Suuri kerjäläiskeskustelu, kolmen vuoden pattitilanne

"Ne taas, joiden mukaan on otettava huomioon oman maan kansalaisten oikeudet mutta ei vierasmaalaisten, tekevät tyhjäksi koko ihmiskunnan yhteenkuuluvuuden. Kun se on tuhottu, häviävät täydellisesti myös alttius hyvän tekemiseen, jalomielisyys, hyvyys, ja oikeudenmukaisuus. Niiden hävittäjiä on pidettävä rikollisina myös kuolemattomien jumalien edessä. Hehän tuhoavat yhteisyyden, jonka juuri jumalat ovat asettaneet ihmisten välille."

Cicero kirjoitti näin pojalleen opettaessaan hänelle miten tulee elää. Kirjeistä on koottu kirja Velvollisuuksista. Cicerolle kävi huonosti.

Me keskustelemme jo kolmatta vuotta kerjäämisestä, eikä oikeastaan kaikesta kerjäämisestä vaan erityisesti vierasmaalaisten romanien kerjäämisestä.

On oikeastaan täysin käsittämätöntä, että aihe jaksaa polttaa. Suomessa kerjääminen on niin vähäistä, että enemmistö ei sille altistu kaiken aikaa. Kerjäämisen täytyy herättää hyvin voimakkaita tunteita, jotka liittyvät johonkin muuhun kuin kerjäämiseen. Mutta mihin tunteisiin, minulle se on mysteeri.

Jo vuosia ennen kuin yksikään muukalaismummo istui Stockmannin nurkalla, osallistuin kiihkeään keskusteluun siitä saako kerjäläisille antaa rahaa vai ei. Puolustin antamista, mutta vastaväittäjäni ei suinkaan ollut mikään kokoomusjuppi vaan sosiaaliturvan ammattilainen, vankka vasemmistolainen. Kiista kesti tunteja ja kuohutti tunteita, vaikka se oli alkanut melkein varkain keskustelun täytteeksi tarkoitetusta huomautuksesta.

Vaikka kerjäämisen kieltäminen näyttäytyy kokoomuksen politiikkana, monet muutkin suhtautuvat kerjäämiseen ankaran kielteisesti. Ehkä sitä ei voi ihmetellä sillä kerjäläisen kohtaaminen on vaikeata. Mutta miksi se on niin vaikeaa? Onko se tuskallista siksi, että siinä kohtaa eriarvoisuuden kasvoista kasvoihin? Tuskin, sillä kerjäläiselle ei ole pakko antaa ja harvat antavat.

Oli kuitenkin häkellyttävää kuulla Lahden torilla haastateltujen suomalaisten tiukka ja vihamielinen asenne romanikerjäläisiä kohtaan. Merkillistä oli ettäolutta varten rahaa pyytävä suomalainen alkoholisti näyttäytyi haastateltaville melkein hellyttävänä. Erityistä kiukkua tuntui herättävän ajatus, että romanialaiset EU-kansalaiset olivat lentäneet Suomeen. Jos katsoo halpalentojen hintoja, ei pitäisi ihmetellä. Halvoilla lennoilla on muitakin seurauksia kuin se, että etuoikeutetut pääsevät lomalle liian edullisesti.

Jos oleskelee vähänkin pitempään maassa, jossa kerjäläisiä on paljon, joutuu tekemään jonkun päätöksen. Jos päätös ei ole ehdoton ei, päätöksiä joutuu tekemään lukuisia päivittäin.

Nyrkkisääntöni on ollut, että annan yhdelle kerjäläiselle päivässä jonkun euron tai sitä vastaavan summan. Vähimmäisvaatimus itselleni on, että katson pyytäjää silmiin ja sanon päivää. Olen yrittänyt edellyttää itseltäni myös jonkinlaista keskustelua, mutta siihen asti en ole päässyt. Tulee aina mieleen tarina jonka olen kuullut. Helsinkiläiseen bussiin nousee mies. Hän havaitsee, että bussissa on afrikkalaistaustainen mies, jonka vieressä on vapaa paikka. Mies ahdistuu. Jos hän menee istumaan jonnekin muualle, hän on rasisti. Mies asettuu tummaihoisen viereen ja aloittaa keskustelun: "Sitä ollaan sitten neekereitä..."

Mielessäni kuulen itseni avaavan keskustelun juuri samaan tyyliin: "Sitä ollaan sitten kerjäläisiä..."

Monet ovat sitä mieltä, että vastikkeeton antaminen nöyryyttää saavaa osapuolta. Se on ainakin osittain totta, mutta täytyy olla vielä monta kertaa nöyryyttävämpää tulla ohitetuiksi pyyntöineen, jos jo istuu kadulla. Äskettäin julkaistut tiedot hallintoneuvostojen palkkioista ja työeläkelaitosten korkeimman johdon eläkkeistä osoittavat, että vastikkeeton ottaminen ei ole alentavaa.

Samat ihmiset, jotka melkein vihaisina kieltäytyvät antamasta sille joka kerjää, tukevat omia aikuisia lapsiaan summilla, jotka vielä parikymmentä vuotta sitten olisivat olleet ennenkuulumattomia ja joita he eivät itse missään tapauksessa aikoinaan saaneet omilta vanhemmiltaan. Aikuisten lasten taloudellinen auttaminen on hyve Suomessa, mutta löytyy etiikan oppikirjoja, joissa se ei riitä.

Britanniassa kerjääminen on kiellettyä, siitä miten kauan se on ollut kiellettyä on useampia näkemyksiä. Jos ei muuta, niin kielto on vahvistettu 2000-luvun alussa. Sielläkin kiellon vastustajat olivat sitä mieltä, että perimmäiseen syyhyn eli köyhyyteen, kielto ei ole oikea lääke. Tällä hetkellä Britanniassa on esillä lapsilisän muuttaminen tarveharkintaiseksi. Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä asia voi tulla ajankohtaiseksi myös Suomessa.

Senegalin pääkaupungissa Dakarissa kerjääminen on ollut kiellettyä jo vuosia, mutta vasta pari kuukautta sitten poliisi alkoi valvoa kiellon noudattamista. Dakarin tilanne on hieman toisenlainen kuin Helsingin. Kerjäläisten valtaosa oli tai on lapsia, nuoria poikia, jotka käyvät koraanikoulua. Lapsia arvioitiin olevan n. 50 000. Koraanikoulujärjestelmään kuuluu, että oppilaat hankkivat elantonsa kerjäämällä. Tarinat kertoivat, että joissakin kouluissa opettajat pahoinpitelivät lapset, jotka eivät tuoneet riittävästi rahaa koululle.

National Public Radion julkaiseman jutun mukaan paine kerjäämisen lopettamiseen tuli maan ulkopuolelta, lähinnä amerikkalaisista ihmisoikeusjärjestöistä,itse senegalilaiset ovat hämmentyneitä, koska muslimimaassa almujen antaminen on uskonnollinen velvollisuus ja liittyy kulttuuriin. Senegalin oikeusjärjestelmä ei rankaise lapsia vaan tuomituiksi ovat tulleet liian ahneet koraanikoulujen opettajat. Kielto ei kuitenkaan tuo ruokaa tai rahaa kerjäläisille, jotka ainakin tällä hetkellä ovat entistä huonommassa asemassa.

Omissakin korvissani alkaa kuulostaa siltä, että olen sentimentaalinen tomppeli, joka ei ymmärrä laajamittaisen kerjäämisen seurauksia. Niin voi ollakin. Kerjäämiseen ei kenties ole yhtä oikeata tapaa suhtautua, ja niin kauan joudumme kohtaamaan köyhyyden kerjäläisen hahmossa ja ratkaisemaan suhtautumisen pyytävään ihmiseen aina uudestaan. Shakespeare esitti näytelmässään ongelman näin: kerjäläisenä valitan, että ei ole muuta syntiä kuin rikkaus; rikkaana hyveeni on vakuuttaa, että paheista suurin on kerjääminen.

Jertta Blomstedt

Kommentoi Lähetä: