen lukuun.
Molemmat osapuolet siis hakkaavat toisiaan. Ainakin Heunin eli Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin tutkimuksen mukaan luvut ovat suunnilleen samat molemmilla sukupuolilla. Mitä ihmettä? Eihän tämä näin voi olla. Jokaisen miehen "feministinen yliminä" on rummutettu niin täyteen tietoa siitä, että mies on paha osapuoli, että tutkimustulosten sulattelu voi olla hankalaa. Tänään puhuttiin siis siitä, kuka lyö ja ketä. Paikalla olivat Johanna Pakkanen Naisasialiitto Unionista, miesasiamies Hannu T. Sepponen sekä psykologi Maria Lindroos, joka auttaa väkivaltaa tekeviä naisia.
Kommentoi Lähetä:
Tuomas Enbusken vieraslistalle kuuluvat politiikan, kulttuurin ja tieteen kärkinimet, ja kaikki, joilla on tässä maassa jotain sanottavaa.
Myös TV:stä tutun Tuomaksen ohjelmat ovat saaneet alusta asti kuuntelijoilta runsaasti palautetta:
"Enbusken ohjelma edustaa tällä hetkellä maan parasta journalismia. Melkoinen yllätys mieheltä, jota en osannut aiemmin pitää juuri minään."
Tuomas Enbuske - uusimmat kuunneltavat
- Tuomas Enbuske: Kuka presidenttiehdokkaista valehtelee eniten?
- Tuomas Enbuske: Kuka auttaisi yrittäjää?
- Tuomas Enbuske: Minkä ikäisenä lapset voidaan laittaa päiväkotiin?
- Tuomas Enbuske: Mitä punkista jäi?
- Tuomas Enbuske: Mikä uhkaa nettiturvallisuutta?
- Tuomas Enbuske: Presidentinvaalit: Eva Biaudet.
- Tuomas Enbuske: Mitä taloudessa nyt tapahtuu?
- Tuomas Enbuske: Onko Keskustan kriisi lopun alkua?
- Tuomas Enbuske: Presidentinvaalit: Timo Soini
- Tuomas Enbuske: Jahtaako media perussuomalaisia?
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


