Päätösvaltaa siirretään kovaa kyytiä Brysseliin

Aina vaan jatkuva eurokriisi Espanjan pankkien tukemisineen korpeaa yhä enemmän suomalaisia. Euron käyttöön ottoa ajaneet päättäjät koettavatkin nyt luoda sellaista käsitystä, että eurokriisi on yllätys.

Näin ei ole. Jo euroaluetta 1990-luvun lopulla luotaessa tiedettiin, että suunniteltu euroalue on talouksiltaan aivan liian erilainen toimiakseen yhtenäisvaluutan oloissa. Siksi eurohanketta vastustettiin laajasti eduskuntaa myöten.

”EU:n ytimeen” kiihkeästi halunnut silloinen pääministeri Paavo Lipponen viittasi kritiikille kintaalla. Hänen johtama sateenkaarihallitus torjui myös vaaditun euroon liittymistä koskevan kansanäänestyksen. Pelätessään, että suomalaiset torjuisivat kansanäänestyksessä - ruotsalaisten tavoin - omasta rahasta ja rahapolitiikasta luopumisen.

Eduskunnan äänestyksessä huhtikuussa 1998 esitys euroalueeseen liittymisestä voitti äänin 135-61.

Jo tuolloin oli selvää, että euro on tarkoitettu ensiaskeleeksi liittovaltion luomisessa. Omassa puheenvuorossani totesin silloin eduskunnassa, että ”Emu kaventaa omaa päätösvaltaamme, mutta samalla se edistää pyrkimystä muuttaa Euroopan unioni enemmän federaation, liittovaltion suuntaan. Eihän se ole mikään salaisuus, että Keski- ja Etelä-Euroopassa on suorastaan kiihkeitä ns. Euroopan Yhdysvaltojen luojia ja kannattajia ja jopa kiihkoisia euronationalisteja.”

Nyt federalistit puhuvat avoimesti liittovaltio-tavoitteestaan ja sanovat, että eurossa on valuvika ja että yhteisen rahan ja rahapolitiikan jatkoksi tarvitaan talousunioni. Sitä luodaan parhaillaan EU-kriisirahastoilla, pankkiunionilla, EU:n valtioiden lainojen jälkimarkkinoille menolla jne.

Mitä vikaa liittovaltiossa sitten olisi?

Ennen muuta se, että päätäntä karkaisi entistä kauemmaksi ihmisistä. Etenkin pienten maiden kuten Suomen ääni kuuluisi federaatiossa heikosti.

Aikoinaan Suur-Suomi-hengessä kyllä opetettiin, että yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää. Tuntemattoman sotilaan velikullat kyselivät jo silloin, että mitä sitten tehdään, jos vastaan tulee se yhdestoista.

Yhä enemmän päätösvaltaa saaneessa 736-jäsenisessä EU-parlamentissa on vain 13 suomalaista meppiä, mutta 99 saksalaista ja 78 ranskalaista, italialaista ja englantilaista meppiä jne. EU-parlamentin paikkojen jakaantuessa maiden asukasmäärien mukaisesti.

Kuinka vaikea noissa asetelmissa on pitää Suomen puolta, näkyy vaikkapa rikkidirektiivistä, joka saattaa aiheuttaa suorastaan dramaattisia seuraamuksia vientiteollisuudellemme laivauskustannusten rajusti kohotessa.

EU-liittovaltio tuottaisi kestämättömän demokratiavajeen. Verotuksen ja sen myötä myös sosiaalipolitiikan harmonisoinnin oloissa myös pohjoismaista hyvinvointivaltiota olisi entistä vaikeampi puolustaa.

Suomalainen ay-liike on jo nyt suurissa hankaluuksissa työvoiman liikkuessa vapaasti yli EU-maiden rajojen. Viimeksi eilen tv-uutisissa kerrottiin, että rakennuksilla on yli 30.000 muista maista tullutta rakentajaa, joista iso osa työskentelee halpapalkoilla veroja mihinkään maksamatta.

Eurokriisin seurannassa kaikki huomio Suomessa on viime viikkoina kiinnittynyt siihen, saadaanko Espanjan pankeille annettavalle EU-tuelle vakuuksia vai ei. Vähälle huomiolle on jäänyt ja jätetty se, että suoraa EU-tukea pankeille on ylipäätään ruvettu antamaan, eli se piikki on nyt avattu.

Lähes kokonaan huomiotta on jäänyt myös useimpien EU-maiden viime talvena keskenään sopima Euroopan vakaussopimus eli EVM. Sen hyväksyminen tarkoittaisi, että EU-maiden ja siten myös Suomen valtion budjetista päättäminen siirrettäisiin eduskunnalta Brysselin komissiolle.

Se olisi vastoin Suomen perustuslakia, jonka 83. artikla sanoo, että ”eduskunta päättää varainhoitovuodeksi kerrallaan valtion talousarvion, joka julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa.”

Jos eduskunta hyväksyy syksyllä suureen saliin tulevan Euroopan vakaussopimuksen, se antaa viimeisen sanan sanomisen budjetista Brysselille ja tukee siten omalta osaltaan EU-liittovaltioprojektin etenemistä.

Esko-Juhani Tennilä / Ykkösaamun kolumnisti 17.7.2012