Ministerit pitävät huolen omistaan

Jyrki Katainen on ensimmäinen eduskuntavaalivoiton perusteella valtaan noussut kokoomuslainen pääministeri. Presidentti Mauno Koivisto valitsi Harri Holkerin pääministeriksi 24 vuotta sitten. Holkeria edeltänyt kokoomuslainen pääministeri oli Juho Kusti Paasikivi. Hänen valtakautensa hallituksen johdossa päättyi 65 vuotta sitten.

Vasta 39-vuotias Katainen edustaa vallankäyttäjien uutta sukupolvea kuten myös muut uuden valtioneuvoston kovaan ytimeen kuuluvat ministerit. Heitä eivät paina politiikan vanhat rasitteet ja pöytätavat. Hallituksen avainministereihin kuuluva Paavo Arhinmäki on vasta 34-vuotias. Hän oli hädin tuskin päässyt eroon vaipoista, kun hänen johtamansa Vasemmistoliiton edeltäjäpuolueet SKDL ja SKP alkoivat hajota sisäisiin riitoihinsa.

Kataisen nuorisokabinetti taitaa kuitenkin yhden vanhan tempun, poliittiset virkanimitykset. Eritoten hallituksen pääpuolue kokoomus on kunnostautunut tällä saralla. Kataisen valtiosihteeri Velipekka Nummikoski sai esimerkiksi varmistettua jo hallitusneuvotteluissa itselleen poliittisen pakasteviran Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajana. Hän siirtyy tehtävään vasta ensi huhtikuussa. Nummikoski on tehnyt pitkän päivätyän kokoomusministereiden avustajana, ja nyt hän sai siitä palkinnon.

Ulkomaankauppa- ja Eurooppaministeri Alexander Stubbin erityisavustajasta Jori Arvosesta leivottiin valtioneuvoston EU-sihteeristön apulaispäällikkö ohi ansioituneiden hakijoiden. Ulkoministeriön ammattivirkamiesten keskuudessa herätti närää Mari Kiviniemen hallituksen viime metreillä myäs toinen kokoomuslaisen Stubbin junailema nimitys. Hänen diplomaattiavustajansa Päivi Pohjanheimo nousi keskeisen yksikön päälliköksi ulkoministeriön Eurooppa-osastolla. On päivänselvää, että kokoomusministerin uskollinen palvelu oli keskeinen nimitysperuste - millään tavoin väheksymättä nimitettyjen osaamista. Ministerien avustaminen on taitolaji, jossa hankkii monenlaisia yhteiskunnallisia valmiuksia ja oppii tuntemaan ihmisiä. Niistä ominaisuuksista on hyötyä virkamiesuralla.

Poliittiset virkanimitykset ovat niin yleisiä, ettei niistä jakseta enää kiivailla niin kuin ennen tapahtui. Ne herättävät närää ja niitä vastaan protestoidaan, mutta ilman suurta kiihkoa. Puheita perustuslain vastaisuudestakin kuulee yhä, mutta harvakseltaan. Terävimmätkin kriitikot tuntuvat alistuneen tosiasioiden edessä. Mikään ei muutu, sanoi mitä sanoi. Poliittiset virkanimitykset ovat realiteetti, joka on ja pysyy.

Monia politiikkaa hyvin tuntevia nuorten kokoomusministereiden toiminta ihmetyttää. Ilmeisesti kokoomuksen nuorilta leijonilta puuttuu historian tuntemus. Kun kokoomus oli 21 vuotta oppositiossa, poliittiset virkanimitykset olivat kykypuolueen jatkuva kritiikin kohde. Kokoomuksen silloiset johtajat pitivät poliittisia virkanimityksiä moraalittomina ja epäoikeudenmukaisina, koska ne suosivat sopivuutta pätevyyden kustannuksella. Valtaan päästyään kokoomuslaiset eivät ole juuri erottuneet muista suurista puolueista.

Suomessa on käyty taistelua poliittisia virkanimityksiä vastaan 1970-luvulta lähtien. Se on tuottanut tulosta. Esimerkiksi urheilukenttien vahtimestareita ei ole nimitetty enää aikoihin poliittisin perustein eikä poliittisia virkapaketteja enää tehdä. Nimitykset hoidetaan erillisillä päätöksillä. Poliittiset virkanimitykset on rajattu tiettyihin tehtäviin, mutta niitä virkoja, joihin ihmisiä valitaan ensi sijassa poliittisin sopivuusperustein, ei ole selkeästi määritelty. Muut hakijat kokevat ikäviä yllätyksiä, kun paljastuu, että politiikka on vaikuttanut taustalla.

Puolueet eivät ole toinen toistaan parempia. Suomen keskusta oli poliittisten virkanimitysten kultakaudella varsinainen kähmijäpuolue yhdessä toisen, ikuisen hallituspuolueen SDP:n kanssa. Keskusta muutti kuitenkin oppositiossa kurssia 1990 ja käynnisti politiikan tervehdyttämisohjelman. Puolue lupasi rajoittaa poliittisia virkanimityksiä kansalaisten yhdenvertaisuuden nimissä ja ilmoitti vastustavansa poliittisten valtiosihteerien järjestelmää. Keskusta sai veret seisauttavan vaalivoiton 1991 ja palasi hallituksen johtoon. Tervehdyttämisohjelma unohtui nopeasti. Sellaista on politiikka. Puolueilla on yhteinen intressi siinä, että kun ne ovat hallituksessa, niiden pitää saada omia poikia ja tyttöjä avainpaikoille.

Kataisen hallituksen ministereiden avustajien suuri määräkin näyttää menevän ohi olankohautuksin. Ministerien avustajia eivät säästöpaineet juuri koske. Kun Mauno Koivisto aloitti pääministerinä 1979, hän ilmoitti tulevansa toimeen ilman poliittista sihteeriä. Koivisto taipui kuitenkin ottamaan puolueensa painostuksesta sihteerikseen Paavo Lipposen, josta tuli myöhemmin kaksinkertainen pääministeri.

Kataisella on valtiosihteeri Nummikosken lisäksi kuusi omaa avustajaa. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisella olivat avustajavalinnat julkistamatta illalla, joten kokonaiskuvaa ministerien avustajista ei voi vielä muodostaa. Valtiosihteerien ja avustajien määrä ei ainakaan supistu, kun hallituspuolueita on kuusi. Lisäksi näyttää siltä, että Kataisen hallituskin valitsee valtiosihteereiksi raskaan sarjan nimien sijaan erityisavustajatyyppisiä poliitikkoja. Aikoinaan vastustetuista valtiosihteerien viroista näyttää tulleen pysyvä ponnahduslauta ministerien erityisavustajille.

Risto Uimonen

Ykkösaamun kolumni 13.7.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: