Eri kolumnisteja

Pikavipit on kiellettävä

Fatbardhe Hetemaj. Kuva: YLE

Me nuoret aikuiset kuulumme pikavippien suurkuluttajiin. Ei olekaan ihme, että ystäväpiiristäni löytyy ikävä tarina pikavippien aiheuttamasta velkakierteestä. Eräs pienituloinen ystäväni päätti taloudellisessa ahdingossa ottaa parin sadan euron pikavipin rahoittaakseen kuukauden viimeisen viikon elämisensä.

Hän otti uuden pikavipin saadakseen edellisen maksettua. Muutkin laskut erääntyivät pikavippien rinnalla, ja kierre oli alkanut. Ystäväni taisteli yksin velkakierrettään vastaan ja koki tilanteensa häpeälliseksi, eikä halunnut kertoa siitä muille. Lopulta kuitenkin hänen vanhempansa tajusivat tilanteen ja tulivat apuun. Ystäväni kierre ei onneksi johtanut käräjäoikeuteen asti, kun se saatiin ajoissa katki. Kaikilla loppu ei ole näin onnellinen.

Tämä oli tosielämän esimerkki siitä, kuinka pikavipit aiheuttavat ongelmia. Pikavippi on helppo ottaa, kun eteen tulee rahaongelmia. Se on kuitenkin hyvin usein lyhytnäköinen ratkaisu. Pikavipit ovat olleet viime aikoina paljon esillä yleisessä keskustelussa ja enemmistö meistä kansalaisista tuntuu olevan niitä vastaan. Minua on jo pitkään ärsyttänyt se, että nykyään pikavippejä tyrkytetään meille joka kanavasta. Pikavippiyrityksiä tuntuu olevan loputtomasti ja niitä mainostetaan aggressiivisesti. Olin iloinen kuullessani, että Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sampsa Kataja ehdotti radikaalisti pikavippien kieltämistä lailla. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Pikavippien tarpeellisuus perustellaan sillä, että ihmiselle saattaa tulla menoja kesken kuukauden, joihin hän ei ole osannut varautua. Tällöin helposti tekstiviestillä otettava esimerkiksi parin sadan euron vippi tulee apuun. Vippiin ei tarvita vakuuksia ja se kilahtaa heti tilille. Korko on korkea, mutta niin sen kuuluukin olla. Sitten seuraavan palkkapäivän koittaessa vippi korkoineen maksetaan takaisin ja elämä jatkuu normaalisti. Näin toimiva luotonotto ei kuulosta pahalta.

Valitettavasti pikavipin ottajat eivät yleensä ole henkilöitä, jotka toimivat tämän kaavan mukaan. Pikavippi on usein sen ottajalle viimeinen oljenkorsi. Laskut erääntyvät ja velkaa on moneen suuntaan. Pikavippi tarjoaa hetken helpotuksen tuskaan, mutta pidemmällä aikavälillä pahentaa ja kasvattaa ongelmaa, sillä korot pikavipeissä ovat huimat puhumattakaan mahdollisista perintämaksuista. Pikavipin ottajalle voi loppujen lopuksi tulla maksettavaksi yli tuplasti lainattu summa. Pikavippifirmat nimittäin myyvät saatavansa perintätoimistolle, jos lainaa ei ole maksettu eräpäivään mennessä. Perintätoimisto lähettää ensin maksukehotuksen, jonka jälkeen ne siirtyvät maksuvaatimuksen lähettämiseen. Maksuvaatimuksia voi tulla jopa neljä kappaletta, joista jokainen on jo useamman kymmenen euron arvoinen riippuen velkasummasta.

Räikeimmät summat syntyvät kuitenkin velallisen maksettavaksi tulevista oikeudenkäyntikuluista ja ulosottomaksuista, jos näin pitkälle mennään. Tässä vaiheessa maksettava summa ei ole enää missään suhteessa alkuperäiseen pikavipin määrään. Perintäkulut ja oikeudenkäyntikulut paisuttavat velat kohtuuttoman suuriksi. Ulosottojen määrä on jyrkässä kasvussa ja yleisin syy ulosottoon on juuri pikavipit.

Pikavipit tulivat markkinoille vuonna 2005. Sen jälkeen lakia on kiristetty ikärajan suhteen sekä kielletty pikavipin myöntäminen 23-07 välisenä aikana yöllä. Nämä ovat oikean suuntaisia toimia, mutta eivät riitä. Niistäkin huolimatta pikavipeistä aiheutuvat velkaongelmat ajavat ihmisiä edelleen henkilökohtaisiin konkursseihin ja ihmisten hädällä kerätään isot voitot. Sampsa Kataja totesi mielestäni hyvin sen, että pikavippitoiminnassa sosiaaliset ja kansantaloudelliset haitat ovat paljon suuremmat kuin henkilökohtaiset hyödyt.

Myös kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on ollut huolestunut pikavippien aiheuttamasta velkaantumisesta, ja ollut valmis tiukentamaan lakia pikavippien suhteen. Vaikka ajatus pikavippien takana ei ole väärä tai paha, mielestäni ne pitäisi kieltää suuren ylivelkaantumisriskin takia.

Pikavippien suosio kertoo nykypäivän velaksi elämisen kulttuurista. Olemme tottuneet velkaan ja se ei enää pelota meitä. Mallia näyttävät valtiot, jotka velkaantuvat koko ajan lisää. Pikavippien kautta velkakierteeseen ajautuneen ihmisen tilannetta voi verrata Kreikan tilanteeseen; otetaan uutta velkaa, jotta saadaan vanha velka maksettua.

Erityisesti minua huolestuttaa nuorten ihmisten velkaantuminen. Liian moni nuori ajautuu velkaongelmiin ja sitä kautta velkakierteeseen. Se vaikeuttaa oman tulevaisuuden rakentamista merkittävästi. Nykypäivän nuorilla pitää olla uusin älypuhelin, uusimmat merkkivaatteet ja mielellään aina varaa käydä kahviloissa kavereiden kanssa. Tällainen elämäntyyli täytyy rahoittaa jollain, ja jos vanhemmilta ei tipu rahaa, niin otetaan sitten vaikka pikavippi. Valitettavan yleinen tarina on myös se, että pikavippi otetaan baari-illan rahoittamiseen. Nuorten päätökseen ottaa pikavippi saattaa vaikuttaa myös tieto siitä, että vanhemmat pelastavat, jos velkaa ei saa jostain syystä maksettua itse.

Oman taloudenhoidon suunnitelmallisuus ja pieni pahan päivän varalle säästäminen estäisivät jo monen pikavipin tarpeen. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että ainoa kestävä tapa hoitaa omaa talouttaan on pitää tulot ja menot tasapainossa ja ottaa velkaa vain sillä tavalla, että sen pystyy maksamaan takaisin.

Fatbardhe Hetemaj

Ykkösaamun kolumni 11.10.2011 / YLE Radio 1

Fatbardhe Hetemaj | 11.10.2011

Kommentoi

Yle Radio 1:n Ykkösaamun kolumnistien tekstejä.

Ykkösaamu kuullaan Radio 1:ssä maanantaista perjantaihin klo 8.15 - 9.00.

Uusimmat Ykkösaamun lähetykset löydät täältä.

Ykkösaamun kolumni

Ykkösaamun kolumni

Jyrki Katainen kuunteluoppilaana

Risto Uimonen | 14.5.2013

Ykkösaamun kolumni

Teollisuus, mon amour

Alf Rehn | 7.5.2013

Ykkösaamun kolumni

Meditaatio käypänä hoitona

Marketta Mattila | 2.5.2013

Ykkösaamun kolumni

Sotauhoa aamunrauhan maassa

Hannu Reime | 30.4.2013

Ykkösaamun kolumni

Sinne, mistä trendi on kotoisin

Kristiina Helenius | 26.4.2013

Lisää kolumneja ja puheenvuoroja

Ykkösaamu - uusimmat kuunneltavat

Ykkösaamu: Jemen, Jemen, Jemen
Ykkösaamu: Ulkoministerikin vailla tietoa
Ykkösaamu: Jemenin jälkipyykki
Ykkösaamu: Tuulahdus unkarilaista demokratiaa
Ykkösaamu: Sieppausdraama päättyi onnellisesti
Ykkösaamu: Keittiön kautta Natoon?
Ykkösaamu: Romanit ja Jehovan todistajat kiistojen keskellä
Ykkösaamu: Toimiiko nuorisotakuu?
Ykkösaamu: Puolueohitus keskikaistalta
Ykkösaamu: Hallitus varpaillaan?

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä