Onko Lapista tulossa siirtomaa?

Ei ole kuin muutama kuukausi siitä, kun pohjoisesta kuului sellaisia kaikuja, joiden mukaan Lapista on kaivosteollisuuden myötä tulossa Suomen seuraavan nousun veturi. Sodankylästä on noin kolmasosa kaivosyhtiöiden varauksien ja valtauksien kattamaa.

Parhaillaan rakennetaan Kevitsan nikkeli- ja kuparikaivosta ja päätöstä odotellaan muiden projektien ohella Kolarin Hannukaisen rautakaivoksesta. Kaiken kukkuraksi maailman viiden suurimman kaivosyhtiön joukkoon lukeutuva Anglo American on tulossa hyödyntämään Viiankiaavan nikkeli- ja kuparilöytöjä.

Kunnanisien ja maakuntajohtajien iloa ei ole vielä pystynyt tärvelemään edes se, että Viiankiaapa on Natura-aluetta. Sen sijaan yleistä ilmapiiriä ovat jo hieman pilanneet Sotkamon Talvivaaran natriumsulfaatin saastuttamat järvet ja haiseva ilma. Mutta niinhän sitä ennen Lappeenrannassa ja Oulussakin sanottiin, että raha se siellä vaan haisee ja työpaikkoja tuo, kun vieraspaikkakuntalainen ihmetteli hengitettävää ilmaa, joka tuoksui kuin mätä kananmuna.

Kysymys on Sotkamossa yhtiön kestävän kehityksen johtajan mukaan sitä paitsi hyvin pienistä järvistä ja kohonneiden sulfaatti- ja mangaanipitoisuuksien vaikutukset koskevat käytännössä kolmea kesämökkiä siltä osin, että viranomainen suositteli järviveden korvaamista löylyvetenä muilla vesillä, eikä näissä vesissä ole juuri kalastettu aikaisemminkaan.

Näiden pikkujärvien veden määräkin on vain alle 1/100 000 Oulujärven vesistöalueen järvialtaiden vedestä. Sehän on suurin piirtein sama kuin yksi teelusikallinen merivettä sekoitettaisiin 50 ämpärilliseen järvivettä. Kuvitella, mitä vertauslukuja kestävän kehityksen johtaja olisikaan saanut, jos vertailukohtana olisivat olleet kaikki Suomen järvet tai Euroopan meret.

Kainuun Ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikkökin korostaa, kuinka yhteistyöllä on saavutettu hyviä tuloksia. Tosin luvanmukaiseen toimintaan ei kaikilta osin ole päästy ja ympäristöön on päässyt ennalta arvaamattomia haittoja. Olisikohan tämä valvontaviranomaisten ja valvottavien välinen yhteistyö Suomessa mennyt vähän liian pitkälle, kun asioihin aletaan saada vauhtia vasta poliisille tehtyjen tutkintapyyntöjen ja median asioihin puuttumisen jälkeen.

Kuvittelisi että kuntien ja asukkaiden edun mukaista olisi ympäristön ja maiseman suojeleminen ja valtion intressissä kansallisvarallisuudesta huolehtiminen. Näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Osalle luonto, maa ja vedet ovat vain tuotantovälineitä, kapitaalia, joka pitää pistää tuottamaan ja nopeasti. Se, että jokin suo, joka on kehittynyt tuhansia vuosia, poltetaan turpeena ilmaan ja hävitetään ikuisiksi ajoiksi, on korkeintaan imagotappio, jonka yrityksen pr-päälliköt selittävät hetkessä unohduksiin.

Jonkin sadan työpaikan saamiseksi muutamaksi kymmeneksi vuodeksi ei tarvitse saunottaa kuntien päättäjiä viimeiseen mieheen. Kunnat kyllä taipuvat nopeisiin kaavamuutoksiin ja kunnallistekniikan rakentamiseen vähemmälläkin, jos työpaikkoja on luvassa.

Näin on tehty ennenkin. Vanhoja metsiä on koko Suomessa jäljellä enää 4,5 prosenttia ja Etelä-Suomessa vain 0,5 prosenttia metsäpinta-alasta. Valtio on omilla ratkaisuillaan tukenut tätä kehitystä ja niinpä metsäautotiet kulkevat ristiin rastiin pitkin Pohjois-Suomeakin.

Kosket perattiin uittoa varten ja pahimmat paikat räjäytettiin. Niinpä eräskin emäntä totesi koskesta, jonka rannalla hän oli ikänsä asunut, että niin komea koski, joka oli pauhannut satoja vuosia, tuhottiin sen parin kymmenen vuoden tähden, jonka ajan uitto kesti.

Parikymmentä vuotta on ennustettu myös useiden kaivosten käyttöiäksi. Tuona aikana nuoret miehet suuntaavat jälleen töihin kaivoksille, kuten 1900-luvun alussa matkatessaan Amerikkaan. Opettelevat ne kaivosten isäntien muutamat lauseet ruotsia tai englantia, jotka työssä vaaditaan, saavat palkkansa ja toivottavasti pysyvät terveenä, mutta voitot kertyvät kokonaan toisiin taskuihin ja toisiin maihin.
Haitat jäävät Suomeen.

Kansainväliset yritykset ovat saaneet lähes kokonaan Talvivaaraa lukuunottamatta Suomen kaivostoiminnan haltuunsa. Laajat alueet Lapissa on vallattu. Poliitikot ministereitä myöten valittavat, ettei Suomesta löydy vaadittavan suuruisia pääomia kotimaiseen kaivostoimintaan. Ei sitä varmaan löydykään. Poliitikothan aloittivat suomalaisten valtion yritysten myynnin jo 90-luvulla.

Tilalle on tullut paitsi ulkomaisten turistien myös äkkirikastuneiden sijoittajien rahojen kalastelu. Milloin kunnanjohtajat haaveilevat miljonääreistä, jotka suihkukoneillaan piipahtavat tunturivilloillaan muutaman kerran vuodessa. Milloin taas koetetaan pitää lämpimänä Las Vegasista unelmoivaa raharikasta, joka haluaa rakentaa golfkenttiä sinne ja hotelleja tänne. Näissä kuvioissa lappilaisten tehtäväksi jäisi kiskoa kelkkahaalareita miljonäärien niskaan ja pitää polut puhtaina lumesta.

Suuri raha ja huono maku on ikävä yhdistelmä. Sillä voidaan Lapissakin hetkessä tuhota arvoja, joita ei koskaan enää saada takaisin.

Terttu Utriainen

Ykkösaamun kolumni 29.11.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: