Ohjelma on päättynyt radiossa, mutta jaksoja on kuunneltavana netissä.

Voivatko erilaiset maailmankatsomukset käydä dialogia?

Toimittaja Tuomas Enbuske. Kuva: YLE

Kun erilaiset maailmankatsomukset väittelevät, se ei usein ole keskustelua vaan huutokilpailua. Jotenkin meidät
ihmiset on rakennettu niin, että haluamme vahvistusta uskollemme ja omille arvoillemme. Vasemmistolaiset lukevat vasemmistolaisten kirjoittamia kirjoja ja oikeistolaiset
oikeistolaisten. Kun joku kyseenalaistaa arvomme, se tuntuu aivoissamme pahalta.

Fiksut ihmiset lukevat myös muuta kuin samanmielisten kirjoja ja kuuntelevat toisin ajattelevien mielipiteitä. Näin ovat tehneet Tampereen emerituspiispa Juha Pihkala ja tähtitieteen professori Esko Valtaoja, toinen uskossa, toinen uskonnoton. He ovat kirjoittaneet jo kaksi keskustelukirjaa uskosta. Kirjaa lukiessa huomaa, että toisia on jopa kuunneltu ja yritetty ymmärtää.

Kun tieteellinen ja uskonnollinen maailmankuva kiistelevät, monet nostavat kädet pystyyn ja sanovat, että debatti ei vaan onnistu. Mutta sitä on vaan tehtävä, tuntui se kuinka hankalalta tahansa.

Pahimmassa tapauksessa se saatta johtaa jopa oman mielipiteen muuttamiseen, mitä kyllä harvoin tapahtuu. Vai kuinka usein olet väittelyä seuratessasi kuullut jomman kumman sanovan; perustelit asian kyllä niin hyvin, että myönnän olleeni väärässä ja olen nyt samaa mieltä kuin sinä. Kumpikaan näistä herroista ei vaihtanut mielipidettään kirjojen kirjoittamisen jälkeen, mutta silti debatti meni hieman tavallista pidemmälle.

Tänään jatkoimme radiossa tästä aiheesta, käsittelimme mm. moraalin syntyä, ihmisten käsityksiä tieteestä sekä vähän homojakin.

To 11.11.2010 klo 9.05

Twitter

Kommentoi

Tuomas Enbusken vieraslistalle kuuluvat politiikan, kulttuurin ja tieteen kärkinimet, ja kaikki, joilla on tässä maassa jotain sanottavaa.

Myös TV:stä tutun Tuomaksen ohjelmat ovat saaneet alusta asti kuuntelijoilta runsaasti palautetta:

"Enbusken ohjelma edustaa tällä hetkellä maan parasta journalismia. Melkoinen yllätys mieheltä, jota en osannut aiemmin pitää juuri minään."

Tuomas Enbuske - uusimmat kuunneltavat

Tuomas Enbuske: Kuka presidenttiehdokkaista valehtelee eniten?
Tuomas Enbuske: Kuka auttaisi yrittäjää?
Tuomas Enbuske: Minkä ikäisenä lapset voidaan laittaa päiväkotiin?
Tuomas Enbuske: Mitä punkista jäi?
Tuomas Enbuske: Mikä uhkaa nettiturvallisuutta?
Tuomas Enbuske: Presidentinvaalit: Eva Biaudet
Tuomas Enbuske: Onko Keskustan kriisi lopun alkua?
Tuomas Enbuske: Presidentinvaalit: Timo Soini
Tuomas Enbuske: Jahtaako media perussuomalaisia?
Tuomas Enbuske: Tekeekö laitehulluus onnelliseksi?

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä