Nykypäivän orjuus

Matkapuhelimella kuvattu huonolaatuinen videopätkä on noin minuutin pituinen, ja alkaa melko viattomasti. Kaksi miestä yrittää päättää mitä tehdä naiselle, jonka nähdään makaavan kadulla. Mutta pian nainen alkaa voihkia ja valittaa äänekkäästi, kun toinen miehistä vetää naista hiuksista ja lopulta puskee hänet väkivaltaisesti autoon.

Tapaus on kuvattu Beirutissa muutama viikko sitten Etiopian suurlähetystön edustalla. Nainen on etiopialainen sisäkkö, ja miehet ovat hänen libanonilaisia työnantajiaan. Tai pitäisi pikemminkin sanoa omistajiaan, näiden naisten työolot ovat käytännössä orjuutta .

Videopätkä julkaistiin ensiksi libanonilaisessa uutisblogissa, mutta alkoi levitä nopeasti, kun paikallinen uutiskanava nosti sen uutislähetykseensä. Eikä ole vaikea ymmärtää miksi. Sillä vaikka kotiapulaisten huono kohtelu on melko tunnettua Libanonissa , se raaka väkivalta ja epäinhimillisyys, joilla tätä naista kohdeltiin oli järkyttävä.

Nainen, jonka nimi on Alem Dechasa, löydettiin lakanoihin hirttäytyneenä mielisairaalasta, jonne hänet ilmeisesti vietiin vastoin tahtoaan vain muutama päivä videokuvauksen jälkeen.

Libanonissa on noin 200 tuhatta kotiapulaista, suurin osaa heistä on naisia ja tulevat kuten Alemia Etiopiasta, Sri Lankasta ja Filippiineiltä. He ovat lähtöisin hyvin köyhistä olosuhteista ja jättävät usein perheensä moneksi vuodeksi ansaitakseen niukan elatuksensa kaukaisessa maassa, jossa heitä kohdellaan huonosti, hakataan, raiskataan, jopa murhataan.

Siirtotyöläiskotiapulaisilla ei ole juuri mitään oikeuksia eikä oikeudellista valvontaa missään Lähi-idässä. Heidän huono kohtelunsa saa median huomon vain harvoin. Tämä nykypäivän orjuus, jonka avulla näiden maiden taloudet pyörivät, on yleensä piilossa.

Viime kesäkuussa matkalla Jemenistä Libanoniin, nousin itse Sanaassa koneeseen, joka oli tullut Addis Abebasta Etiopiasta. Kaikki matkustajat olivat etiopialaisia naisia menossa työskentelemään kotiapulaisiksi Libanoniin. Vieressäni istuva nainen katseli koko lennon ajan perhekuvia ja itkeskeli hiljaa. Yritin sanoa jotain ystävällistä hänelle, mutta meillä ei ollut yhteistä kieltä. Toisella puolella käytävää istui toinen, joka taas oli selvästi innostunut uudesta seikkailusta ja hymyili kuin pieni tyttö. Ja sitä hän olikin, teini-ikäinen. Ykköset oli päällä, huulipuna ja hiukset oli laitettu, ja hieno käsilaukku, jossa roikkui hintalappu oli myös ostettu suurta matkaa varten.

Saavuttuamme Beirutin lentokentälle naisia oli vastassa muutama aseistettu sotilas, jotka saattoivat naiset lentokoneen ovelta aina passin tarkastukseen asti. Sellaisia joukkoja näkee usein Beirutin lentokentällä. Kerran yritin ottaa kuvia, mutta asemies huusi minulle vihaisesti ettei saisi. En jäänyt kinaamaan.

Valtaosa siirtotyöläisistä oleskelee maassa kafala- tai takaajajärjestelmän avulla. Takaajat, eli työnantajat, takavarikoivat useimmiten naisten passit ja hallitsevat muutenkin heidän elämäänsä lähes täysin. Joissakin tapauksissa, kuten Libanonissa, yöpyminen takaajan kodin ulkopuolella on laitonta.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin selvityksen mukaan 7-11% siirtolaisnaisista kokee Libanonissa seksuaalista häirintää, jopa kolmasosa fyysistä väkivaltaa, 40%-lla ei ole omaa huonetta, ja 34%-lla ei ole edes yhtä vapaa päivä viikossa.

Selvityksen mukaan valitukset maksamattomista palkoista, liian pitkistä työpäivistä, fyysisestä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ovat alalla yleisiä. Tilannetta pahentaa se, että siirtolaiset jäävät Libanonissa normaalin työsuojelulain ulkopuolelle. Laki takaa kaikille muille työntekijäryhmille viikoittaisen lepopäivän, vuosiloman ja muut työntekijäedut. Jotkut yrittävät paeta, usein vakavin seurauksin. Pakoyritys korkeista asuinrakennuksista voi johtaa kuolemaan. Toiset tekevät, kuten Alem Dechasaa, itsemurhan. Yksi siirtotyöläinen kuolee Libanonissa joka viikko.

Alem Dechasan tapaus on herättänyt laajaa huomiota ja on tuomitu eri tahoilla. Muun muassa Etiopian suurlähetystö, YK ja eri ihmisoikeusjärjestöt, ovat vaatineet Libanonilaisilta viranomaisilta tutkintaa Dechasan kuolemasta. Paikalliset järjestöt ja kansalaisaktiivit ovat myös nostaneet hälyn tapauksen johdosta ja ovat nyt järjestämässä erilaisia tapahtumia siirtolaistyöntekijöiden oikeuksien puolesta. Beirutissa on juuri avattu Migrant House-niminen siirtolaiskeskus, jonka siirtolaiset ovat itse perustaneet ja jota he itse myös pyörittävät.

Ali Mahfouz, mies joka pahoinpiteli Alemia videopätkässä, on nyt virallisesti syytetty ja Libanonin työministeri Charbel Nahas on luvannut poistaa inhottavan kafala-järjestelmän.

Sosiaalisella medialla on taas kerran ollut keskeinen rooli ihmisoikeusloukkausten paljastamisessa Lähi-idässä. Ja niin kauan kuin kamerapuhelin ja nettiyhteys on kaikkien saatavilla, paljastuksia on varmasti tulossa lisää.

Mutta Alemin kaltaisia naisia löytyy kaikkialta maailmasta , myös Euroopasta, jossa ihmisoikeus- ja työsuojelulait ovat mitä tiukimmat.

Nykyajan orjuus ja ihmiskauppa on kasvava maailmanlaajuinen ilmiö, jonka perimmäiset syyt löytyvät mm. köyhyydestä ja tuloeroista. Eivätkä sellaiset ongelmat poistu muulla kuin pitkäjänteisellä ja kansainvälisellä yhteistyöllä. Alem Dechasan tapaus on meidän kaikkien vastuulla.

Patsy Nakell

Ykkösaamun kolumni 19.4.2012 / Yle Radio 1

Kommentoi