Presidentti on tarina

Sauli Niinistön kampanjatoimisto oli hakoteillä väittäessään, että presidentti on työ. Presidenttiys toki on työ, mutta presidentti – hän on tarina.

Kokoomuksella ja vihreillä on paljon opittavaa presidenttiehdokkailtaan. Pekka Haavistoa äänestivät nyt monet sellaisetkin, jotka muuten pitävät vihreitä liian ortodoksisina, kapeakatseisina ja oikeassa olevina. Miten suvaitsevaisiksi itsensä mieltävät nähdään niin suvaitsemattomina?

Sauli Niinistön äänestäjät antoivat anteeksi ehdokkaansa kulmikkaaksi moititun luonteen ja sen, ettei tämä ollut ymmärtänyt rakastua ikäiseensä naiseen. Niinistö kun on mies, joka laittoi herrojen kulut kuriin eduskunnassa. Tätä ihmistä he halusivat äänestää. Poliitikkoa, jolla on pokkaa ottaa kaltaisiltaan.

Mikä sitten ratkaisi presidentinvaalit? Ei ainakaan ehdokkaiden tai äänestäjien seksuaalinen suuntautuminen.

Homous ei nostanut Pekka Haavistoa toiselle kierrokselle, eikä se myöskään selitä hänen tappiotaan. Niille äänestäjistä, joille homous tai heterous on arkinen ominaisuus, se ei myöskään ole erityinen äänestysperuste.

Joidenkin politiikan kommentaattorien ajatus Haaviston homoseksuaalisuudesta tämän rasitteena kuulosti tilanneanalyysin sijaan arvottavalta mielipiteeltä. Etenkin verkkomediassa vellonut homofobinen vyörytys saattoi myös herättää vastareaktioita ja innostaa kampanjoimaan Haaviston puolesta.

Vielä jokunen vuosikymmen sitten Suomesta lähti seksuaalipakolaisia esimerkiksi Tukholmaan. Heille Haaviston menestys oli lohdullinen viesti vanhasta kotimaasta.

Ennennäkemättömien jytky-vaalien jälkeen syliimme putosivat hieman yllättäen kaikkien aikojen seksivaalit. Vaikka ehdokkaiden ominaisuuksista kiihottuneiden kannanotoista voisi muuta päätellä, ei Suomen yleisin seksuaalinen suuntautuminen ollut Sauli Niinistön voiton syy. Heterous ei myöskään ollut se valtti, joka oli vähällä tehdä Niinistöstä presidentin jo vuonna 2006 – ei, vaikka kampanja tuolloin flirttaileva olikin.

Vuoden 2012 tasavallan presidentin vaalit ratkaisi Sauli Niinistön puoluerajat ylittänyt, voimakas ja luonteeltaan kestävä kannatus. Tuon kannatuksen perusta oli rakentunut vuosien saatossa. Suosion ja ihailun ytimessä ovat usko Niinistön osaamiseen, rehellisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja edustavuuteen. Poliittisen kannatuksen avainsana on luottamus.

Sauli Niinistön suurvoitto olivat jo vuoden 2006 vaalit, joissa hän haastoi paitsi istuvan presidentin Tarja Halosen myös oman imagonsa puutteet. Viiden vuoden yksinäisyys -kirja toi kovan talousmiehen kuvaan pehmeitä sävyjä. Niinistö puhutteli lukijoita myös itseironian, huumorin ja itsekritiikin keinoin.

Moni tämän talven Haavisto-hehkutusta oudoksunut on unohtanut Sauli Niinistön ympärillä vuonna 2006 velloneen fani-ilmiön. Tuolloin halailtiin puhki pahvi-Sauleja, niitä varastettiin kotiin viemisiksi, otettiin kainaloon peiton alle ja myös myytiin hyvään hintaan nettihuutokaupoissa.

Syksyn 2006 hurmoksellista tunneilmastoa kuvasi oivaltavasti Hämeen Sanomien toimittaja, joka arveli monien kannattavan Sauli Niinistöä myös uudeksi paaviksi.

Presidentti on tarina, jota kerrotaan symbolisten tekojen kautta. On yksi asia heristellä sormea suvaitsevaisuuden puolesta tai ahneutta vastaan ja toinen asia osoittaa omilla teoillaan, esimerkillään ja elämällään, mitä tämä viesti käytännössä tarkoittaa.

Sauli Niinistö toi puhemiehenä eduskuntaan kulukuria ja luopui sittemmin itse eduskuntaeläkkeestään. Kummallakin eleellä oli minimaalinen reaalinen mutta maksimaalinen symbolinen vaikutus.

Pekka Haavisto puolestaan ei provosoitunut Teuvo Hakkaraisen homo-puheista, vaan tarjosi tälle vuoropuhelua, kaveruuttakin. Vetoapua Haaviston kiusaamista vastustaneelle presidenttikampanjalle antoi myös kilpakumppani Timo Soini. Hänen mukaansa muiden lyödessä Pekka Haavisto ojensi kätensä.

Haavistoa eivät nostaneet presidentinvaalien toiselle kierrokselle hänen rekisteröidyn parisuhteensa tuomat sympatiaäänet vaan sovitteleva sanoma ja rauhanvälittäjän tarina. Haavisto kävi lämminhenkistä kiltteyden kampanjaa rakkauden talvessa 2012. Samalla hän eli teoillaan todeksi Sauli Niinistön jäämistöstä löytynyttä kampanjaslogania, jonka mukaan vastakkainasettelujen aika on ohi.

Enemmistö suomalaisista ilmoitti Sauli Niinistön presidenttisuosikikseen jo ennen kuin yhtään ehdokasta oli ilmoittautunut kisaan. Matkan varrella kannatusta riitti sentään muillekin, mutta toisen kierroksen aikana Niinistö kokosi rivit.

Silti historiankirjoihin jää, että lopulta vain homossa, akateemista loppututkintoa vailla olevassa kasvissyöjä-sivarissa oli miestä haastamaan vaalien ylivoimainen ennakkosuosikki.

On turha jossitella sillä, miten hyvin joku toinen ehdokas olisi kisassa onnistunut, sillä sen jonkun toisen olisi ensin pitänyt hoidella tieltään Pekka Haavisto.

Mari K. Niemi

Ykkösaamun kolumni 9.2.2012 / YLE Radio 1

Kommentoi