Nyt tarvitaan Thatcheriä

Talouskomissaari Olli Rehn antoi pari vuotta sitten euron pelastamiselle vain viikon armonaikaa. Viimeksi hän lupasi eurolle kymmenen päivää, mutta nyt aamukampa on taas pidentynyt niin, että piikkejä riittää muutamaksi kuukaudeksi.

Eurokriisi pitkittyy, ja ikäviä päätöksiä lykätään kokouksesta toiseen. Apuun huudetaan Euroopan keskuspankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa, mutta ne eivät halua liikahtaa ennen kuin hallitukset hoitavat oman osansa. Valtaa poliitikoilla on, mutta vastuuta ei kanna kukaan. Edessä on vain kipeitä ratkaisuja.

Euroopan johtajat vetävät verhoa peilin eteen ja syyttävät kaikista ongelmista rahoitusmarkkinoita, vaikka niitä pitäisi kiittää. Markkinathan paljastivat, että keisarilla ei ole vaatteita, eikä rahaa. Tyhjätaskun on vaikea saada lainaa, joten korot nousevat ja kierre pahenee.

Ihmisille on vuosikymmenet luvattu enemmän kuin on uskallettu verottaa. Hyvinvointia on rakennettu rahalla, jota ei ole ollut, joten velkojen hoitaminen painokoneella tuntuu nyt houkuttelevalta vaihtoehdolta. Pankit pysyisivät pystyssä, eikä kansa kapinoisi leikkauksia vastaan. Inflaatio olisi vasta myöhempien aikojen ja tulevien hallitusten murhe.

Ongelmien ratkaiseminen tässä ja nyt vaatii rohkeutta ja tekee kipeää. Hyvinvoinnista tulee pahoinvointia, kun kansalle kerrottaan, että yli varojen elämisen aika on ohi. Kreikan ja Italian tie on koko EU:n tie. Talouskuria tarvitaan, mutta keskusjohtoinen eurostoliitto on siihen väärä vastaus. Ei kestä kauan, kun komissaarit vaativat Brysselin päämajalle lisää valtaa. Budjettien syynäys ja eurobondit ovat vasta alkua. Sääntelyä tulee koko ajan lisää ja verotus kiristyy.

Eurooppa on menossa pahasti väärään suuntaan. Seuraavalla asemalla odottaa suunnitelmatalous, vaikka alkuperäisenä tavoitteena oli vapaus. Pääomien, ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkumisen piti nostaa Eurooppa talouden suurvallaksi, mutta toisin kävi. Politiikka, lait ja määräykset ovat kahlinneet taloutta kasvun sijasta, ja lisää kahleita on tulossa.

Talouskasvua hirtetään samanlaiseen pakkopaitaan, johon euro on jo murenemassa. Euroalue, muusta Euroopasta puhumattakaan, on talouksiltaan yhä liian epäyhtenäinen mahtuakseen samaan muottiin. Sen sijaan, että muottia hakataan kapeammaksi, sitä pitäisi leventää. Erilaisille talouksille on annettava tilaa hengittää. Euroalue ei pysy pystyssä vain pakottamalla. Korkokuri ohjaa talouksia tehokkaammin kuin komissaarin keppi.

Eurooppa tarvitsisi nyt Margaret Thatcherin kaltaisia johtajia, jotka uskaltaisivat puhkoa talouden mätäpesäkkeitä ja purkaa kankeita rakenteita. Jotkut taloustieteilijät kuten jatkuvaa elvytystä kannattava nobelisti Paul Krugman väittää, että tiukalla talouskurilla ei voi saavuttaa kasvua. Nobelistitkin ovat joskus väärässä.

Kun Thatcher aloitti pääministerinä, Britannian talous kynsi miinuksella, työttömyys oli kasvussa ja inflaatio huippulukemissa. Ensi töikseen Thatcher vapautti rahamarkkinat, leikkasi rajusti julkisia menoja, alensi veroja, pisti vanhoilliset ammattiliitot polvilleen ja aloitti laajan valtionyritysten yksityistämisen. Parin vuoden perunakuurin jälkeen Britannian talous alkoi kasvaa Euroopan ennätysvauhtia, työttömyys laski ja inflaatio saatiin kuriin.

Thatcherin talouspolitiikka perustui pitkälti itävaltalaisen liberalistin ja taloustieteen nobelistin Friedrich Hayekin ajatteluun. Hayekin mielestä vain yksilön ja tuotannon vapaus takaavat kasvun ja hyvinvoinnin. Thatcherismi ei tarkoittanut ryöstökapitalismia, vaan valtion roolin rajoittamista ja julkisten menojen pitämistä kurissa.

Thatcher kammoksui ajatusta eurooppalaisesta supervaltiosta, jossa valta olisi keskitetty EU-komissiolle. Hän piti komissiota sisäänpäin kääntyneenä klubina, jolle sääntelyn jatkuva lisääminen on pakkomielle. Mitä enemmän talous on valtion ohjauksessa, sitä lähemmäs sosialismia ja totalitarismia tullaan. Tällaisia kokeita tehtiin Itä-Euroopassa tunnetuin tuloksin. Niistä Hayek varoitti jo 50 vuotta ennen Neuvostoliiton hajoamista.

Kreikassa ja Italiassa harjoitellaan thatcherismiä, mutta päästäänkö siellä tarpeeksi pitkälle? Pelkät menoleikkaukset eivät riitä. Korruptio ja veronkierto kuuluvat taudin kuvaan. Ne ovat yleisiä maissa, joissa on paljon virkamiesvaltaa, veroja ja valtionyhtiöitä. Thatcherin lääkkeillä verotusta kevennettäisiin, sääntely minimoitaisiin ja valtionyhtiöt yksityistettäisiin.

Britanniassa rautarouva runnoi läpi kovia päätöksiä. Se tuotti kipua, sitten kasvua. Thatcherillä oli politiikalleen kansan mandaatti. Kreikassa ja Italiassa tilanne on toinen. Siellä uudistuksia ajetaan virkamiesvoimin ja EU:n etäohjauksella. Jos tiukalla talouspolitiikalla ei ole kansan tukea, napina muuttuu helposti kapinaksi.

Jouko Marttila

Ykkösaamun kolumni 20.12.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: