Eikä mitään ole opittu

Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz sanoo, että Atlantin molemmilla puolin on nyt nähty, että edellisestä taantumasta ei ole opittu yhtään mitään. On vain syntynyt uusi usko: "Usko siihen, että asiat menevät huonompaan suuntaan riippumatta siitä mitä tehdään. Pitkä taantuma vaikuttaa nyt optimistiselta vaihtoehdolta."

Näinä päivinä ei ole kivaa, että ei ymmärrä kansainvälisestä taloudesta mitään. Kun ei ymmärrä kuulemastaan ja näkemästään puoliakaan, ei oikeastaan ole enää täysvaltainen kansalainen. Taantuma vai lama? Kaikkialla muualla paitsi Suomessa? Huomenna vai vielä ensi vuonna? Ja kaikkein tärkein kysymys: ketkä asiantuntijat ovat luotettavia, mitkä ratkaisut mahdollisia ja tavallisen kansalaisen kannalta edullisia?

Julkisuudessa asioita selittävät erinimisten pankkien analyytikot ja yritysten toimitusjohtajat, jotka epäilemättä ovat perillä asioista, mutta jotka eivät välttämättä aseta lukijoiden ja kuulijoiden etua omansa edelle. Keskenään ristiriitaisen informaation määrä ylittää kaikki rajat. Tilanteeseen ei voi enää suhtautua sen enempää ironisesti kuin kriittisesti. Jäljelle jää vain soinimaisia tokaisuja ja syvä turhautuminen.

Taloustieteen Nobelin vuonna 2001 saanut Joseph Stiglitz kirjoitti Financial Timesissä varsin synkän näkemyksen finanssikriisin hoidosta Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Stiglitzin mukaan ainoa hyvä uutinen huonojen talousuutisten tulvassa on se, että tilanne voisi olla vielä huonompikin. Seuraavassa lauseessa hän toteaa enemmän kuin mahdolliseksi sen, että seuraavalla kierroksella nykyinen suuri lama vielä pahenee. Hän siis puhuu Yhdysvalloista ja osasta Eurooppaa.

Stiglitz varoittaa lyhyessä kannanotossaan valtioiden säästöpolitiikasta ja leikkauslinjasta. Hän nimittää Pohjois-Atlantin molemmin puolin vallitsevaa alhaisia veroja ja velkaa sekoittavaa talouspoliittista linjaa yksinkertaisesti fetisismiksi eli taikakalujen palvonnaksi.

Stiglitzin mukaan sekä Yhdysvalloilla että Euroopalla on edessään poikkeuksellisen vaikeita poliittisia ratkaisuja. Euroopan ongelmana hän pitää sitä, että liian monet päättäjät uskovat valtiontalouden säästökuurin olevan nyt oikea ratkaisu. Hän sanoo, että ennen kriisiä sekä Irlannin että Espanjan taloudet olivat ylijäämäiset ja niiden velkaantumisaste suhteessa bruttokansantuotteeseen oli alhainen. Säästölinja varmistaa sen, että kasvu Euroopassa hidastuu ja valtioiden taloudelliset ongelmat paisuvat. Kreikka tarvitsee kasvua, ei leikkauksia – ja säästäminen ei koskaan tuo sitä kasvua. En voi olla ainoa, jonka on ollut vaikea suhtautua pilkallisesti Kreikan mielenosoituksiin, vaikka se on ollut näkyvä ja kuuluva asenne.

Stiglitz muistelee, että nykyisen taantuman alussa monet toistelivat sitä miten paljon edellisistä taloudellisista taantumista ja lamoista on opittu. " Nyt me tiedämme, että emme olleet oppineet yhtään mitään. Meidän elvytyksemme oli liian heikkoa, liian lyhytkestoista ja huonosti suunniteltua. Pankkeja ei pakotettu palaamaan lainaamiseen. Johtajat yrittivät peitellä kansantalouden heikkouksia – ehkä pelätessään, että totuus murtaisi heiveröisen luottamuksen. Se uhkapeli on nyt hävitty. Ongelmien kokoluokka on nyt selvillä ja uusi usko on syntynyt: usko siihen, että asiat menevät huonompaan suuntaan riippumatta siitä mitä tehdään. Pitkä taantuma vaikuttaa nyt optimistiselta vaihtoehdolta."

Talousongelmat eivät ole ainoastaan talousongelmia, se tekee kriisistä erityisen vaikean. Taloudellisen kriisin ratkaisut ovat samalla poliittisia ratkaisuja. Pieneksi esimerkiksi: Yhdysvaltojen luottoluokituksen alentaminen oli poliittinen teko, ei taloudesta johdettu päätös.

Paljon suurempia poliittisia päätöksiä on tehty kriisitunnelmissa, toistuvissa hätäkokouksissa. Tapahtumat ovat työntäneet Euroopan Unionin lähemmäksi liittovaltiota, sanovat liian monet tutkijat ja asiantuntijat. Ja se on tapahtunut ilman, että Euroopan kansalaisia olisi demokraattisesti mitenkään konsultoitu asiassa.

Lontoon kauppakorkeakoulun Euroopan integraation asiantuntija Waltraud Schelkle kuvaa demokratian puutetta siksi kuuluisaksi norsuksi keskellä huonetta, jota kukaan ei tahdo nähdä. Esimerkiksi eurooppalaiset virkaveljet ovat käskeneet Kreikan pääministerin viemään läpi Kreikan parlamentissa Brysselissä päätetyt säästöohjelmat, ilman, että parlamentti mitenkään on saanut vaikuttaa niiden muotoutumiseen. Tai Angela Merkel on joutunut määräämään rivikansanedustajansa kannattamaan kalliita pelastusohjelmia, jotka hän itse oli aiemmin tyrmännyt mahdottomina. Euroopan johtajilla on ollut yli vuoden ajan liian kiire sammuttaa talouskriisien sytyttämiä paloja, jotta heillä olisi ollut aikaa miettiä demokratiavajetta. Schelkle varoittaa kuitenkin, että lopulta norsu huoneessa voi rusentaa euron.

Poliittinen muisti on kovin lyhyt, toteaa Schelkle. Toisen maailmansodan jälkeinen konsensus rakentui ymmärrykselle, että taloudellinen turvallisuus ja demokratia kuuluvat yhteen, ajatus jonka Yhdysvaltojen silloinen presidentti Roosevelt puristi yhteen lauseeseen: " Nälkäiset ja työttömät ovat ainetta, josta diktatuurit tehdään."

Union Atlantic on romaani, jonka henkilögalleriassa on poikkeuksellinen määrä pankinjohtajia, romaanin nimi on sen pankin nimi, jonka päähenkilö nostaa hetkelliseen menestykseen ja lopulliseen tuhoon.

Adam Haslett on saanut loistavat arvostelut kirjastaan, jossa ottavat yhteen eläkkeellä oleva historianopettaja ja pankkimaailman nuori ihmelapsi, vanha nainen ja nuori mies. Pankkiiri rakentaa ökytalonsa historianopettajan naapuriin, ja juoni on valmis.
Historianopettajan veli sattuu olemaan New Yorkin keskuspankin Fedin johtaja. Sisar sanoo veljelleen:

"Miten nimetöntä valtaa sinä käytät. Niin kaukana meluavasta joukosta. Se on aina kiinnostanut minua. Ajattelen niitä ihmisiä, joihin päätöksesi vaikuttavat. He eivät koskaan tule tuntemaan sinua. Kyllähän isäkin teki päätöksiä oikeudessa, mutta hän tapasi aina syytetyt. Hänen työnsä oli jossakin mittakaavassa. Tämä ei ole kritiikkiä. Olen aina ajatellut mitä se sinulle tekee, mitä se on jo tehnyt. Kaiken käsitteellisyys. Elämät numeroina. Se koskee tietysti meitä kaikkia. Luemme lehtiä. Mitä tarkoittaa kymmenen tuhatta kuollutta maanjäristyksessä? Ei mitään. Se ei voi merkitä mitään. Tieto vain turhauttaa. Mutta sinun abstraktiosi, sinun korkosi, ne muuttavat ihmisten elämää. Ja he eivät koskaan saa tietää kuka olet."

Vuosikausia olemme päivitelleet talouden ylivaltaa maailmasta. Adam Haslett on romaanissaan Union Atlantic tehnyt ihmisiä näistä nimettömistä toimijoista, jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämään.

Jertta Blomstedt

Lähteet:

Joseph Stiglitz: How to make the best of the long malaise, FT.com 9.8.11
Waltraud Schelkle: The euro area after another crisis summit: ignore the elephant in the room at your peril
Adam Haslett, Union Atlantic, 2010

Ykkösaamun kolumni 17.8.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: