Kambodža, Vietnamin sodan viimeinen näytös

Ylen TV-kanava Teema esitti toissa perjantaina mielenkiintoisen dokumentin, joka oli koottu Kambodžan punakhmerien tuottamista elokuvista ajalta, jolloin nämä pitivät valtaa tässä suurempien naapureiden ympäröimässä Kaakkois-Aasian maassa. Ainakaan itse en ollut aikaisemmin nähnyt näitä filminpätkiä.

Elokuvissa esitettiin näkymiä valtavista patotyömaista, joissa ihmisjoukot kantoivat maata tasapainotellen kahta koria olkapäiden varassa tai istuttivat riisiä lähes silmänkantamattomiin ulottuvilla viljelmillä. Yksinkertaiseen mustaan asuun ja perinteelliseen huiviin, kramaan, puettuja lapsia istui kirjoittamassa koululuokassa, jota alueelle tyypillinen ruoko- tai lehtikatos suojasi tropiikin auringon poltteelta. Äidit toivat pikkulapsia terveystarkastuksiin. Sotilaat harjoittelivat.

Maan harvoin nähtyjä johtajia esiteltiin suuressa joukkokokouksessa pääkaupungin Phnom Penhin stadionilla. Pol Pot, viralliselta titteliltään Demokraattisen Kamputsean pääministeri ja Kamputsean kommunistisen puolueen sihteeri, kätteli elokuvissa tovereitaan. Heistä monet menehtyivät puolueen väkivaltaisissa sisäisissä puhdistuksissa.

Demokraattinen Kamputsea oli nimi, jonka punaiset khmerit antoivat maalleen tultuaan valtaan viisi vuotta kestäneen sisällissodan voittajina. Heidän vajaat neljä vuotta kestänyt valtansa päättyi tammikuussa 1979, kun niin ikään kommunistisen puolueen johtama Vietnam miehitti maan ja karkotti punaiset khmerit Thaimaan vastaiselle rajalle.

Demokraattinen Kamputsea oli ehkä omituisin kokonaista maata koskenut yhteiskunnallinen kokeilu viime vuosisadalla. Kun sota Yhdysvaltojen tukemaa hallitusta vastaan päättyi Phnom Penhin luhistumiseen huhtikuussa 1975, voittoisat punakhmerit tyhjensivät kaupungin asukkaistaan, jotka pakkosiirrettiin maaseudulle ns. kommuuneihin.

"Kokeilun" seurauksena sadattuhannet menehtyivät pakkotyöhön ja sairauksiin, suurimmat arvioidut luvut lähentelevät kahta miljoonaa. Kymmeniä tai todennäköisemmin satoja tuhansia ihmisiä surmattiin ampumalla tai usein vielä julmemmilla tavoilla syistä, jotka vaihtelivat luvattomasta ruuan etsimisestä epäilyihin epälojaalisuudesta vallanpitäjiä kohtaan.

Rationaalisena ytimenä tässä mielettömään verilöylyyn johtaneessa politiikassa oli pyrkimys rakentaa Kambodžaan valtiokollektivistinen yhteiskunta ylhäältä annetulla mahtikäskyllä. Historiallisina edeltäjinä voinee pitää pakkoteollistamista Stalinin aikaisessa Neuvostoliitossa 1930-luvulla tai Maon "suurta harppausta eteenpäin" 1950-luvun lopun Kiinassa. Neuvostoliitossa ja Kiinassa ponnistukset suunnattiin teräksen tuotantoon, Demokraattisessa Kamputseassa riisinviljelyyn. Kun meillä on riisiä, meillä on kaikkea, kuului yksi hallituksen iskulauseista.

Monissa Demokraattisen Kamputsean aikaa koskevissa kommenteissa on mielestäni häiritsevää vielä nykyisinkin se, että niistä syntyy käsitys, jonka mukaan punakhmerit olisivat tulleet valtaan kuin tyhjästä, ikään kuin he olisivat olleet jonkinlaisia monstereita Kambodžan yhteiskunnan ulkopuolelta, eikä myöskään ympäristön tapahtumilla olisi ollut mitään osuutta heidän valtaantuloonsa. Nyt nähdyssä, punakhmerien propagandafilmeistä kertovassa dokumentissa tämä virhe vältettiin.

Huhtikuuta 1975 edeltänyt viisivuotinen sota - Vietnamin sodan laajennus itse asiassa - oli äärimmäisen julma molemmin puolin. Suurinta tuhoa maassa saivat aikaan Yhdysvaltojen ilmapommitukset, joilla yritettiin estää Phnom Penhissä istuneen hallituksen kaatuminen. Pommituksilla tuhottiin Kambodžan maaseutua, ja niissä arvellaan kuolleen satojatuhansia ihmisiä. Äskettäin paljastuneen asiakirjan mukaan Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Henry Kissinger kehotti tulittamaan Kambodžassa kaikella, mikä lentää, kaikkea, mikä liikkuu.

Punakhmerien harvat vielä elossa olevat johtajat ovat paraikaa syytettyinä YK:n tukemassa oikeudenkäynnissä Phnom Penhissä. Ajatuskin, että tohtori Kissinger haastettaisiin samoille käräjille, tuntuu tulevan kuin muusta maailmasta. Sen sijaan mies nostaa muhkeita luentopalkkioita valistaessaan maailman nykyisiä vallanpitäjiä siitä, kuinka geopolitiikkaa tulisi harjoittaa.

Ns. kansainvälinen yhteisö puhuu nykyisin paljon humanitaarisesta väliintulosta ja suojeluoikeudesta, siitä, että ihmisoikeuksien puolustaminen menee valtiollisen suvereenisuuden edelle. Kun Vietnam miehitti Kambodžan ja kaatoi punakhmerien hallituksen, tekoa voi pitää humanitaarisena väliintulona, olivatpa Vietnamin hallituksen perimmäiset motiivit miehitykseen mitkä tahansa.

Kuitenkin suurin piirtein samat valtiot, jotka nykyisin lukevat itsensä "kansainväliseen yhteisöön", eivät suinkaan ylistäneet Vietnamia punakhmerien kukistamisesta, vaan rankaisivat sitä. Vietnamiin kohdistettiin painostustoimia, ja silloisen neuvostoblokin lisäksi vain Intia tunnusti Kambodžan uuden hallituksen. Kambodžan YK-paikka pidettiin Demokraattisella Kamputsealla, ja Yhdysvallat, Kiina ja Thaimaa antoivat materiaalista tukea punaisille khmereille, jotka jatkoivat taisteluaan Kambodžan uutta hallitusta ja Vietnamia vastaan. Pienimuotoista sotaa käytiin Kambodžassa 1990-luvun alkupuolelle saakka, kunnes saatiin neuvotelluksi kansainvälinen sopimus maan olojen vakauttamisesta ja Vietnamin joukkojen poistumisesta.

Kambodža oli viimeinen näytös siinä, mitä amerikkalaiset kutsuvat Vietnamin sodaksi ja vietnamilaiset Amerikan sodaksi. Amerikkalaisia sotilaita tässä monivaiheisessa konfliktissa kuoli 58 000. Sodan vietnamilaisten, kambodžalaisten ja laosilaisten uhrien määrä kirjoitetaan seitsennumeroisella luvulla.

Nykyisin Yhdysvallat lukee kommunistisen puolueen johtaman Vietnamin ystäviinsä Kaakkois-Aasiassa, ja näkymiä suhteiden kehittämiseksi pidetään mitä parhaina. Vietnamin sotaa perusteltiin aikoinaan "punaisen Kiinan" muodostamalla uhalla. Lieneekö niin, että amerikkalais-vietnamilaisen ystävyyden taustalla lymyää nykyisinkin yhteinen pelko Kiinan vallan liiasta kasvusta? Geopoliittinen peli on edelleen käynnissä, vain "punaisuus" on väistynyt markkinoiden dynamiikan tieltä niin Kiinassa kuin Vietnamissakin. Idän suurta kapitalistista valtakeskusta pidetään lännessä kenties suurempana vaarana kuin entistä "reaalikommunismia" konsanaan.

Hannu Reime

Ykkösaamun kolumni 3.4.2012 / Yle Radio 1

Kommentoi