Tennistuhkimot

Juhannuksen voi viettää myös tenniksen parissa. Kun kaunista peliä vähän raaputtaa, pinnan alta paljastuu rääkättyjä lapsia, kunnianhimoisia vanhempia ja mahdollisesti onnellinen loppu.

Joidenkin mielestä ollaan lähestymässä juhannusta, mutta niin ajatellaan vain täällä pohjoisilla perillä. Wimbledon alkoi ja jatkuu vielä kokkojen jälkeen. Maailman vanhin tennisturnaus, jota pidetään turnauksista arvostetuimpana. Muistan aikoja jolloin itse tuskin sain pallon yli verkon, mutta tennistä piti tuijottaa televisiosta lämpiminä kesäpäivinä. Kesälle annettiin sen verran periksi, että vanha televisio rullattiin kuistin ovensuuhun, josta sitä saattoi katsoa ulkona pergolassa. Näinä vuosina tuli tutuksi Andre Agassi, joka tuntui voittavan lähes kaiken. Wimbledonissa hän voitti vain kerran, 11 vuotta sitten. Vuonna 2005 hän hävisi siellä Roger Federerille. Vuotta myöhemmin hän lopetti loistavan tennisuransa, hävittyään sitä ennen kerran Jarkko Niemiselle.

Agassi on äskettäin julkaissut elämäkertansa Open, monimielinen nimi viittaa avoimiin tennisturnauksiin, mutta viittaa muuhunkin. Aivan yksin Andre Agassi ei omaelämäkertaansa kirjoittanut, toinen kirjoittaja on Pulitzerilla palkittu Los Angeles Timesin toimittaja J.R.Moehringer. Agassi luki Moehringerin omaelämäkerrallisen teoksen Tender Bar ja pyysi sen jälkeen Moehringeria yhteistyökumppaniksi. Miehiä yhdistää rankka lapsuus ja sitä seurannut menestys.

Andre Agassin isän synnyinmaa on Iran, hän tuli siirtolaisena Amerikkaan ja päätyi Las Vegasin kasinolle työntekijäksi. Tenniksen kanssa isä joutui tekemisiin Teheranin tenniskentillä pallopoikana amerikkalaisille ja brittisotilaille. Myöhemmin hän näki Las Vegasissa kuinka tennisottelun voittajalle rahdattiin hopearahoja kottikärryillä. Isä kuvitteli, että tennis on oikotie rikkauksiin ja hänen neljä lastansa sopivat välineiksi. Isä kehitti laitteen, joka ampui palloja yli 160 kilometrin tuntinopeudella ja joita seitsenvuotiaan Andren piti lyödä kaksi ja puolituhatta päivässä. Miljoona oli päämääränä, sekä vastatuissa palloissa että rahassa. Usein Andren piti olla poissa koulusta harjoitellakseen tennistä kotona. Andren suuri trauma on, että hän ei ole saanut käydä koulua.

Kun Agassi kärsi Ranskan avoimissa tappion Federerille ottelu oli sydäntä repivää katseltavaa. Elämäkerran mukaan Agassi meni tappion jälkeen Louvreen. Hän näki siellä taulun, omien sanojensa mukaan italialaisen renessanssimaalarin työn, jossa ” alaston nuori mies roikkui toisella kädellään puunoksassa, toisella hän piti kiinni naisesta, joka kannatteli kahta lasta rotkon reunalla. Samaan aikaan miehen kaulaan oli takertunut vanha mies, ”ehkä hänen isänsä”, arveli Agassi. Vanhalla miehellä oli kädessään säkki. ”Ehkä se sisälsi rahaa”, tulkitsi Agassi.

Taulu ei ollut italialaisen tekemä eikä aikakausi ollut renessanssi vaan kyseessä oli ranskalaisen Anne-Louis Girodetin maalaus Tulva vuodelta 1806. Mutta tässä ei taidehistoria ole olennaista vaan analogia: Agassi koki isänsä taakaksi, joka oli takertunut hänen harteilleen, ja hän itse paljaana ja haavoittuvana kantaa mahdottomien odotusten painon.

Agassin kuvausten mukaan isä on koominen, monivivahteinen hirviö. Isä lähetti 13-vuotiaan lahjakkaan pelaajapoikansa tennissisäoppilaitokseen, jossa poika ei viihtynyt. Hän olisi halunnut päästä oikeaan kouluun.

Omien sanojensa mukaan Agassi vihasi tennistä melkein viimeiseen kilpailuunsa asti, hän väittää päässeensä ensimmäistä kertaa lähelle tulevaa vaimoaan – maailman parhaaksi tennispelaajaksi mainittua Steffi Grafia – vasta tunnustettuaan tälle vihaavansa tennistä. Etäinen ja pidättyvä Graf ei ollut vastannut, mutta oli katsonut Agassia ilmeellä, jonka tämä tulkitsi seuraavasti: kaikkihan vihaavat tennistä.

Näiden noin nelikymppisten tenniseläkeläisten avioliitto on ilmeisen onnellinen. Agassi ei voi kyllin ylistää vaimoaan, joka on hänelle kaikkea: rakastettu, paras ystävä ja lasten hellä äiti. Myös Stefanie on julkisesti puhjennut kyyneliin kuvatessaan suhdettaan mieheensä. Puolisoiden tausta on häkellyttävän samankaltainen. Kummallakin on köyhä ja kunnianhimoinen isä, joka on päässyt päämääräänsä pakottamalla, ei kannustamalla. Steffi Grafille iskettiin maila käteen kolme ja puolivuotiaana eikä kyse ollut leikistä. Mutta molemmat ovat tenniksen legendoja. Steffi Graf on voittanut ns. kultaisen grand slamin eli kaikki neljä merkittävää tennisturnausta ja olympialaisten kullan kaksinpelissä saman vuoden aikana.

Andre ja Stefanie on kasvatettu kaikkien nykyisten kasvatusperiaatteiden vastaisesti, ja heistä on tullut esimerkillisiä kansalaisia, suuria hyväntekijöitä, rakastavia vanhempia ja toisiaan kunnioittavia puolisoita. Olisi kiinnostavaa tietää mitä heistä olisi tullut ilman tyrannimaisia isiään. Ehkä Andre olisi huonosti palkattu tiedemies ja Stefanie opettaja Saksassa. Mutta voi olla, että Andresta olisi tullut huumeisiin sortunut rikollinen, sen tien alussa hän oli jo ennen 16-vuotiaana aloitettua ammattilaisuraa. Kuulenko omassa kysymyksessäni autoritaarisuuden kaipuuta? Kuulen. Häpeän sitä

Agassin perivastustaja aikoinaan oli Pete Sampras. Kilpailu Samprasin kanssa on ollut Agassin elämän johtotähti, häviöt ovat olleet tuskallisia, mutta kasvattavia. Ilman Samprasia Agassi oman näkemyksensä mukaan olisi tilastollisesti parempi pelaaja, mutta ihmisenä hän olisi pienempi.

Tennis on jalo peli, mutta hämmästyttävä määrä rikkinäisiä ihmisiä kentillä uurastaa. Agassin kirja on noussut myyntitilastojen kärkeen. Perimmäinen syy ei ole se, että hän pelasi hyvin tennistä vaan se, että hän siinä ohessa sai koottua itsestään ihmisen.

Lähteet:
New York Review of Books, June 24, 2010
BBC
Wikipedia

Kommentoi Lähetä: