Sarja on päättynyt.
Euroopan unionin jännitteet
Euroopan unionin jännitteet kirjan ovat kirjoittaneet valtio-opin professori Tampereen yliopistosta Tapio Raunio ja hyvinvointitutkimuksen professori Juho Saari Kuopion yliopistosta.
Kirjassa käydään läpi Eu:n jännitteitä ja teemoina ovat esimerkiksi EU:n monet sisäiset jännitteet ja myös kysymykset kuten:
Voiko integraatio vielä syventyä? Ja jos voi, niin voiko se sekä syventyä, että laajentua samaan aikaan?
Onko EU:ssa demokratiavajetta ja jos on niin millä perustein?
Onko EU:ssa kyse hallitusten välisestä vai ylikansallisesta päätöksenteosta?
Minkälaiset ovat EU:n sisäiset jakolinjat? Taantuuko unioni?
Kirjan ilmestymisen aikoihin muutoksia globaaliin tilanteeseen oli aiheuttanut Yhdysvaltain finanssikriisi ja julkaisemisen jälkeen ison kriisin ja suuria jännitteitä on aiheuttanut Kreikan tilanne.
Sen mukana on myös herännyt kysymys siitä, miten EU voi tulevaisuudessa ohjailla jäseniään niiden sisäiseen toimivaltaan kuuluvissa asioissa.
Maija Elonheimo haastattelee kirjan toista tekijää, professori Tapio Rauniota.
Kirjan on julkaissut Eurooppa tiedotus viime vuonna voi lukea myös internetin kautta sivulla: http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=181270&nodeid=37845&contentlan=1&culture=fi-FI
Lähetä:
Uusien tietokirjojen esittelyjä.
Tuottajana on Juha Kulmanen.
Viikon tietokirja - uusimmat kuunneltavat
- Viikon tietokirja: Matkalla. Presidentti Martti Ahtisaaren tarina.
- Viikon tietokirja: Strateginen ajautuminen
- Viikon tietokirja: Operaatio Hokki
- Viikon tietokirja: Puuvillan likainen tarina
- Viikon tietokirja: Oikeuden ja vallan solmuja.
- Viikon tietokirja: Miten maailma loppuu?
- Viikon tietokirja: Suomalainen ruokalasku
- Viikon tietokirja: Mielen taito.
- Viikon tietokirja: Itäraja häviää - Venäjän ja Suomen kaksi vuosisataa
- Viikon tietokirja: Hakaniemen voimavuodet


