Velkaunionin vaihtoehdot

Jos Kalevala olisi kreikkalainen kansalliseepos, sen runot, ja erityisesti sammon ryöstö, sopisivat hyvin kuvaamaan tämän päivän Eurooppaa. Ajatellaanpa Väinämöistä Ateenan sankarina, joka lähtee ryöstöretkelle Pohjolaan kaapatakseen vaurautta tuovan sammon itselleen.

Giorgios Väinämöinen vaivuttaa Pohjolan väen uneen näppäilemällä kreikkalaista jumalten soitinta lyyraa ja onnistuu ryöstämään sammon. Väinämöisen saatua saaliin veneeseen, Pohjolan väki herää ja lähtee takaa-ajoon. Sammosta syntyy kiivas taistelu. Aarre särkyy ja uppoaa meren kuohuihin. Osa sammosta kulkeutuu aaltojen mukana Ateenan rannoille rikastamaan kreikkalaisia. Pohjola jää kitumaan nälkään ja köyhyyteen.

Nykypäivän kreikkalaiset soittavat lyyraa niin, että vakuudet vaihtuvat pian eurobondeiksi. Niillä varallisuus siirtyy pohjoisesta etelään. Kreikka ei anna reaalivakuuksia eli rahaksi vaihdettavaa omaisuutta velkansa vastineeksi. Ei, koska tietää menettävänsä vakuudet, kun ei pysty velkojaan maksamaan. Suomen itse itselleen maksama käteisvakuus oli Kreikan idea. Lyyran soitto vaivutti Suomen uneen ja sai tarttumaan petolliseen tarjoukseen. Unesta herättyään Pohjolan väki huomasi huijauksen, mutta nyt vakuuksien vaihtoehdoksi tarjotaan eurobondeja.

Euroalueen yhteisten velkakirjojen takaajiksi halutaan taloutensa parhaiten hoitaneet Pohjolan kansat. Eurobondien avulla Kreikka ja muut ylivelkaantuneet voisivat jatkaa elämistä yli varojen muiden kustannuksella. Suomelle se tietäisi välitöntä valtionvelan hoitokulujen kasvua. Korot nousisivat, koska vastaisimme myös muiden veloista. Luottoluokitus laskisi ja valtion ja kuntien korkomenot kasvaisivat enimmillään jopa kaksi prosenttiyksikköä. Suomen julkinen velka lähestyy sataa miljardia euroa, joten velanhoitokulujen nousu peittäisi alleen hallituksen kaikki säästötavoitteet. Parempi, jos Kreikka jättäisi lainansa kokonaan maksamatta.

Korko pitää kuria rahamarkkinoilla. Huonosti taloutensa hoitavat maat maksavat lainoistaan muita korkeampaa korkoa. Eurobondit poistaisivat velkakriisin hallinnalta kaikki pidäkkeet. Ylivelkaantuneita palkittaisiin entistä halvemmalla rahalla. Moraalikato syvenisi. Suomi olisi uuden velka- ja tulonsiirtounionin suurimpia häviäjiä. Poliittisilla sopimuksilla ei ole enää arvoa tai uskottavuutta. Niitä on rikottu laidasta laitaan. Perustuslakeihin viritetyt velkakatot eivät velkaantumista pidättele. Se on nähty Yhdysvalloissa. Markkinakuri on paras kuri.

Velkamaiden rinnalla eurobondeja puolustaa EU-komissio. Se maalaa uhkakuvia euroalueen hajoamisesta, jos bondeja ei tule. Puheessa paistaa puhdas propaganda. Velkakriisin kautta komissio kiihdyttää kohti Euroopan liittovaltiota ja oman valtansa vahvistamista. Euroalue ei hajoa, vaikka Kreikka pakotettaisiin velkojen uudelleenjärjestelyyn, niin kuin olisi pitänyt tehdä jo vuosi sitten. Portugalin konkurssinkin euro vielä kestäisi. Italia ja Espanja puolestaan kestävät markkinakurin ilman romahdusta.

Eurobondeilla häivytetään poliittinen vastuu. Sen jälkeen kenelläkään ei ole tarvetta kurinalaiseen talouspolitiikkaan. Markkinat rankaisevat joka tapauksessa huonoimman mukaan. Entä jos joku jättää eurobondinsa kokonaan maksamatta? Siinä itää siemen euroalueen lopulliseen hajoamiseen.

Eurokriisin avaimet ovat Saksalla ja Ranskalla. Ne lähtivät alun perin pelastamaan omia pankkejaan Kreikan kautta. Sen jälkeen apuun on haettu Euroopan keskuspankki, jonka vastuut kriisimaista ja niiden pankeista nousevat jo 500 miljardiin euroon, mikä tarkoittaa, että vakuuksiin ja lainoihin liittyviä isoja riskejä on EKP:n taseessa noin neljä tuhatta euroa jokaista euroalueen kotitaloutta kohti. EKP:n sijoitukset Välimeren velkakirjoihin liikkuvat laillisuuden rajamailla, koska EU:n perussopimus kieltää keskuspankilta valtion suoran tukemisen. Suomi on EKP:n neuvoston jäsenen Erkki Liikasen päätöksillä ottanut yhdeksän miljardin euron riskit ilman, että eduskuntaa on asiasta edes informoitu. Sammon ryöstö tapahtuu parlamentilta piilossa.

Pankkien riskit on siirretty EKP:n kautta veronmaksajille. Euro kestäisi Kreikan kaatumisen, samoin suurin osa pankeista, mutta poliitikot eivät. He ovat kasvattaneet velat ja vastuut niin suuriksi, että niitä uskalletaan purkaa vain eurobondien kautta. Eurobondit olisivat iso askel kohti liittovaltiota, mutta täysin väärään aikaan. Pahimmillaan velka- ja tulonsiirtounioni vauhdittaisi euron hajoamista ja poliittisten ääriliikkeiden kasvua.

Saksa on ollut tähän asti velkakriisin suurin hyötyjä. Se on pitänyt omat kustannuksensa kurissa, kun muut ovat rakentaneet kasvunsa velan varaan. Velkavetoiset investoinnit ovat vauhdittaneet Saksan vientiä, josta yli 40 prosenttia menee euroalueelle. Mutta rajansa kaikella, saksalaisetkaan eivät halua rahoittaa muiden velkaa omasta pussistaan. Talouskriisistä on lyhyt matka poliittiseen kriisiin. Angela Merkel ei edes yritä myydä eurobondeja omille äänestäjilleen.

Suomi uinahti kreikkalaisten lyyransoittoon vakuusneuvotteluissa, mutta sammon ryöstö voidaan vielä estää. Kalevalaa ja Pohjan akkaa mukaillen:

”En lähe jakohon sammon
Sinun kanssasi, katala,
Giorgios Väinämöinen!”

Jouko Marttila

Kirjoittaja bloggaa kolumnien välillä osoitteessa http://taloudentulkki.wordpress.com

Ykkösaamun kolumni 30.8.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: