Kunnon tuet opiskelijoille

Vuonna 2005 tuli voimaan laki, joka rajaa yliopisto-opiskelijan opiskeluajaksi seitsemän vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että tänä syksynä alkoi vuonna 2005 aloittaneiden opiskelijoiden viimeinen mahdollinen vuosi suorittaa opinnot loppuun. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Laki on löyhä ja lisäaikaa opintojen suorittamiseen saa melko heppoisin perustein.

Mutta miksi opiskelija ei valmistu tavoiteajassa?

Heti aluksi haluan todeta, että suomalainen opiskelija ei ole laiska. Syytä opintojen viivästymiseen ei pidä hakea laiskuudesta, vaikka totta kai yksittäistapauksissa sekin voi olla syynä. Tärkein ja suurin syy viivästymiseen onkin päinvastainen; työssäkäynti opiskeluiden ohessa. Vaikka meillä on yksi maailman parhaista opintotukijärjestelmistä, se ei useinkaan riitä elättämään opiskelijaa.

Suomessa opiskelijan on mahdollista saada opintotukea, asumislisää ja nostaa valtion takaamaa opintolainaa. Nämä yhteenlaskettuna kattavat juuri ja juuri yksiön vuokran Helsingissä. Toki opiskelijoiden on mahdollista asua opiskelija-asunnoissa tai kimppakämpissä, jolloin asumiskustannukset laskevat. Mutta kun mukaan laskee muut kuukausittaiset pakolliset menot, kuten matkalippu, puhelinlasku, pakolliset hygieniatuotteet ja ennen kaikkea ruoka, painuu summa lähes väkisin miinukselle. Saadakseen yhtälön toimimaan, opiskelija käy töissä opintojen ohessa.

Useimmilla aloilla tavoiteaika ylempään korkeakoulututkintoon on viisi vuotta ja enimmäisaika seitsemän vuotta. Väitän, että koulun kuin koulun saa hoidettua tuossa viidessä tai viimeistään seitsemässä vuodessa, jos kykenee opiskelemaan täysipäiväisesti. Käytännössä täysipäiväinen opiskelu on mahdollista vain vanhempien tai muiden tukihenkilöiden taloudellisella avustuksella. Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tai halua antaa taloudellista tukea. Opiskelijat ovat siis usein pakotettuja käymään töissä opintojen ohessa.

Kahden välivuoden kauppatieteiden opiskelijana kävin töissä koko opiskeluaikani. Minun kohdallani työn ja opiskelun yhdistäminen onnistui pääsääntöisesti hyvin ja työpaikoilla joustettiin aina kun opinnot sitä vaativat. Koin, että työnteko myös tuki oppimista, sillä se tarjosi loistavan mahdollisuuden heijastella käytännössä sitä, mitä olen opintojeni myötä oppinut. Samalla sain hyvää harjoitusta ajankäyttöni hallintaan ja aikatauluissa pysymiseen, josta on ollut hyötyä myös nykyisessä työssäni. Mielestäni opiskeluaikainen työkokemus avaa mahdollisuuksia ja sillä voi olla paljonkin merkitystä myöhemmälle uralle.

Työssäkäyntiä opiskeluaikana ei pidä siis nähdä ainoastaan opintoja häiritsevänä tekijänä. Työelämässä arvostetaan ja usein jopa vaaditaan aiempaa työkokemusta, jolloin sitä on hankittava jo opiskeluaikana. Ongelma on se, että opiskelija joutuu koko ajan pitämään huolta siitä, ettei hän tienaa liikaa.

Opiskelija saa tienata kuukaudessa vain 660 euroa, jotta tuet pysyisivät. Työnantajankin näkökulmasta tämä on vaikeaa, kun määritetään työtehtäviä ja toimenkuvaa. Tässä kohtaa esiin nousee myös harmaa talous. Opiskelijalla on varmasti houkutus tarttua mahdollisuuteen tienata pimeää rahaa sen sijaan, että viettäisi ajan tulorajoja vahtiessa.

Ratkaisuna tähän toimisi opintotuen korotus sille tasolle, että sillä oikeasti pärjäisi myös pääkaupungissa asuva opiskelija. Tämä tehostaisi opiskelua ja antaisi ainakin mahdollisuuden tehdä sitä täysipäiväisesti. Vaihtoehtoisesti tulorajat voitaisiin poistaa, jolloin varmasti työnteko lisääntyisi, mutta opiskelijan kannalta tilanne selkeytyisi. Tällöin opiskelija saisi tehdä niin paljon töitä kuin kokee pystyvänsä ja samalla hän saisi opintotukea. Toki vaatimus opintojen etenemisvauhdista säilyisi. Tulorajojen poistamisen kautta ei tulisi enää tilannetta, jossa opiskelijalla on aikaa ja voimia tehdä töitä, mutta ei saa sitä tehdä, jotta ei menetä tukia.

Yleisessä keskustelussa puhutaan, että opintojen viivästyminen käy kalliiksi yhteiskunnalle. En ole lukenut tutkimusta, jossa kerrottaisiin kuinka kalliiksi. Pitää kuitenkin muistaa, että opiskelija maksaa veroja tekemästään työstä ihan samalla lailla kuin muutkin.

Opiskelijan arki on suhteellisen sekava palapeli. Opiskeluiden, töiden ja oman sosiaalisen elämän yhteensovittaminen on joskus haastavaa. Olisi tärkeää kehittää opintojen ohjausta ja selkeyttää ja tehostaa opiskelua. "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pätee aika hyvin mielestäni myös opinnoissa. Kun opiskelijalla on selvä visio omasta opiskelustaan, se helpottaa hänen toimimistaan. Opintojen ohjauksen parantaminen vaikuttaisi myös valmistumisaikaan lyhentävästi.

Opiskelija elää kahden vaatimuksen välissä. Toisaalta yliopistot ja korkeakoulut sekä valtio haluaisivat, että opiskelu olisi täysipäiväistä. Näin valmistumisajatkin oletettavasti lyhentyisivät. Toisaalta työelämä usein odottaa juuri valmistuneilta työkokemusta ja referenssejä työelämästä. Oli polku sitten kumpi tahansa, tärkeintä on mielestäni se, mitä siellä koulussa oppii. Mieluummin koulutetaan osaavia ja ammattitaitoisia ihmisiä seitsemässä vuodessa kuin ammattitaidottomia viidessä vuodessa. Tämä maksaa itsensä yhteyskunnalle moninkertaisesti takaisin, kun koulut kasvattavat aitoja osaajia.

Fatbardhe Hetemaj

Ykkösaamun kolumni 13.9.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: