Suuttukaa!

Suuttukaa! Mutta suuttukaa oikeista asioista. Ranskalainen vastarintaliikkeen veteraani uskoo, että oikeutettu suuttumus toimii vihaa ja väkivaltaa vastaan.

Yhä useammin mietin onko mitään järkeä lukea sanomalehtiä, kuunnella kuudet uutiset päivässä ja katsoa televisiota? Hyvin usein tunnen tuijottavani Rorschachin kuuluisaa musteläiskää, jossa jokainen näkee erilaisen kuvan, ja psykologi päättelee nähdystä asiakkaansa diagnoosin.

Monet artikkelit ja uutiset mahdollistavat jokaiselle oman totuuden. Säätytalon ulkopuolella tulkittiin viikkokaupalla mustetahroja, Kreikan taloudellisen tilanteen päälle on kaatunut useampi mustepullo, Euroopan karttakin alkaa jäädä sen alle.

Kukaan ei halua kertoa medialle käsiteltävistä asioista mitään, totuudesta nyt puhumattakaan, oli sitten kysymys hallitusneuvotteluista tai lennonjohtajien palkkaneuvotteluista. Avoimuudesta puhutaan, mutta samalla sitä vältetään kuin myrkkyä.

Politiikan väitetään palanneen politiikkaan, mutta onkohan asia aivan niin? Jotenkin aina jää se tunne, että poliitikko pystyy ehdottamaan mitä vaan, mutta sen eritteleminen ja analyysi loistavat poissaolollaan. Toimittajilla on vain hyvin harvoissa tapauksissa aikaa ja mahdollisuuksia perusteelliseen kriittiseen työhön. Uutisia on tuotettava yhä enemmän ja yhä useammalle välineelle samaan aikaan, kaikki se on poissa tulkinnasta. Ehkä juuri siitä syystä oikeaan osuneella tulkinnalla on kova kysyntä

Ranskassa on kohta myyty kaksi miljoonaa kappaletta Stéphane Hesselin 11-sivun mittaista artikkelia Indignez Vous! - Suuttukaa! Se ilmestyi viime vuoden lopussa. Vihko on jo käännetty useille ja tullaan kääntämään kaikille maailman merkittäville kielille.

Hesselin suunnaton suosio Ranskassa selittyy hänen taustallaan: 93-vuotias vastarintaliikkeen veteraani on elänyt ihmeellisen elämän. Hän pelastui varmalta kuolemalta keskitysleirissä, ei ainoastaan kerran vaan kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän onnistui saamaan kuolleen sorvaajan paperit, mutta onnekseen hänet sijoitettiin leirin toimistoon eikä vaadittu sorvausnäytettä. Sodan jälkeen hän teki merkittävän uran YK:ssa ja diplomaattina. Mutta koskaan hänestä ei tullut virkamiestä.

Hesselin tekstin ydin on varmasti vihkosen otsikossa. "Suuttukaa!" Hän antaa oikeuden suuttua maailmassa, jossa vääryyksiä on paljon, mutta jossa niihin vallitsevan näkemyksen mukaan on suhtauduttava yksilöllisinä haasteina, myönteisesti, oikeasta näkökulmasta katsoen.

Ehkä olennaista on myös se, että kirjoitus ei ole pitkä, eikä se ei ole monimutkainen. Hessel ei kirjoita mitään, minkä panttina ei ole koko hänen elämänsä.

Teksti alkaa yksinkertaisesti: "93 vuotta. Se on lähes viimeinen etappi. Loppu ei ole kovin kaukana."

Stéphane Hessel on onnellinen voidessaan kertoa oman poliittisen toimintansa perusteista, hänelle se oli Ranskan vastarintaliike ja sen sosiaalipoliittinen ohjelma, joka nyt on asetettu kyseenalaiseksi. Hesselin mukaan vastarintaliikkeen olennainen tunne oli suuttumus. Ja hän kehottaa nuoria keskittymään siihen, mikä heitä suututtaa. Hessel ei näytä lainkaan pelkäävään, että nuoria raivostuttaa vanhempien typeryys, liian vähäiset mahdollisuudet ladata ilmaiseksi musiikkia netistä tai pakko tehdä ikävää työtä.

Hessel ei myöskään mainitse sitä, että kaikkialla Euroopassa on jo valtavasti suuttuneita ihmisiä. Osittain nämä vihaiset ovat raivostuneet samoista syistä kuin Hessel: että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, että julkinen terveydenhoito romutetaan vähitellen, että pankit ovat kiinnostuneita ainoastaan omasta tuottoisuudestaan, että johtajille maksetaan kohtuuttomia palkkoja ja vielä kohtuuttomampia bonuksia.

Mutta näiden ihmisten viha ruokkii populististen puolueiden kannatusta ja kohdistuu maahanmuuttajiin, erilaisuuteen ja taiteeseen, ja purkautuu rasismina ja nationalismina. Ja väkivaltana. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet länsimaisissa yhteiskunnissa piilevästä väkivallasta. Helsingissä sytytettiin penkille uuvahtanut tuleen.

Esimerkiksi New Republic -lehti piti Hesselin kirjaa vaarallisena. Mutta se vaara meillä oli jo keskuudessamme, ilman yhdeksänkymppisen veteraanin kaunista ja optimistista testamenttia.

Hessel sanoo: Suuttukaa, mutta suuttukaa oikeista asioista ja toimikaa, toimikaa yhdessä. Älkää hyväksykö kaikkea mitä teille uskotellaan totuutena ja realismina. Hessel uskoo, että oikeutettu suuttumus on ase vihaa ja väkivaltaa vastaan. Suuttukaa ennen kuin alatte vihata. Väkivalta ei Hesselin mielestä koskaan ole puolustettavaa.

Aika Hesselin seurassa keskeytyi, kun Maailman valuuttarahaston entisen pääjohtajan Dominique Strauss-Kahnin oikeudenkäynti sai uuden käänteen. Nolottaa, mutta se kiinnostaa. Vertauskuva Suomesta löytyy, jos otetaan Sauli Niinistön ura ja presidenttiehdokkuus ja leivotaan tähän kakkuun Ike Kanervan suhde naisiin.

DSK, kuten Strauss-Kahnia Ranskassa kutsutaan, oli siis toukokuun 14. päivänä IMF:n johtaja ja Ranskan ensi vuoden presidentinvaalien suosittu ehdokas. Tuona yönä newyorkilaisen hotellin afrikkalaissyntyinen siivooja syytti DSK:ta raiskauksesta.

Strauss-Kahn, vangittiin, pantiin käsirautoihin ja alistettiin valtaisalle nöyryyttävälle julkisuudelle. Mahtavan miehen tulevaisuus oli tuhoutunut yhdessä iltapäivässä. Se näytettiin valokuvina, videoina ja televisiofilmeinä. Se oli puhdasta draamaa Shakespearen kädestä.

Seuraavien kuuden viikon aikana julkisuutta hallitsi ainoastaan syylliseksi oletetun Strauss-Kahnin elämän repiminen riekaleiksi. Syytteen esittänyt nainen kuvattiin hurskaaksi muslimiksi, kaikkien pitämäksi hiljaiseksi yksinhuoltajaksi. Hänestä ei ollut kuvaa, ei yhtään kielteistä tietoa. Ranskalaisilla tiedotusvälineillä on edessään tuskallinen tehtävä yrittäessään unohtaa kaiken julkaisemansa.

Amerikkalainen poliisi ilmoitti Strauss-Kahnin asianajajille kesäkuun lopussa, että kuulusteluissa raiskaussyytteen esittänyt Nafissatou Diallo oli valehdellut lähes kaiken alkaen maahanmuuttoviranomaisille kertomistaan tarinoista aina tapahtumien kulkuun hotellissa tuona lauantai-aamuna. Köyhän siivoojan tililtä löytyi 100 000 dollarin panoja ja kännyköitä oli yhden sijasta viisi.

Täydellisen, viattoman todistajan sijasta syyttäjällä oli todistaja, joka valehteli uskottavasti ja järjestelmällisesti. Harras muslimi, joka soitti aviomiehelleen vankilaan, ja sanoi, että Strauss-Kahnilla on rutkasti rahaa, ja että hän tietää mitä tekee.

Tärkeätä on muistaa, että tiedämme vain pienen osan kaikesta tapahtuneesta. Emmekä luultavasti koskaan tule tietämään varmaksi mitään. Kuviota sekoittavat lisäksi Strauss-Kahnin julkiset, etukäteen tehdyt ennustukset siitä, että vastaavaa hänelle tulee tapahtumaan, ja että takana on joku maailman huipulta, jopa Putinin nimi on mainittu.

Nyt on tuhottu kahden ihmisen maine, mitä tiedotusvälineet tekevät seuraavaksi? Ranskalaiset lehdet näyttävät pelaavan itselleen aikaa. Yhteinen ensimmäinen virsi kuului niin, että uudet tiedot ovat järkyttäviä, mutta oikeudenkäynti ei ole vielä ohi, eikä Strauss-Kahn Ranskassa.

Ranskalaiset pelastaa itsekritiikiltä nainen nimeltä Tristane Benon, joka kahdeksan vuoden mietintäajan jälkeen on nyt päättänyt aloittaa oikeusjutun Strauss-Kahnia vastaa seksuaalisesta häirinnästä. Siinäkin on päätös, jonka kaikkia taustoja emme koskaan tule tietämään. Yksin hän ei sitä päätöstä ole tehnyt.

Mutta puutteellisin tiedoin julkaistut skandaalit jatkuvat ja tuhoavat kohteidensa elämää.

Jertta Blomstedt

Ykkösaamun kolumni 6.7.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: