Päivälehti kauppatavarana

Voiko kuka tahansa ostaa päivälehden missä tahansa tarkoituksessa? Venäläinen uusrikas osti ranskalaisen päivälehden. Kaupan taustat vaikuttavat ikäviltä.

Elämän voimattomin lause ei varmastikaan ole aina yksi ja sama vaan vaihtelee tilanteiden mukaan. Ei ole totta! Miten tämä on mahdollista! Ehkä voimattomuus ei edes pukeudu lauseeksi, se on vain synkkä tunne siitä, että malja on täyttynyt ja valuu yli äyräiden.

Le Monde julkaisi artikkelin ranskalaisen lehden uudistamisesta, jonka luettuani tuntui siltä, että tässä maailmassa ei enää ole rehellisyyttä, ei kunniaa. Kaikki on kaupan, korkein valta on ostettavissa pestyllä rahalla.

Venäläiset isä Sergei ja poika Alexander Pugatsov ovat ostaneet ranskalaisen France Soir -lehden. Mutta se on vain kuorrutus likaisen kakun päällä.

Vanhan tappiota tuottavan lehden elvyttäminen useilla kymmenillä miljoonilla euroilla on tänä päivänä uutinen. Jos lehden uudistamista juhlistetaan kalliilla samppanjalla, hanhenmaksalla ja lohella, sekin näinä kriisin aikoina on jonkinlainen uutinen. Kun uudistetun lehden uudistettu toimisto sijaitsee Champs-Elyséellä, se nostaa kulmakarvat. Kysymykset ovat väistämättömiä, kun lehden uusi päätoimittaja ranskalainen Christiane Vulvert "sattumalta" samana päivänä saa arvostetun kunniamerkin suoraan presidentti Nicolas Sarkozylta, vaikka samainen päätoimittaja ei ranskalaisen lehdistön mukaan ole kovinkaan tunnettu ammatissa, jota hän toistaiseksi on harjoittanut neljä vuotta. Lehden uusi toimitusjohtaja on Alexander Pugatsov, 25 vuotta.

Alexanderin isä on tunnettu venäläinen oligarkki Sergei Pugatsov, yksi maailman rikkaimmista miehistä, joka siis omistaa tällä hetkellä France Soirin. Muun muassa.

Le Monde esitteli Pugatsovit lukijoilleen kaksi päivää sen jälkeen, kun he olivat osallistuneet Elysée-palatsin juhlatilaisuuteen. Seremoniaan jossa oli läsnä tarkoin valittu otos ranskalaisen yhteiskunnan ylintä kerrosta, sitä kuuluisaa kerman kermaa.

Alexander Pugatsov saapui Ranskaan vuoden 2008 lopussa, juuri viimeisellä hetkellä saadakseen Ranskan kansalaisuuden, sillä Ranskassa ei voi omistaa lehteä ilman Euroopan unionin kansalaisuutta.

Mutta miksi Pugatsovit ostivat France Soirin? Itse he kertovat avoimesti, että he eivät edes tunteneet lehden nimeä ennen kuin lehden edellinen omistaja tuli heidän Rivieran huvilalleen etsimään investoijaa. Alexanderin mukaan hänellä ei ollut aikomustakaan investoida lehdistöön. Päätös syntyi erinäisten "olosuhteiden" ansiosta.

Aikooko Pugatsov keskittyä tästedes Ranskaan? Vastaus kysymykseen kuuluu seuraavasti: "Nykyään bisnestä voi tehdä kaikkialla niin helposti. Minä olen nuori, rakastan matkustamista. Jos huomenna Roomassa on jotain kiinnostavaa, menen sinne." Pugatsovin vaimo ja kaksi lasta elävät Wienissä, jossa hän käy viikonloppuisin.

Alexander Pugatsov syntyi Pietarissa vuonna 1985. Perhe muutti Moskovaan ja 15-vuotiaana Alexander lähti Monacoon opiskelemaan Monacon amerikkalaiseen yliopistoon. Sieltä hän palasi Moskovaan, jossa osallistui valtavaan kiinteistöbisnekseen. Ja nyt hän on ranskalaisen lehden toimitusjohtaja.

Moskovassa hymyillään vinosti. Komsomolskaja Pravdan päätoimittajan mukaan syyt omistukseen eivät voi olla taloudelliset. Moskovassa arvellaan, että lehden välityksellä syntyvät suhteet presidentti Sarkozyyn, niin kuin jo nyt näyttää käyneen. Pariisissa julkaistava internetsivusto Intelligence Online on vielä suorempi. Lehti on kahden vuoden kuluttua tulevissa presidentinvaaleissa ehdottomasti linkki Sarkozyyn.

Uusi toimitusjohtaja selittää lehden linjaa: "Emme olen oikeiston puolella, emme vasemmiston puolella. Olemme kansan puolella." Ja täysin viattomasti uusi toimitusjohtaja käyttää presidentti Sarkozyn sanoja: "Me puolustamme työtä tekevän Ranskan arvoja." Vanhoissa korvissa sanojen kaiku on kammottava.

Mitaloitu päätoimittaja Christiane Vulvert ei ole niin uusi etteikö hänellä olisi jos pari oikeusprosessia niskassaan. Häntä syytetään toimittajien laittomasta irtisanomisesta. Entiset toimittaja kertovat, että lehdessä ei nykyään haluta kuulla kuin kauniita sanoja, positiivista puhetta. Rumia sanoja ovat journalismi, työ, nöyryys.

Uuden toimitusjohtajan kaikki suhteet ranskalaisiin kulkevat päätoimittaja Christiane Vulvertin kautta, jolla tiettävästi on huomattava verkosto Sarkozyn Ranskassa.

Isä Pugatsov on ollut läheisissä suhteissa Venäjän ortodoksikirkkoon, hoitanut mm. sen talousasioita perustamansa pankin kautta.

Virallisesti ortodoksipankkiiri on luopunut pankkibisneksestä, koska hän pyrki ja pääsi Itäisessä Siperiassa sijaitsevan Tuvan tasavallan kansanedustajaksi. Se merkitsee että hänellä on parlamentaarinen koskemattomuus. Se että Venäjän lain mukaan kansanedustaja ei voi harjoittaa liiketoimintaa, ei näytä vaikuttavan asiaan.

Juuri samoihin aikoihin Ranska kiinnostui hänen liikeasioistaan Rivieralla, jossa hän omistaa useita loistohuviloita ja ylellisten autojen vuokraamon. Pugatsov vanhempaa epäillään rahanpesusta.

Sergei Pugatsov omistaa holdingyhtiön nimeltä OPK, United Industrial Corporation eli yhtyneen teollisuusyrityksen, jolla on omistuksia pankeissa, kaivosalalla, kiinteistöalalla, tiedotusvälineissä ja amerikkalaisessa lääketeollisuudessa. Tärkein omistuksista on kuitenkin Severnaja Verf eli Pietarissa sijaitseva Pohjoinen Telakka. Suomalaiset tuntevat sen myös nimellä Putilovin telakka.

Moskovalaisen tutkimuslaitoksen johtaja Ruslan Pukhov pitää Pohjoista telakkaa maan moderneimpana telakkana. Hänen käsityksensä mukaan juuri Severnaja Verf saa neljän kuljetushelikopterin kokoamisen, jotka Ranska aikoo myydä Venäjälle. Siinä kuviossa 20 miljoonaa euroa lehden uudistamiseen on pikkuraha, varsinkin jos vielä tulevaisuudessa voi tehdä pikku palveluksia Ranskan presidentille.

Ja entä uudistettu France Soir -lehti. Ensimmäiset numerot ovat journalistisesti ja graafisesti ala-arvoisia ilmestyksiä, joita myydään 50 sentillä, kun lähin kilpailija Le Parisien maksaa euron. Lehteä mainostetaan parhaillaan massiivisesti televisiossa ja ulkomainoksissa. France-Soir on huono uutinen ranskalaiselle lehdistölle ja ranskalaiselle yhteiskunnalle.

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun ulkomaanlehtikolumni 31.3.2010 / YLE Radio 1

Lähde: Le Monde, 19.3.2010

Lähetä: