Rahasta, rahasta

Mistä me puhumme, kun me puhumme rahasta? Yksityisessä maailmassa raha liittyy vielä jotenkin rehellisyyteen. Julkisen rahan suhde moraaliin on katkennut.

John Lanchaster on entinen London Review of Books -lehden päätoimittaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut kirjan rahasta, vauraudesta, turvallisuudentunteesta ja siitä että elämässä olisi hyvä tehdä sitä mistä pitää.

Lanchasterilla on selkeä nuoruuden muisto opiskeluajoilta. Hänen isänsä kysyi häneltä: "Onko sinulla tarpeeksi rahaa?" Nuori John piti kysymystä yllättävänä kahdesta syystä. Ensinnä hänen isänsä inhosi rahasta puhumista, toiseksi Johnin mielestä kysymys oli sellainen, jota ihmiset eivät yleensä ajattele.

Eivätkö ihmiset yleensä ajattele onko rahaa riittävästi? Siinä tapauksessa en ole ollut ihminen nuorena enkä keski-ikäisenä, ainakaan. Tai en ole elänyt John Lanchasterin kanssa samassa maailmassa.

Isänsä kysymykseen John muistaa vastanneensa: "En koskaan ajattele rahaa." Isä oli nauranut ja sanonut: "Sitten olet rikas." Vieläkin John on sitä mieltä, että rikkauden paras määritelmä on se, että ei koskaan tarvitse ajatella rahaa.

Lanchaster on nyt velvoitettu puhumaan rahasta, koska hän on kirjoittanut siitä kirjan. Hänen isänsä oli siis pankkimies, joka inhosi työtään ja kieltäytyi puhumasta rahasta muussa kuin käsitteellisessä mielessä. Isä teki 30 vuoden pankkiuran, jäi varhain hyvin neuvotellulle eläkkeelle ja kuoli äkillisesti parin eläkevuoden jälkeen. Mitkään sanat eivät olisi voineet opettaa Johnille paremmin nykyisyydessä elämisen välttämättömyyttä.

Lanchasterin mukaan hänen isänsä perheessä raha ja turvallisuus olivat pakkomielteitä. Raha oli yhtä kuin vapaus. Isän isä oli katsellut oman isänsä viinan viitoittamaa tietä köyhyyteen. Isoisä haki turvallisuutta rahasta, hän vaihtoi opettajan ammatin tuottavampaan hammaslääkärin ammattiin ja muutti Hongkongiin parempien palkkioiden perässä. Aika oli kuitenkin väärä, japanilaisten valloitettua siirtokunnan isoisä joutui neljäksi vuodeksi vankileirille eikä koskaan toipunut siitä. Rahan tuoman turvallisuudenkaipuun takia hän päätyi neljäksi vuodeksi vankeuteen. Lanchaster ei ole varma tajusiko isoisä itse koskaan elämänsä syvää ironiaa, mutta ulkoapäin nähtynä se on selvää.

Lanchasterin isä jakoi kuitenkin oman isänsä käsityksen rahan turvallisesta ja vapauttavasta luonteesta, vaikka isän kohtalo voisi olla esimerkki päinvastaisesta.

Raha ei ole automaattisesti vapauden tae eikä turvallisuus ole kovin yksiselitteinen käsite, väittää John Lanchaster. Hänen mielestään kaikkien pitäisi miettiä tarkkaan, minkälaisen vaihtokaupan kukin tekee vaihtaessaan elämänsä säännölliseen palkkaan. Ikään kuin sekään valinta olisi jokaisen omassa taskussa.

John siis ajattelee, että hän on tehnyt suuren teon uskaltautuessaan kirjailijan epävarmalle uralle, sen sijaan että olisi etsinyt mukavaa elämää hammaslääketieteestä tai rahoitusalan yrityksistä. Tietysti on niinkin, mutta herra paratkoon - kuinka paljon keskihyviä kirjailijoita maailma vielä tarvitsee?

Koska epävarmuus on kirjailijan oma valinta, hänen on helppo ajatella Kierkegaardin tapaan, että "ahdistus on vapautta". Kaikki työpaikoistaan vapautetut eivät varmasti pysty ajattelemaan, että ahdistus on hinta, jonka he maksavat vapaudesta jota eivät ole halunneet. Monille vapaus on aivan liian kallis hyödyke tässä yhteiskunnassa.

Lanchaster näkee, että hänen onnistunut uransa on toistaiseksi perustunut taloudellisten rakenteiden suosiollisuuteen. Kun hänestä tali kirjallisuustoimittaja, silloin vielä oli kannattavaa julkaista kirjallisuuslehtiä. Nyt sitä taloudellista rakennetta ei enää ole. Menestyvien kirjojen julkaiseminen on ollut englanniksi kirjoittavalle kirjailijalle kannattavaa, mutta iPadin julkaisemisen jälkeen kukaan ei tiedä mitä tapahtuu. Lukijat voivat haluta lukea ilmaisia kirjoja, kuten he haluavat kuunnella ilmaista musiikkia. Harva kirjailija pystyy järjestämään miljoonia tuottavia esiintymiskiertueita.

Elämä on siis epävarmaa. Lanchaster on rakentanut isäänsä katsoessaan kompassin, joka perustuu kahdelle periaatteelle: ahdistus on vapautta, ja se miten juuri nyt elät on oleva ollut sinun elämäsi. ("The way we are living / timorous or bold./ will have been our life." Seamus Heaney)

Näillä ylevillä ajatuksilla John Lanchaster myy uutta rahaa ja taloutta käsittelevää kirjaansa Whoops, jonka alaotsikko suomeksi käännettynä kuluu: miksi kaikki ovat velkaa kaikille eikä kukaan pysty maksamaan. Lanchasterin mukaan yksi länsimaisen kulttuurin perususkomuksista sisältyy kysymykseen: "Jos kerran olet niin älykäs, miksi et ole rikas?"

Financial Times haastatteli lounasvieraanaan tunnettua liike-elämän konsulttia ja kauppakorkeakoulun professoria Lynda Grattonia. Haastattelussa tämä Nokian, Unileverin, British Petroleumin ja monien pankkien konsultti sanoi suoraan, että rahoitusmaailma on oma pieni suljettu maailmansa, joka täydentää itse itseään. Jos puhutaan sisäänlämpiävyydestä, niin pankkimaailmasta sitä löytää.

Grattonin mukaan finanssimaailma perustelee hyvää palkkaustaan sillä, että he ovat taitavia ja että heidän tietonsa on arvokasta. Akateemisesta maailmasta katsottuna Grattonin mukaan ei olemassa tutkittua tietoa siitä, että rahoitusalan ammattilaiset olisivat erityisen taitavia.

Gratton sanoo, että siinä maailmassa tapahtuu jotain, joka sallii käsittämättömien palkkojen maksamisen erittäin suurelle määrälle ihmisiä. Henkilökohtaisesti hän on sitä mieltä, että se ei ole oikein.

Gratton tietää, että epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa on paljon ongelmia ja uskoo, että sama koskee yrityksiä, joiden palkkaus on epätasa-arvoista. Huomion kiinnittäminen vain palkkaukseen on hänen mielestään tyhmää ja lisäksi vaarallista.

On oireellista, että molemmat nämä haastattelut ovat ilmestyneet Financial Timesissa yritysmaailman päivittäisessä raamatussa. Nyt on poliittisesti korrektia arvostella yritysmaailman järjetöntä palkkausta, siellä yläpäässä.

Huonosti palkatut yksityiset ihmiset yrittävät vielä olla rehellisiä rahan suhteen, mutta yritysmaailman huippujen esimerkit pelottavat.

Nyt on käynyt ilmi, että useat Wall Streetin pankit ovat auttaneet Kreikkaa kätkemään velkaantumisensa vielä niin myöhään kuin viime marraskuussa.

Puhumattakaan siitä, että Goldman Sachs auttoi Kreikkaa pääsemään EU:n jäseneksi piilottamalla Kreikan valtion velkaa.

Tarkoitus oli siis vääristää EU:n tilastotietoja ja siinä onnistuttiin.

Business as usual.

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun ulkomaanlehtikolumni 17.2.2010 / YLE Radio 1

Lähteet:
Financial Times, February 6 -7, 2010; Danger, Men At Work
Financial Times, January 30 -31, 2010, Can Money Set You Free
International Herald Tribune, February 15, 2010; Wall Street helped
Greece hide its debts.

Lähetä: