Kalenteri joulupyhiemme määrääjänä

Tämän vuoden lyhyet joulunpyhät ovat nyt ohi, mutta useille vielä välipäivät tarjoavat jatkoa joulunviettoon aina uuteen vuoteen ja toisille jopa loppiaiseen saakka. Vanhan kouluvuoden mukaisesti syyslukukausi on saatu kunnialla pulkkaan ja on loman ja juhlapyhien aika.

Pohjoisen pimeyden, lumi - ja vesisateiden keskellä voi lohduttautua ainakin sillä, että päivä on jo muutaman minuutin pidempi kuin viime viikolla. Useimmat ovat voineet jättää palkkatyönsä ja keskittyä omaan yksityiseen elämäänsä ja ikiomaan aikaansa ja täyttää kalenterinsa miten haluavat tai unohtaa koko kalenterin kokonaan.

Vai voivatko sentään, sillä kalenterihan se määrää, milloin ja miten pitkään juhlapyhiä vietetään. Ilmeisesti juhlapyhillä on ollut, jos ei nyt aivan taivaallinen, niin ainakin suuri yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen merkitys, koska kaikissa kulttuureissa niitä on vietetty. Niiden avulla on opetettu valtiollis-uskonnolliset juhlapyhät ja niiden kansallinen merkitys.

Uudet vallanpitäjät ja voittaneiden aatteiden kannattajat eivät yleensä ole rohjenneet poistaa kansalaisten viettämiä juhlia ja vapaapäiviä, vaan ovat enemmän tai vähemmän nopeasti korvanneet ne omillaan. Niinpä kristinuskon voittaessa alaa Rooman valtakunnassa ja kirkon vaatiessa monopolia uskonnollisiin juhlapäiviin joulu sijoitettiin roomalaiseen kalenteriin talvipäivän seisauksen päivämäärälle.

Silloin oli perinteisesti vietetty roomalaisten keskitalven juhlaa Saturnaliaa Saturnus-jumalan kunniaksi syömällä, juomalla, vierailemalla ystävien luona ja antamalla pieniä lahjoja. Yleiseen hauskanpitoon liittyi karnevalistisia leikkejä ja hetkellistä tasa-arvoa isäntien ja orjien välillä.

Kun Venäjällä vuonna 1917 tapahtui vallankumous ja Neuvostoliitto virallisesti julistautui ateismin kannattajaksi, kalenteritkin täytyi reivata aivan uuteen uskoon. Tsaarien aikana vuosi oli täyttynyt paitsi ortodoksisen uskonnon mukaisista lukuisistä pyhistä, tsaariperheen jäsenten syntymä- ja nimipäivistä.

Oli luotava uusia juhlapäiviä, jolla muisteltaisiin vallankumouksen ja sotien saavutuksia sekä ammattikuntia, jotka nyt osallistuivat uuden valtakunnan rakentamiseen.
Vielä 1980-luvulla Neuvostoliitossa saattoikin ostaa seinäkalenterin, johon kaikki juhlapäivät oli merkitty. Melkein joka päivälle osui jonkun porukan nimikkopäivä. Niinpä esimerkiksi opettajilla, rautatieläisillä ja merenkulkijoilla oli omat juhlapäivänsä, puhumattakaan armeijan eri aselajeista. Omana juhlapäivänä työtovereiden kesken sitten syötiin, juotiin ja jaettiin kunniamerkkejä.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisinä sekavina vuosina eräs vanhempi työntekijä totesikin, että ennen tehtiin töitä ja juhlittiin, mutta nyt ei tehdä sitten kumpaakaan. Juhlimiseen venäläinen kalenteri tarjoaa kyllä edelleen joulun aikaan hyvät mahdollisuudet, sillä ortodoksinen kirkko noudattaa uskonnollisissa juhlissaan juliaanista kalenteria.

Sen mukaan joulu on tammikuun 7. päivänä. Jo neuvostoliiton aikana oli niitä, jotka varmuuden vuoksi juhlivat kaikki joulut eli läntisen kirkon joulukuun joulun ja ortodoksisinen kirkon tammikuun joulun ja lisäksi Neuvostoliitossa joulun tilalle tulleen pakkasukon uuden vuoden juhlan. Näin juhlakausi saatiin venytettyä ainakin parin viikon mittaiseksi.

Kristinusko on ollut hyvin sitkeä puolustaessaan näiden parin tuhannen vuoden aikana juhlapyhiään, eivätkä maallisen vallan edustajat kovin helposti ole lähteneet haastamaan kirkollisia pyhiä. Niinpä työn tuottavuuteen uskovassa Saksassakin on osavaltioita, joissa vietetään vapaapäivinä sekä katolisen että protestanttisen kirkon juhlapäiviä.

Samoin Betlehemissä juutalaiset, muhamettlilaiset ja kristityt kauppiaat voivat pitää liikkeensä kiinni omina pyhäpäivinään. Koska muslimien vapaapäivä on perjantai, juutalaisten lauantai ja kristittyjen sunnuntai, aina osa liikkeistä on viikonloppuna joko kiinni tai auki.

Raamatun mukainen seitsenpäiväinen viikkokin pysynyt, vaikka työpäivien lukumäärä on useilla lyhentynyt viiteen. Ranskan vallankumouksen aikana yli 200 vuotta sitten suunniteltiin tosin kymmenpäiväinen viikko. Sen mukaan kuukausi olisi jakaantunut kolmeen 10 päivän decadiin ja tuo 10. päivä olisi ollut se vapaapäivä, joka olisi syrjäyttänyt kristinuskon sunnuntain.

Ranskan vallankumouksesta on elänyt monia hienoja asioita näihin päiviin saakka, kuten esimerkiksi ihmisoikeuksien julistus, mutta onneksi kymmenpäiväinen viikko, jossa olisi ollut yhdeksän työpäivää, hävisi seitsenpäiväiselle viikolle. Tosin arkipyhiä alettiin Suomessakin siirtää viikonlopuille ja kumman hiljaisesti kirkko aluksi näihin siirtoihin myöntyikin.

Työaikaa ei haluttu enää säännellä uskonnolla vaan vuodesta 1984 esimerkiksi Pekkaspäivillä. Työmarkkinajärjestöt näyttivät syrjäyttäneen kirkolliskokoukset. Sittemmin arkipyhiä on kuitenkin siirrettiin takaisin oikeille paikoilleen.

Historian valossa uskontoon ankkuroituneet vapaapäivät ovat olleet pysyvämpiä kuin poliitikkojen tai taloustieteilijöiden suunnittelemat työrupeamat. Juhlapäivien rituaaleissa kun kansalaisilla on oma osallistuva roolinsa ja onhan se aina juhlallisempaa, jos osanotto on ankkuroitu taivaallisiin ennustuksiin kuin vaikkapa siihen, miten Aasian pörssit maanantaina avautuvat.

Terttu Utriainen / Ykkösaamun kolumni 27.12.2011

Lähetä: