Kosovon matka on kesken

Koska Kosovo on rauhoittunut, Suomen media ei ole maan tapahtumia viime aikoina paljoakaan käsitellyt. Kosovon dramaattinen sota vuosina 1997-1999 oli yksi kansainvälisen politiikan tulevaisuuden linjoittajista.

Sekä serbialaisille että Kosovon albaaneille Kosovo oli historiallisesti pyhää maata, jota molemmat osapuolet pitivät omanaan. Vuonna 2008 Kosovo itsenäistyi ja siellä alkoi EU:n siviilikriisinhallintaoperaatio.

Sodan jälkeen maa oli todella sekaisin. Asioihin tarvittiin selkeyttä ja ennen kaikkea logiikkaa. Sodasta toipumisen prosessi on ollut monestakin syystä hidas. Esimerkiksi Kosovon kurja talous ja työttömyys ovat hidastaneet maan tulevaisuuden kannalta keskeisen prosessin etenemistä. Talouskehitys on lähtenyt sodan jälkeen liikkeelle lähes nollasta ja on edelleen aika marginaalista. Kosovossa asuvat serbialaiset ovat Serbian hallituksen tukemina jarruttaneet kehitystä muun muassa vastustamalla väliaikaisen paikallishallinnon toimintaa YK:n ja EU:n pyynnöistä huolimatta. On kuitenkin todettava, että Kosovossa on nykyään hyvin rauhallista, ja koska EU painosti Serbiaa neuvotteluihin ja tarjosi porkkanaksi EU-jäsenyyttä, Kosovon ja Serbian väliset neuvottelut alkoivat viimein maaliskuussa.

Vierailin äskettäin Kosovossa ja yllätyin iloisesti. Suomalaistuneena on helppoa ihailla elämänrytmiä, joka tuntuu hitaammalta ja juuri siksi kenties eksoottiselta. Ehkä eniten oli kyse paluusta entiseen, omille juurilleen. Tunsin ihailevaa ylpeyttä katsoessani katukuvaa ensimmäistä kertaa vuosiin. Jokin oli muuttunut - merkittävästi. Kosovo ei näyttänyt yhtä kolkolta ja tyylittömältä kuin ennen. Liikenne oli yhä järjetöntä, mutta roskia ei ollut aivan kaikkialla. Rauhanturvaajien ja eri järjestöjen työntekijöiden jeeppejä oli paljon vähemmän. Rakastan autoista kaikuvaa turbofolkia, sinne tänne perustettuja ihania kahviloita ja ravintoloita sekä kukkaistutuksia, jotka huumaavat kesäisin tuoksuin.

Oli rentouttavaa olla jälleen kerran rakkaassa Kosovossani, jossa muutos ei ollut jäänyt ainoastaan rakennusten julkisivujen ehostuksen tasolle, vaan myös ilmapiiri oli muuttunut. Ihmiset tuntuivat suvaitsevaisemmilta. Vanhat kosovolaiset arvot ovat murroksessa ja väistymässä, tehden tilaa uusille ajatuksille ja ideologioille. Saatoinpa käydä sateenkaarikahvilassakin, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni Kosovossa, jossa muuten valittiin muutama kuukausi sitten historian ensimmäinen naispresidentti!

Itsenäisyyden synnyttämä vahva nationalistinen huuma oli tosin alkanut laantua. Monet olivat alkaneet kyseenalaistaa koko hyvin perustein ansaitun ja taistellun itsenäisyyden, ja oikeastaan kaiken mitä siellä on saatu aikaan. Moni maa, kuten esimerkiksi Espanja ja Venäjä, on jättänyt Kosovon tunnustamatta. Tällöin täydellisestä itsenäisyydestä ei voida puhua. Tähän mennessä 76 maata on hiljalleen tunnustanut Kosovon joukkoonsa, kukin omaan tahtiinsa.

Maan talous on erittäin huonolla pohjalla, ja moni asia on kesken. Elämisen perusedellytykset, kuten vesi- ja jätehuolto, eivät täysin toimi - sähkönjakelusta puhumattakaan. Parin tunnin sähkökatkokset aamuin illoin ovat yhä tuiki tavallisia. Pelastustoimintaa ei ole saatu kehitettyä tarpeeksi hyvin toimivaksi järjestelmäksi varojen puutteen takia. Vaikka infrastruktuurin suhteen on paljon toivomisen varaa, tilanne ei ole täysin toivoton. Esimerkiksi erilaiset Poliisi on pop -muutoshankkeet ja vähentynyt korruptio poliisin keskuudessa ovat saaneet ihmiset hiljalleen luottavaisemmalle mielelle.

Sisä- ja ulkopoliittisia ongelmia on melkoinen määrä Kosovon kansainvälisestä statuksesta ja tosiasiallisesta itsemääräämisoikeudesta lähtien. Kehitystä voi pitää lähinnä takaperoisena ja jopa niiden tavoitteiden vastaisena, joiden takia EU:kin aikoinaan siviilikriisinhallintaan ja valtion rakenteiden pystyttämiseen lähti. Vaikuttaa myös siltä, että täällä olevilla järjestöjen ja lähetystöjen edustajilla, jotka ovat tulleet tänne vakauttamaan tilannetta, on usein taipumus tarkastella Kosovon politiikkaa ulkoapäin.

Kaikesta huomaa, että Kosovo haluaa olla oma itsenäinen valtionsa. Se haluaa pärjätä omillaan. Siihen ollaan pikku hiljaa myös pääsemässä, kun ETYJ ja muut Kosovossa työskentelevät kansainväliset järjestöt antavat yhä enemmän tehtäviä Kosovon omalle hallinnolle. Sotilaiden lähdettyä siviilitoimijat jäävät, ja on erinomaista, että Suomi panostaa siviilikriisinhallintatehtäviin Kosovossa. Kosovo on itsenäisenä valtiona vasta sylivauva, ja se tarvitsee yhä tukea oikeuslaitoksen ja poliisin kehittämisessä. Suomalaiset ovat arvostettuja työntekijöitä niin oikeuspuolella kuin poliisissa ja tullissakin. He neuvovat ja opastavat kosovolaisia kollegoitaan. Monet maat ovat vähentäneet EU-tehtäviin lähetettäviä työntekijöitä, mikä aiheuttaa asiantuntijapulaa. Suomen panosta arvostetaan, koska Suomi ei ole asiantuntijoitaan kotiuttanut. Tälläkin hetkellä EULEX-operaatiossa työskentelee kymmeniä suomalaisia merkittävissä tehtävissä. Suomalaisilla on hyvät välit paikallisiin. Paikalliset sanovat, että suomalaiset haluavat aidosti nähdä Kosovon onnistuvan ja pääsevän jaloilleen, mikä on mielestäni sanoinkuvaamattoman ihanaa kuulla!

Koulutuserot ovat suuria maaseudun ja kaupunkien välillä. Kosovossa yli puolet kansalaisista on alle 25-vuotiaita, ja koulutusmahdollisuudet ovat yksi maan kehityksen kynnyskysymyksistä. Kosovo on Transparency Internationalin tilastoissa yksi maailman korruptoituneimmista maista. Politiikoilla on usein läheiset suhteet mafiajohtajiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Korkean tason korruptiota lisää kehittymätön laillisuusvalvonta sekä klaaniverkosto, jossa kaikki tapahtuu sukulaisuus- ja muiden suhteiden varassa.

Kaiken kaikkiaan tilanne näytti kuitenkin lupaavalta. Neljän vuoden kuluttua katukuva voi olla aivan erilainen, jos raha vain käytetään oikein ja uusia investointeja tulee maahan. Työvoimaa ainakin riittää, koska työttömiä ei pääkaupungin Pristinan kaduilta näyttänyt puuttuvan. Työttömyys on 40–50 prosentin luokkaa virallisten tilastojen mukaan, todellisuudessa ehkä vielä suurempi. Maa tarvitsee nyt edistymistä sisältä käsin. Olen toiveikas sen suhteen, että Kosovo tosissaan pyrkii rakentamaan yhteiskuntaansa uuteen suuntaan.

Fatbardhe Hetemaj

Ykkösaamun kolumni 22.6.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: