Kauas kansan valta karkaa

Suomi on ylpeä demokratiastaan. Onko kansan valta kuitenkin lumetta? Kansan valitseman eduskunnan rooli on kaventunut, ei niinkään siksi, että lainsäädäntövaltaa olisi työmarkkinajärjestöillä, kuten oli tulopolitiikan kukoistuskaudella. Nyt eduskunnan valtuuksia on siirretty Euroopan unionille. Sen vallankäytössä on selkeä demokratiavaje.

Entäpä talouden valta?

Paljonko työntekijä voi vaikuttaa elämäänsä silloin, kun metsot ja nokiat sanovat väkeään irti.

On yhteistoimintamenettely ja sillä vain tekohampaat. Pikälti toistakymmentä tuhatta ihmistä on saanut potkut tänä vuonna. Sitä ennen yritysjohto on voinut tehdä vääriä investointeja ja johtajat on saatettu palkita bonuksin yritysten hallituksissa hyväveli -oppien mukaisesti.

Kvartaalitaloudessa työntekijät nähdään vain kuluerinä. Tämä antaa pomoille oikeuden kylmäverisesti harkittuihin irtisanomisiin. Niitä perustellaan tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä. Samaan aikaan jaetaan osinkoja.

Ovatkohan työntekijäkansalaisten kohtaloista päättävät ottaneet mallia Niccolo Machiavelliltä, jonka mielestä ruhtinaan on oltava kentaurin kasvattama, puoliksi eläin ja puoliksi ihminen, ketun ja leijonan yhdistelmä?

Machiavellin mielestä johtaminen on moraalisesti neutraalia tekniikkaa, jolla hankitaan etuja yhteisölle tai itselle. Työelämä huutaa demokratiaa ja ihmisarvon kunnioittamista.

Entäpä rahan valta?

Liberalismin klassikoihin kuuluva John Locke arvosteli jo1600-luvulla rahan mahtia.

Locke katsoi, että raha on johtanut suuriin varallisuuseroihin. Locken mielestä raha otettiin käyttöön puolivahingossa. Aluksi vaihdettiin pilaantuvia tuotteita pilaantumattomiin. Sitten vaihdonvälineeksi tulivat kulta ja hopea ja lopuksi työ sekä raha.

Rahataloudessa valta siirtyi rahankauppiaille, suurpankeille ja rahan liikkeelle laskijoille.

Rahan maailmassa amerikkalaisista luottoluokittajista on tullut herroja ja hidalgoja, jotka saavat Euroopan johtajat kumartamaan syvään. Herkkääkin herkemmät rahamarkkinoiden ja pörssin reaktiot ovat parvikäyttäytymistä. Siinä sekoittuvat reaalitalous, joukkohysteria, mielialat ja manipulointi.

Markkinoilla on epäjumalan valta.

Rahalla pelaajat tekevät rahaa.

Tuon seikan havaitsi ranskalainen kuljetustyöläinen ja runoilija Eugene Pottiere jo 1800-luvulla. Hän kirjoitti:

"Raharuhtinaat nuo,
Ei koskaan tee ne itse työtä,
Vaan ne työtä riistävät.
Varat kansan kaikki hankkimat on menneet
Kaikki konnain kukkaroon."

Lukemani Pottieren riimit tulivat sitten monien laulamiksi, ovathan ne marssista, jonka kertosäe kehottaa viimeiseen taistoon, jotta "huomispäivänä kansat on veljet keskenään."

Ennen kansainvälisen ensiesitystä Karl Marx ennusti 1800-luvulla, että kapitalismi laajentuu maailmanlaajuiseksi. Hän profetioi näin:

"Tarve laajentaa alituiseen tuotteidensa menekkiä ajaa porvariston kaikkialle maapallolle. Kaikkialle sen täytyy pesiytyä, kaikkialle asettua viljelemään, kaikkialle solmia yhteyksiä".

Oliko Marx väärässä?

Jopa kommunistinen Kiina harjoittaa osin kapitalististakin kapitalistisempaa politiikkaa. Se on sukua Neuvostoliiton kommunistien valtiokapitalismille ja puoluediktatuurille.

Politiikka on saanut nimensä poliksesta, elin Antiikin kaupunkivaltion asioiden hoidon järjestämisestä.

Missä ovat aikamme ajattelijat, platonit ja aristotelet?

Onko luottoluokittaja ainut aatteellisen ohjenuoran antaja ja maapallon kokoisen poliksen asioiden järjestäjä?

Nykyfilosofi Jürgen Habermasin mukaan Euroopan unionin demokratisointi on välttämätöntä, sillä EU on merkittävä askel kohti poliittista maailmanyhteisöä.

Missä ovat Suomen Eurooppa-politiikan, ajankohtaisen kriisin yli ulottuvat, päämäärät?

Miten lisätään kansanvaltaa - tai oikeammin kansalaisten valtaa silloin, kun valtiot nivoutuvat yhä tiiviimmäksi liitoksi?

Miten rakennetaan sosiaalinen kansalaisten Eurooppa?

Miten pitkälle Suomi on valmis luopumaan kansallisesta itsemääräämisoikeudestaan, jonka liikkumatilan kansainväliset yritykset, globaali talous ja valtioiden keskinäiset sidonnaisuudet ovat tehneet ahtaaksi?

Noita kysymyksiä kannattaisi pohtia ajoissa.

Yhteisen Euroopan vaihtoehto on kaikkien sota kaikkia vastaan. Siinä ihmiset ja valtiot ovat toisilleen susia, kuten poliittisen ajattelun klassikko Thomas Hobbes näki jo puoli vuosituhatta sitten.

Kari Arola

Ykkösaamun kolumni 25.9.2012 / Yle Radio 1

Kommentoi