Jossain muualla köyhyyden poistaminen on muodikasta

"1970-luvun tunkkainen kekkosmaa ei ole minun Suomeni", kirjoittaa 36-vuotias Reetta Räty, Helsingin Sanomien toimituspäällikkö. Hän ei ole suinkaan ainoa, joka tietää miten kauhea paikka Suomi oli 60- ja 70-luvuilla, ja siitä vielä pitkälti eteenpäin, vuoteen 1989 asti.

Elän nyt toista kertaa aikaa jolloin kokonaisia aikakausia demonisoidaan. Ensimmäisen kerran olin itse paheksumassa nuoruuttani edeltäneitä vuosikymmeniä, joista tietoni olivat suhteellisen hatarat. Ymmärsin selkeästi ainoastaan sen, että natsien tai fasistien leiristä on päästävä mahdollisimman kauas.

Toisen kerran olen kohteena, tunkkaisen kekkossuomen aikuinen, suomettuneen Suomen rähmäinen kansalainen. Osaan siis tuntea myötätuntoa nykyisiä 30-40-vuotiaita kohtaan. Vuosituhannen vaihteessa syntyneet lapset tulevat väistämättä kirjoittamaan heidän historiansa uudeksi.

Se mitä tuleva sukupolvi ei hyväksy, on jotain joka on selkeästi näkyvissä tänä päivänä. Jotain joka on 'cool' nyt. Ehkä se liittyy kaiken rahassa arviointiin, ehkä yksityistämisen palvontaan, ehkä valtion ja julkisten palvelujen halveksuntaan. Ehkä myös eriarvoisuuden nyt kasvavaan hyväksymiseen. Voi olla että se liittyy Facebookiin, jota nyt ylistetään sosiaaliseksi mediaksi, mutta kuinka sosiaalinen se loppujen lopuksi on oleva? Kaikilla näillä ilmiöillä tulee joka tapauksessa olemaan seurauksia, jotka eivät ratkea yhden muurin murtumisella.

Voisin hyvin kuvitella, että noin kolmenkymmenen vuoden kuluttua voidaan kysyä mitä on globalisaatio, jossa puhutaan pääosin tavaroiden ja teollisuuden maailmanlaajuisesta leviämisestä? Mitä on maahanmuuttokeskustelu, jossa unohdetaan, että köyhät Afrikan maat ottavat vastaan eniten pakolaisia?

Johonkin sokeaan pisteeseen tulevaisuuden ajan henki tulee tarttumaan.

Ymmärrän hyvin miksi sukupolveani ei syytetä siitä, että köyhyyttä ei ole kitketty maapallolta. Se vaatisi sanojen lisäksi tekoja myös nykyisiltä keski-ikäisiltä.

Ranskalainen nuori taloustieteilijä Esther Duflo on sitä mieltä, että globaalin köyhyyden poistaminen on ongelmista ensimmäinen. Hän ei syytä vaan etsii ratkaisuja.

Mitä jos Haitin maanjäristys tapahtuisi joka kahdeksas päivä?

Duflo on laskenut, että miljoonien lasten kuolema ennen ensimmäistä syntymäpäivää, on sama asia kuin Haitin maanjäristys joka kahdeksas päivä. Suuri ero on siinä, että näiden lasten kuolema on täysin estettävissä.

Esther Duflo on erikoistunut köyhyyteen ja hänen mielestään yksi köyhyyden poistamisen suuri ongelma on siinä, että köyhyyden määrä on niin valtava ja tilanne niin surullinen, että ihmiset lyyhistyvät sen edessä eivätkä tee yhtään mitään.

Tietenkin Duflo on turhautunut siitä, että köyhyyttä ei voi poistaa yhdellä iskulla. Mutta sellaisen toivominen on osa ongelmaa, joka lähtisi ratkeamaan, jos pienetkin ratkaisut hyväksyttäisiin. Duflon mukaan köyhyydestä käyty keskustelu synnyttää liian paljon tunteita ja retoriikkaa. Ideologian sijasta Duflo vannoo käytännön tekojen nimiin, pienimuotoisten käytännön tekojen nimiin.

Duflo toteaa, että julkinen keskustelu ajautuu usein mustavalkoiseksi vastakohdista inttämiseksi, että poliittiseen keskusteluun ei sisälly sävyjä. Hän ymmärtää sen vielä julkisessa keskustelussa, mutta ei tieteellisessä keskustelussa. Tiede ei voi siirtyä syrjään vaikka suureen ongelmaan ei löydy täydellistä ratkaisua.

37-vuotias Esther Duflo on tiedemaailman tähti. Hänet kutsuttiin ranskalaisen, lähinnä miehisen älyllisyyden kehtoon Collège de Franceen ja on MIT:n Massachussets Institute of Technologyn professori. Foreign Policy –lehti valitsi hänet maailman sadan merkittävimmän intellektuellin joukkoon. Hämmästyttävää tässä on se, että Duflon tutkimuskohde on köyhyys ja nimenomaan köyhyyden poistaminen. Duflo kirjoittaa kolumneja Libération –lehteen ja johtaa köyhyyden poistamiseen keskittynyttä laboratoriota.

Luovuuspuheen leimaamassa Suomessa on vaikea kuvitella, että köyhyyden tutkiminen nostattaisi kenenkään uraa. Köyhäthän meillä on aina joukossamme, ilmiön tutkiminen ei vaikuta kovin innovatiiviselta. Mutta Collège de France perusti oppituolin nimeltä tiede köyhyyttä vastaan.

Collège de France on perustettu vuonna 1530. Sen pääasiallinen tarkoitus on opettaa, mutta ei perinteisiä oppiaineita vaan syntymässä olevia tieteitä; toisin sanoen opettaa tieteellisiä ja älyllisiä prosesseja. Collège de Francen tunnuslause on: Docet omnia eli opettaa kaikkea.

Jokaisen uuden professorin ensimmäinen tärkeä tehtävä on virkaanastujaispuhe. Esther Duflon luennon innostuneet kuulija eivät mahtuneet luentosaliin. Virkaanastujaispuheet julkaistaan pieninä kirjasina niille omistetussa sarjassa. Huomaan, että en tiedä missä meillä virkaanastujaispuheet julkaistaan.

Kansantaloustieteilijä Esther Duflo on sitä mieltä, että niin kauan kun tutkijat keskittyvät liian yleisesti määriteltyyn valtavaan ongelmaan köyhyyden poistamisesta, niin kauan perimmäinen kysymys pysyy kateissa: miten muuttaa siedettäväksi niiden ihmisten elämä, jotka joutuvat tulemaan toimeen vähemmällä kuin yhdellä dollarilla päivässä? Päämäärä ei voi olla filosofisen taikakiven löytäminen vaan paljon vaatimattomampi ja pienempi.

Duflo on samoilla linjoilla kuin Yhdysvaltojen presidentti Roosevelt oli suuren laman aikoina 1930-luvulla.

"Maa tarvitsee ja, jos oikein arvioin vallitsevan ilmapiirin, maa vaatii rohkeaa ja sitkeää kokeilua. Terve järki käskee kokeilemaan yhtä keinoa: jos se epäonnistuu, tappio on myönnettävä ja on kokeiltava jotain muuta. Mutta ennen kaikkea on yritettävä."

Esther Duflo on vakaasti sitä mieltä, että taloustieteilijät voivat olla avuksi sosiaalisessa muutoksessa. On kokeiltava, on tunnustettava virheet, on yritettävä uudestaan. Tätä kaikkea Esther Duflo on tehnyt mm. Intiassa, intialaisten tutkijoiden kanssa. Duflo on kehityksen asiantuntija, joka tunnetaan oivaltavista kokeilustaan ja työstään kentällä.

Esther Duflo lopetti virkaanastujaispuheensa Collége de Francessa seuraavasti: " Haluan harjoittaa taloustiedettä todellisena humanistisena tieteenä. Siis tiedettä sen ankarassa, puolueettomassa ja vakavassa mielessä. Ihmistiedettä , kaikessa sen rikkaudessa ja monimutkaisuudessa. Mutta myös humaania tiedettä: anteliasta, kunnianhimoista ja paneutunutta. Toivon voivani ottaa paikkani tieteessä, joka poistaa köyhyyden, se on minun työni ja elämäni tarkoitus."

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun Ulkomaanlehtikatsaus 28.4.2010 / YLE Radio 1

Lähteet:
Lecons inaugurales du Collège de France: Esther Duflo: Expérience, science et lutte contre la pauvreté
Libération
www.opendemocracy.net (Esther Duflo)

Lähetä: