Abu Simppeli lomailee

Huomio, huomio! Yleisradio Ruka! Olemme norsuni Abu Simppelin kanssa tunturi Rukan laella! Maisemat ovat erilaiset kuin missään muualla. Niinkuin ne ovat joka paikassa. Vähän hengästyttää, kun hiihtohissiin lippuja myyvä neiti väitti, että vaijeri ei kestä elefantin ylipainoa ja piti kavuta tänne ylös asti. Onneksi sentään lipunmyyjä oli nainen, ylipainosta puhuvaa mieshenkilöä Abu olisi leiponut kärsään.

Jos minä olisin saanut päättää, olisimme juuri nyt suunnittelemassa saunan lämmitystä Pielisen rannalla. Vetäisimme pitkää tikkua puiden pilkkomisesta ja joisimme päivän ensimmäiset oluet. Tai eilisen viimeiset.

Mutta jo loppiaisesta asti norsu jankutti:

”Sä et tajua, isäntä, että mä en ole mikään kesämökki-ihminen. Enkä edes ihminen. Ja montakos kesämökkinorsua sä tunnet, kysynpähän vaan?”

Ilmeisesti viime kesäiset kokemukset ihanassa Suomen suvessa eivät sitten olleetkaan niin ihania Abun mielestä. Tosin en voi ymmärtää miksi. Oli pakko kysyä:

”Mutta olihan meillä edellisellä kerrallakin ihan herevä loma?”

Abu Simppeli katsoi minua pitkin kärsänvarttaan.

”Kai sä isäntä tajuat, että pitää olla joku tollanen kirjailija, kun sanoo ’herevä’? Eihän sellasta sanaa olekaan. Tai en mä ainakaan ole kuullu. Mitä se muka tarkoittaa?”

Oli suloista päästä valistamaan fanttia, joka yleensä tuppaa valistamaan minua.

”Se on perinteinen suomalainen yhdistelmäadjektiivi. Sellainen, joita käytettiin erityisesti Vienan-Karjalassa. Tulee sanoista herkkä ja verevä. Niinkuin sana muheva tulee sanoista muhinoiva ja kuteva.”

Tarvittaessa osaan näyttää ilmeettömän vakavavalta kuin kirkon edustalla seisova, puusta veistetty vaivaisukko. Siis se sellainen, jolla on kolikkoaukko kämmenpohjassa. Onnistuu helposti, kun samanlainen on köyhän kirjailijan osa. Siksi norsu ei tiennyt miten tosissani olin, mutta mielipidettään se ei muuttanut.

”Herevää? Jos siellä sun mielestä, isäntä, oli herevää, niin mä en sitte ollu hereillä niillä verevillä hetkillä. Paitsi sillon, kun olin ihan täynnä itikoita, joilla oli maha täynnä mun hemoglobiinia. Tai sillon, kun kiskottiin järvestä niitä kylmiä kaloja veneeseen. Eikä yhtään kyselty mitä ne fisut oli mieltä sellasesta urheilusta. Ellei se herevä sitte ollu siinä kohdassa, kun sauna palo ja kaikki kiuasmakkarat mukana?”

Sen tasoista jankutusta jatkettiin sitten pitkälle yli pääsiäisen, kunnes keksin ehdottaa eräretkeilyä. Kun norsu ei tiennyt siitä mitään, kuvailin laajasti grillihetkiä laavulla, mukavaa seuraa leirinuotioilla ja pitkiä unia kaukana kaikesta liikenteestä. Juuri nyt on myönnettävä, että jossain vaiheessa olin aika paljon mainostekstin puolella, mutta halusin ehdottomasti päästä muutamaksi viikoksi eroon arjesta.

Etenkin, kun se arki tarkoittaa elämistä elefantin kanssa kaksiossa.

Valitsimme Karhunkierroksen Kuusamossa. Sen lyhemmän. Napakka patikkareitti ja merkityt polut. Valmiiksi hakatut polttopuut ja hoidetut telttapaikat. Teltan valinta oli tosin aika vaikeata, kun noin suuri ystävä ei ihan pieneen telttaan mahdu. Siis edes yksinään. Eikä se, joka keksi sanan soputeltta ilmeisesti omistanut norsua.

Mutta lähdettiin, ostettiin armeijalta puolijoukkueteltta ja Abu matkusti autovaunun ylätasanteella. Saavuttiin Rovaniemelle ilman vaikeuksia, vaikka fantti taas sinne tultua marisi:

”Helppohan se sun on isäntä nukkua lakanoitten välissä koko reissu ja kipasta välillä ravintolavaunussa. Mut tules tonne tosimiesten avovaunuun, kun Pieksämäeltä asti sataa ja ainoat puhekaverit ovat vanha minibussi ja ankarasti masentunu asuntovaunu. Siis sellanen, joka on päättäny, että elämä toisten ehdoilla ja muu perässä roikkuminen loppuu tähän... ”

Vuokrasin kohtuullisen kokoisen kuorma-auton ja painelimme sitten jalkaisin metsään yhden hirvimerkin kohdalta. Ehdotin, että Abu ottaisi minut ja tavarat selkäänsä. Se sanoi, että sopii, kunhan muutaman kilometrin päästä vaihdettaisiin vuoroa.

Enkä tiedä moniko teistä on taivaltanut upottavia pitkospuita ja rotkojen reunoja elefantin kanssa. Ynnä ylittänyt hurjana kuohuvaa koskea pitkin riippusiltaa, kun edellä menee norsu, joka haluaa kääntyä takaisin puolessa välissä. Tai yrittänyt yöpyä teltassa, kun vaelluskumppani on syönyt koko edeltävän illan pelkkiä papuja ja tulipalo-chiliä.

En suosittele. Enkä enää ikinä ryhdy.

Silti olemme nyt perillä täällä Rukalla ja täältä pääsee alas ihan huikeaa liukumäkeä. Eikä siihen ole painorajoituksia.

Kuulemiin Kuusamosta!

Jiii-haaaa...!!!

Harri Närhi

Ykkösaamun kolumni 29.6.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: