Dalai Abu valaistuu

"Ääh-hä!" Niin sanoi elefanttini Abu Simppeli, kun kohahti yhtenä aamuna valitettavan varhain makuuhuoneeni ovesta kuin kapinalliset Tripoliin. Joita se itse asiassa väittää tukeneensa monin tavoin. Ei nyt ihan rahallisesti, mutta ainakin ajatuksissaan ja kapinalauluja laulamalla.

Sekä ammuskelemalla sarjatulta ilmaan.

En sano millä.

Olen ymmärtänyt, ettei läheskään kaikilla teistä ole kotinorsua.

Ymmärrän sen hyvin. Eiväthän useimmat osaa hoitaa edes anopinkieltä puhumattakaan anopista. Ja elefantti on paljon niitä vaativampi. Joka taas johtuu siitä, että se on niitä isompi ja painottaa tarpeitaan usein varsin raskaalla kärsällä.

Tämän vuoksi arvaan, että monikaan teistä ei tiedä mitä tarkoittaa, kun norsu sanoo:

"Ääh-hä!"

Sillä tavalla, että se on osittain voitonriemua ja osittain ilkkumista, mutta ennen kaikkea ylemmyyden tunnetta. Siis sitä jo koulun pihalla kuultua lällän lällän läätä!

Ja aina kun elefantti sanoo niin, tietää heti, että nyt on tulossa isomman luokan nöyryytys.

Sellainen, joka kohdistuu kaikkeen siihen mitä olet uskonut, kuka olet luullut olevasi ja mitä mielestäsi maailmankaikkeudesta tiesit.

Siksi arvasin, että vaikka jokainen päivä on hyvä päivä, sitäkin parempia olisi.

"Tässä se lukee, isäntä. Lehteen painettuna, joka tarkoittaa, että näin se on! Tämä on totuus! Ja kaikki se, mitä sä sanoit, on pelkkää propagandaa! Jotain hippihorinaa ja nörttien narinaa!"

Olisin sinä aamuna halunnut nukkua pitkään, kun olin iltamyöhille asti seuraillut kenet kukakin oli päättänyt asettaa ennalta tiedettyjen presidentinvaalien ehdokkaaksi ja sitten vielä tuijottanut aiheeseen hyvin sopivan Terapeutti -sarjan.

Siis sen sellaisen, missä itsekin tunne-elämältään hämmentyneen arvioitavaksi tuodaan toinen yhtä hämmentynyt. Niinkuin jos Paavon vastaanotolle tulisi Paavo tai Päiville Anneli.

Mutta entisestä kokemuksesta tiesin jo, että kun jokin on saanut norsuun potkua, se ei pysähdy edes patterin loppuessa niin kuin Duracell-pupu. Elefantin on siinä tilassa rummutettava rumpu halki ja palikat palasiksi. Eikä ole mitään väliä soittaako orkesteri marssia vai valssia.

Oli siis pakko kysyä, mikä Abun ähään oli tällä kertaa saanut aikaan.

"Tää, kato, isäntä. Mitä Dalai Lama sano! Mitä mäkin oon aina sanonu!"

Se naputti etusormellaan, vai mitä ne harmaat ulokkeet elefanteilla ovat, iltapäivälehden kuvaa, jossa oli Hänen Pyhyytensä Dalai Lama. Iloisena silmälaseissaan kuin hengellisyyden karkkeja tarjoileva namusetä ja harmittomana kuin Nalle Luppakorva.

En tajunnut. Kuten en yleensäkään Abun juttuja. Nerous ja maalaisjärki kun eivät juuri koskaan kohtaa. Paitsi joskus, kun jokin puolue päättää nimensä englannin kielisestä versiosta.

Norsu näki, etten ollut ihan samassa elokuvassa.

"Se teksti, isäntä! Luet sä kaikista kirjoistakin vaan kuvat? Nääthän sä, että Lama sanoo, että ilman ihmisiä maailma olis paljon parempi paikka? Kun sitähän me on yritetty teille aina sanoa, mutta sä oot aina väittäny vastaan! Mutta lue tosta, se on sentään Hänen Pyhyytensä! Ähä!"

Häiritsi vähän, kun Abu sanoi Me. Kun siitä arvasi, että se piti itseään suuren uskonnollisen johtajan kanssa tasavertaisena. Vaikka olihan se tosin aina puhunut materiaa vastaan, kunhan se ei tarkoittanut jääkaapissa olevia grillikyljyksiä. Tai sahtia, joka sen mielestä oli pyhyydessään kaiken arvostelun ja tuomitsemisen ulkopuolella.

"Näätsä nyt, isäntä? Ja tää kaapuäijä menee ohi paavista kaikilla kaistoilla! Ja se sanoo, että maailman ongelmat johtuu vaan ihmisistä. Kun ne touhottaa ja stressa ja sotii ja tuhlaa kaiket heinät ja pähkinät niinku ne ois niitten. Vaikka ne on kaikkien täällä. Niinku kirahvien ja norsujen ja muitten mursujen. Että kun päästäs vaan teistä eroon, niin sit ois hyvä ja heinää kaikilla!"

Hitto! Enpä muistanut milloin olisin nähnyt Abun poskella kyynelen. Ja nyt näin kaksi, jotka vierivät sen syöksyhampaita pitkin ja maltoin kuunnella, kun ne sanoivat tip ja tip.

"Mutta, Abu, sinä olet käsittänyt väärin! Ei ihmisten häviäminen mikään planeetan onnen lähde ole. Dalai tarkoittaa, että vain siinä tapauksessa, jos ihmiset eivät ymmärrä olevansa osa luontoa. Osa kaikkea elollista. Osa tätä yhteistä Maapalloa."

Mutta siinä vaiheessa elefantti oli jo kietoutunut punaiseen viittaan ja keltaiseen pyjamaan.

Hymyili leveästi kuin auton alle jäänyt appelsiini ja katsoi minua sillä tavalla ylhäältä päin niinkuin katsovat ne, jotka ovat sinua ylempänä. Ainakin noin buddhalaisessa hengessä.

Istui risti-istunnassa jääkaapin edessä, joten tiesin mitä valaistusta se odotti.

Teki mieli sanoa: "Äähä!"

Mutta se ei olisi ollut inhimillistä.

Onhan se vain empatia, joka avaa jääkaapin oven toisellekin. Lajiin katsomatta

Harri Närhi

Ykkösaamun kolumni 24.8.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: