Tekijänoikeus vai sananvapaus?

Internetin ja vertaisverkkojen on nähty tuhoavan kulttuurin. Kulttuurityöläiset menettävät murusensa suuryritysten voitoista, kun tiedon vapaa liikkuvuus on laskenut niiden tuottavuutta.

Vastakkain ovat Disney-korporaation ja Googlen kaltaiset jättiläiset, joiden ansaintalogiikat näyttävät olevan ristiriidassa. Journalismin puolella konsernimedian tuottavuutta laskee netin reaaliaikainen uutisvirta ja kansalaisjournalismi.

Tekijänoikeusjärjestöjen taistelu on saanut Internetin näyttämään piraattien ja opportunistien Eldoradolta, joka nakertaa kulttuuriväen elinkeinon varastamalla sen työtä yleiseen käyttöön. Paradoksi on siinä, että mitä suositummasta taiteilijasta on kyse sen enemmän hän rikastuessaan menettää tulojaan piratismin takia, ja samalla hänestä tulee yhä suositumpi.

Taide, journalismi ja koko länsimainen sivistys roikkuvat tekijänoikeuskuviossa, joka on sorvattu viime vuosisadan tarpeisiin. Tekijänoikeus kuulostaa moraalisesti kestävältä käsitteeltä. Kaupallisesti merkittävämmällä sijalla ovat kuitenkin levitys- ja julkaisuoikeudet, joista tekijät saavat usein vain kertakorvauksen. Alkutuottajien hyöty tekijyydestä on pitkälti siirtynyt levityskanaville. Tekijänoikeudesta on tullut bisnes, jossa neuvotteluja käydään rahoittavan tahon ehdoilla.

Yksilön oikeuksia pyritään länsimaissa suojelemaan, ja ne nähdään itseisarvona. Ajatus on tärkeä, mutta kun sen hyötyjänä on talousmaailma, pelataan kaksilla korteilla. Todellisuutta onkin jo kauan ollut se, että tekijänoikeudet ovat vaurastuttaneet vain harvoja usein jo entuudestaan vauraita. Tätä kehitystä tukevat suomalaiset mediakonsernit, kuten Sanoma tai Alma Media pakottaessaan avustajansa sopimuksiin, jossa he menettävät työnsä kaikki julkaisuoikeudet. Se on monopolien häikäilemätöntä vallankäyttöä. Kulttuurityöläiset ovatkin kahden tulen välissä: netissä heidän työnsä leviävät luvatta ja yhtiöissä töiden käyttöoikeus siirtyy pysyvästi syndikaatin haltuun. Ojan ja allikon välissä Internet kulkee kohti vapaata maailmaa, kun taas yhtiöt kumartavat vain rahan jumalaa.

Gutenbergin kirjapaino edusti sananvapautta 500 vuotta. Suuret mediayhtiöt syntyivät viime vuosisadalla sähköisen tiedonkulun myötä, samoin kuin valtavat kaupalliset kulttuurin levityskanavat. Nyt ne ovat kriisissä, sillä tiedonkulusta on tullut itseohjautuvaa, hallitsematonta ja demokraattista sanan laajimmassa merkityksessä. Kulttuurin perinteiset levityskanavat ovat menettämässä vapaustaistelijan roolinsa. Tilalle on astunut vallankumouksia ympäri maailmaa synnyttänyt Internet. Tieto on vapaata, ja se löytää tiensä suoremmin jokaisen ihmisen luo kuin ikinä aiemmin.

Jos on olemassa jokin suunta, johon ihmiskunta on menossa, se on norsunluutornien sortuminen ja vanhojen instituutioiden mureneminen. Suunta, johon kuljemme etääntyy kaupallisen kulttuurin monopolien maailmasta. Sitä viitoittavat verkostot, jotka syntyvät yhteistyönä ja laajenevat ruohonjuuritasolla vapaasti joka suuntaan. Internetin mahti näkyy siinä, että ihmisiä ei voi enää holhota.

Mediayhtiöissä asia on tulkittu niin, että kulttuuri ja sivistys ovat sirpaloitumassa. Internetin laaja-alaisuus ja käyttäjälähtöisyys ikään kuin nakertavat yhtenäiskulttuuria, minkä lopputuloksena nuoriso menettää otteensa yhteiskuntaan ja joutuu tuuliajolle.

Totuus ei voisi olla kauempana. Arabikevään jälkeenkin kieltäydytään yhä hyväksymästä, että juuri netti on saanut kokonaiset kansat toimimaan täsmällisesti, yhtenäisesti ja itseohjautuvasti. Tunisiassa vallankumouksen ytimenä toimivat blogit, Egyptissä ja Libanonissa Facebook ja YouTube.

Vanhat mediat ovatkin nettiin verrattuna sirpalemediaa. Netti on todellisuudessa se alusta, jossa tietoa jaetaan kaikkein nopeimmin, ja tavoitettavimmin. Netti tavoittaa tarpeen vaatiessa tässä maassa miljoonia ihmisiä muutamassa tunnissa. Siihen verrattuna kaupallinen media on tehotonta ja kömpelöä. Keskusjohtoisuutensa takia se on kaiken huipuksi pelottavan helposti aukkoista tai asenteellista.

Netin sananvapaus on kuitenkin jatkuvassa vaarassa, sillä verkkoliikenteen ja tekijänoikeuksien valvomiseen on kehitetty tehokkaita välineitä, joita on myyty muun muassa Syyrian hallitukselle. Sillä tavoin Teosto ja Disney tukevat tekniikkaa, jota käytetään ihmisoikeuksia vastaan.

Laajemmassa mielessä on hyvin kiinnostavaa, että tismalleen sama sivistyksen rappion retoriikka, jolla akatemiataide vetosi modernismin turmiollisuuteen tasan sata vuotta sitten, on nyt siirretty nettisukupolven synniksi. Se on varma tunnusmerkki kahdesta asiasta: Ensinnäkin paluuta menneisyyteen ei ole, koska sitä ei haluta. Toiseksi menneistä mittapuista ole apua nykymaailman ongelmiin.

Kulttuurin murrokset synnyttävät aina pelkoa, sillä ne pakottavat uudistumaan. Nykyiseen kulttuurimurrokseen kuuluu diktatuurien luhistuminen joka puolella ympärillämme. Elämme ihmeellisen ja ainutlaatuisen toivon aikaa.

Digitaalinen sensuroimaton maailma kulkee kohti vapautta. Vain turmion voimat näkevät tämän kehityksen haitallisena.

Aleksis Salusjärvi

Ykkösaamun kolumni 29.3.2012 / Yle Radio 1

Kommentoi