Ohjelma on päättynyt radiossa, mutta jaksoja on kuunneltavana netissä.

Kuka puolustaisi keskiluokkaa?

Toimittaja Tuomas Enbuske. Kuva: YLE

To 18.11.2010 klo 9.05

Eduskunnan kyselytunnilla käsitellään eläkeläisten, tuensaajien ja kaiken maailman pikkuryhmien asioita, mutta ei koskaan normaalin työssäkäyvän keskiluokan asioita. Vai onko keskiluokalla asiat jo niin hyvin, ettei mitään puolustamista tarvita?

Ainakin tilastojen mukaan keskiluokkaiset maksavat Suomessa veroja enemmän kuin muissa Euroopan maissa. Eli he rahoittavat koko hommaa. Keskiluokka on se ryhmä, joka herää seitsemän hujakoilla, vie lapset päiväkotiin, hyppää autoonsa tai julkisiin ja menee töihin. Ei kuitenkaan mihin tahansa töihin, vaan siisteihin sisähommiin. Keskiluokkaisuudessa ei ole kyse pelkästään tulotasosta, duunari voi tienata paremmin kuin keskiluokkainen.

Tänään ohjelmassani puhuttiin siitä, puolustaako kukaan keskiluokan asiaa? Ja tietysti päädyttiin myös kiistelyyn siitä, kuka keskiluokkaan kuuluu. Sinänsä työssäkäyminen ei ole normaalia, sillä hieman yli puolet suomalaisista ei käy tavallisissa päivätöissä. Tätä kutsutaan poliitikkokielellä "huoltosuhteeksi".

Vieraana ohjelmassani oli Hannu Jouhki, joka on kirjoittanut pamfletin "Demari ajaa bemarilla". Hannu Jouhki on demari, mutta hyväpalkkaisissa hommissa kansainvälisessa suuryrityksessä. Hänen mielestään demarit ovat lähteneet mukaan "köyhyyspropagandaan", vaikka demareiden pitäisi mieluummin kalastella keskiluokan ääniä. Köyhyyspropaganda ei kuitenkaan tarkoita, että köyhien asioita hoidetaan. Se tarkoittaa, että köyhistä muistetaan puhua. Muut vieraani olivat keskiluokkaisuutta tutkinut Nina Kahma, sekä koluministi ja kirjalija Kalle Isokallio. Kyteekö keskiluokassa kapina vai ovatko keskiluokkaiset liian kiireisiä kapinoimaan? Vai onko kaikki hyvin?

Kommentoi Lähetä:

Tuomas Enbusken vieraslistalle kuuluvat politiikan, kulttuurin ja tieteen kärkinimet, ja kaikki, joilla on tässä maassa jotain sanottavaa.

Myös TV:stä tutun Tuomaksen ohjelmat ovat saaneet alusta asti kuuntelijoilta runsaasti palautetta:

"Enbusken ohjelma edustaa tällä hetkellä maan parasta journalismia. Melkoinen yllätys mieheltä, jota en osannut aiemmin pitää juuri minään."

Tuomas Enbuske - uusimmat kuunneltavat

Tuomas Enbuske: Kuka presidenttiehdokkaista valehtelee eniten?
Tuomas Enbuske: Kuka auttaisi yrittäjää?
Tuomas Enbuske: Minkä ikäisenä lapset voidaan laittaa päiväkotiin?
Tuomas Enbuske: Mitä punkista jäi?
Tuomas Enbuske: Mikä uhkaa nettiturvallisuutta?
Tuomas Enbuske: Presidentinvaalit: Eva Biaudet.
Tuomas Enbuske: Mitä taloudessa nyt tapahtuu?
Tuomas Enbuske: Onko Keskustan kriisi lopun alkua?
Tuomas Enbuske: Presidentinvaalit: Timo Soini
Tuomas Enbuske: Jahtaako media perussuomalaisia?

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä