Abu Simppeli kääntää takin

Kun kotouttaa elefanttia suomalaiseen yhteiskuntaan, törmää merkillisiin vaikeuksiin. Yksi niistä on tietenkin tämä vivahderikas kieli, jossa vertauskuvat ovat keskeinen osa tavallista puheenpartta. Niinkuin: "Opin sauna autuas aina" tai "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Puhumattakaan sanonnasta: "Suo siellä, vetelä täällä".

Mutta syntyperäisenä maan kansalaisena olen jo tottunut siihen, että suuri osa puhutusta on silkkaa hepreaa. Lisäksi olen käynyt Savossa, missä kukaan ei ymmärrä mitä toinen sanoo.

Kaiken tämän tietäen ällistyin silti ikihyviksi (mitä "ikihyvä" sitten tarkoittaakaan), kun eilen kotiin tullessani norsuni Abu Simppeli oli laittanut eteisessä hyrskyn myrskyn.

Kaikki ulsterini olivat pitkin lattioita ja kahdesta revitty vuoritkin nurin.

Kysyin sävyisästi (koska kolmitonnisen olennon kanssa kannattaa olla sävyisä), että:

"Mitä hel... ee... saa... siis mitä hiivattia sinä olet täällä taas tehnyt, Abu? Minun paras syysulsterini on ihan matonkuteina!"

Luulin, että vihastumiseni saisi norsun nolostumaan ja häpeämään. Siis siitä huolimatta, etten koskaan ollut nähnyt sen nolostuvan tai häpeävän.

Mutta se sanoi: "Halusin vaan ymmärtää. Paikallisen kulttuurin ymmärtäminen on kato maahanmuuttajalle ihan ykkösjuttu. Ettei ois' koko ajan niinku vieraalla planeetalla, snaijaat sä?"

Tajusin heti, että se yritti vaihtaa vaatevahingosta puhumisen kosmologiaksi ja tivasin: "Humanoidit ja muu avaruusmatkailu sikseen! Miksi kaikki minun päällysvaatteeni ovat pitkin lattiaa ja osa ihan rikki?"

Mutta Abu Simppeli vain tuhahti pitkin kärsäänsä. Joka siis on aika pitkä. "Tämä oli, isäntä, sellanen empiirinen tutkimus. Kun mä en tajunnu, mitä se tarkotti, että tää yks' aika kärsävä puoluejohtaja on takin kääntäjä. Että mitä välii sellasella on, kun käännetäänhän mekin sun kaa alusvaatteita ja lakanoita, kun ei jakseta pitää pyykkipäivää. Että mitäs toi nyt rotsi?"

En ole kovinkaan uskovainen mies, mutta norsun kanssa olen usein sanonut "Voi hyvä isä", "Luojan tähden" ja "Jessus sentään". Sekä sen mikä nyt tuli ensin mieleen:

"Herra Jumala, Abu, sehän on vain sanonta! Kiertoilmaisu! Yritin tuijottaa elefantin lasisilmiin mahdollisimman vakuuttavasti, mutta niiden ilme ei muuttunut. Se vain katsoi takaisin kirkkain, tervaleijonan värisin silmin kuin täytetty leikkikalu."

"Joo kai, isäntä, mut kyllä sitä telkkarissa pidettiin isona juttuna. Siks' mä halusin kokeilla miltä sellanen takin kääntäminen tuntuu. Käänsin pari ihan nurinkin."

Olen eläinten ystävä. Etenkin tämän omavaltaisen, mutta perimmältään hyväntahtoisen hörökorvan. Siksi kävin istumaan ja otin opettavaisen asenteen.

"Kyse ei ole lainkaan takista, Abu hyvä. Kyse on siitä, ettei pidetä mitä on luvattu. Se kun on vähän niinkuin huijaamista tai suorastaan petos. Että päästään eduskuntaan sanomalla, että näin minä siellä sitten teen. Eikä sitten tehdäkään niin."

"Ja sekö on paha? elefantti kysyi syöksyhampaat hämmennyksestä kallellaan."

"Se. Eikä sellainen sovi suomalaisuuteen ollenkaan."

Aloin siivoilla eteistä ja vaikka muutama takki piti heittää roskiin jäi sentään pari jäljelle. Siilinjärveltä ostettu Kataisen pukimon ylettömän kallis ja armeijan manttelin värinen syysulsteri oli ihan kuosissa, vaikka vähän ryvettynyt. Siinä oli sentään kolme povitaskua muidenkin lompakoille.

Toinen oli Urpilaisen vaatehtimosta löytynyt raikas kevätpoplari, vähän karnevaaliasusteen näköinen, huulipunaa kauluksessa. Mutta kauan sitten keskustasta tukirahoilla hankittu vaaleanpunainen viitta minkkireunuksilla jouti mennä. Sitä Abu oli näköjään yrittänyt oikein sovittaa, kun kaikki saumat olivat ihan ratki ja turkikset lattialla kuin uppoavasta laivasta pakenevat rotat.

Myös vihreän, maastokuvioisen sadeviitan jätin vielä henkarille. Se oli vähän repaleinen, mutta lupasi tuoteselosteen mukaan suojata myös ydinlaskeumalta.

Abu Simppeli oli siinä siivotessani ehtinyt tuumailla asiaa.

"Mut siis, isäntä, eiks' tämmönen takin kääntäminen ole vaan niiku reaalipolitiikkaa? Eiks aina tehdä niin, että ekaks' uhotaan ja sit kadutaan mitä tuli sanottua. Johan heti talvisodan jälkeen entiset viholliset oli taas parhaita ystäviä ja..."

Ihminen voi olla niin yksinäinen, että kinastelee elefanttinsa kanssa. Jopa siinä mitassa, että pitää monia sen mielipiteitä parempina kuin useimpien poliitikkojen.

Mutta talvisota on pyhä aihe, jota norsut eivät voi ymmärtää. Etenkin kun lumipuku ja sukset savannilla olisi johtanut varmaan häviöön.

Siksi lupasin unohtaa takkivahingon jos Abu vaikenisi.

Hetken ajan se sopikin sille. Siis ainakin takkejani paremmin.

Kohta sen oli taas kuitenkin jo kysyttävä:

"Entäs tää selkään puukottaminen? Onks' se eri juttu kun mahaan puukottaminen?"

Harri Närhi / Ykkösaamun kolumni 4.5.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: