Eri kolumnisteja
Kissanpentuja pesemään
Poliittiset puolueet hakevat vaaleista kansalta valtakirjaa, jotta ne pääsisivät hallitukseen valtaa käyttämään ja määrittelemään politiikan suuntaa. Huhtikuun eduskuntavaalien ainoa eduskuntapaikkoja voittanut puolue, Perussuomalaiset, jättäytyi kuitenkin omalla päätöksellään pois hallitustunnusteluista - jo ennen kuin varsinaiset neuvottelut olivat alkaneet.
Sellainen on hyvin eriskummallista, voittihan puolue peräti 34 uutta eduskuntapaikkaa. Tulos on kaikkien aikojen ennätys normaaleissa poliittisissa oloissa Suomessa.
SDP:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja moninkertainen pääministeri Kalevi Sorsa tunsi hyvin politiikan todellisuuden. Hänellä oli kokemusta myös oppositiosta. Sorsa kommentoi kerran oppositiossa oloa lasten lorua mukaillen näin: ”Mitä siellä tekemässä, kissanpoikia pesemässä.”
Sorsan kommentti oli väheksyvyydessään täysin päinvastainen kuin presidentti Urho Kekkosen lausunto. Kekkonen piti Kokoomusta ulko- ja sisäpoliittista syistä poissa hallituksesta ja lohdutti puoluetta sanomalla, että isänmaata voi palvella myös oppositiossa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini noudatti noista kahdesta valtioviisaudesta Kekkosen neuvoa, mutta hänen elekielensä ja silmiensä kosteus kertoivat, että hän olisi pitänyt Sorsan elämänviisautta parempana toisissa oloissa.
Hyppäämällä sivuun Soini jätti hallituspoliittisen pelikentän eduskuntapaikkoja menettäneille puolueille. Suomi on saamassa hävinneiden puolueiden hallituksen. Perussuomalaisten kuuluisi mennä uuteen hallitukseen, mutta muita puolueita ei voi syyttää siitä, mitä ne tekevät. Jonkun on vastuu otettava. Perussuomalaiset jättäytyivät itse Soinin johdolla pois hallitustunnusteluista ja vielä täysin yksimielisesti. Muut eivät heitä sieltä pudottaneet.
Ratkaisun erikoislaatuisuutta lisää vielä se, että Portugalin tukipaketti ja EU:n vakausrahastopäätökset ovat ohimeneviä ja aika epäolennaisia asioita Suomen sisäpolitiikan suurten ongelmien rinnalla seuraavan neljän vuoden aikana. Muun muassa verovarojen riittävyys, vanhustenhoidon ongelmat, terveydenhuollon pullonkaulat, eriarvoisuuden kasvu, eläkepolitiikka, työpaikkojen vähennykset ja koko kestävyysvaje huutavat ratkaisuja poliitikoilta, mutta perussuomalaiset eivät ole niitä tekemässä. He pakenivat vastuuta Portugalin tukipakettiin vedoten.
Hävinneiden puolueiden hallitus tekee suuret linjaratkaisut omien mieltymystensä mukaan. Perussuomalaiset vastustavat monia niistä oppositiossa, mutta puolueen voima ei riitä estämään enemmistöhallituksen aikeita. Perussuomalaiset voivat vain protestoida eduskunnassa suureen ääneen.
Kissanpentujen pesun takiako yli 560 000 suomalaista antoi äänensä Perussuomalaisille? Eivätkö he panneet toivonsa siihen, että kun he äänestävät Soinia ja soinilaisia, maan politiikan suunta muuttuu perusteellisesti? Nyt tuskin käy niin.
Soini perusteli oppositioon jäämistä uskottavuudella. Hän oli tehnyt eduskuntavaaleista kansanäänestyksen Suomen EU-politiikan suunnasta, mutta kun kokoomuksen Jyrki Katainen sekä SDP:n Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma pääsivät sopuun Portugalin tukemisesta ja kun vielä keskusta ilmoitti antavansa tukensa paketille, Soini tajusi ajautuneensa umpikujaan. Katainen sai tukipaketille riittävän hyväksynnän eduskunnasta ilman Perussuomalaisia.
Soinia on suitsutettu viime viikot aiheesta. Perussuomalaiset saivat ennätyksellisen vaalivoittonsa hyvin pitkälle Soinin puhelahjojen, populististen linjausten sekä ahkeran kentän kiertämisen takia. Myös Soinin vastuullisia lausuntoja vaalien jälkeen ehdittiin kehua. Itsensä uloslyönti hallituspelistä kertoo kuitenkin kaikesta muusta kuin poliittisesta taituruudesta.
Soini naulasi ainoana puoluejohtajana itsensä kiinni ehdottomaan kantaan tajuamatta siihen liittyneitä riskejä. Naulaus toi unelmatuloksen: Perussuomalaiset saivat lähes viidesosan äänistä. Kolmas sija ei kuitenkaan riittänyt tekemään Soinista pääministeriehdokasta. EU-tukien vastustuksella hankittu kannatus oli kuitenkin niin huikea, ettei Soini katsonut mahdolliseksi syödä sanojaan. Hän hirtti puolueensa ja itsensä poliittisesti yhteen asiaan, EU:n tukipaketteihin.
Perussuomalaiset voivat vain toivoa nyt, etteivät hallitusneuvottelut johda tulokseen ja Soini saa uuden mahdollisuuden yrittää päästä ministeriksi. Tai jos ne johtavat, perussuomalaisten ei auta muuta kuin toivoa, että hallitus kaatuu pian.
Niin voi käydä, mutta se ei ole kovin todennäköistä. Perussuomalaiset lähtivät vaalien suurvoitosta huolimatta pesemään kissanpentuja oppositioon vapaaehtoisesti. Edessä saattaa olla neljä pitkää ja turhauttavaa vuotta, eikä ole mitään takeita, että oppositiossa olo johtaa pääministerin paikkaan neljän vuoden kuluttua eduskuntavaaleissa.
Tuota lopputulosta ei voi ainakaan kehua. Muut puolueet lähtevät kohta täyttä häkää muodostamaan uuta hallitusta, eikä yksikään niistä jää suremaan Perussuomalaisten kohtaloa.
Risto Uimonen
Ykkösaamun kolumni 18.5.2011 / YLE Radio 1
Kommentoi Lähetä:
YLE Radio 1:n Ykkösaamun kolumnistien tekstejä.
Ykkösaamu kuullaan Radio 1:ssä maanantaista perjantaihin klo 8.15 - 9.00.
Ykkösaamun kolumni
Ykkösaamun kolumni
Uusi tarvitsee ystäviä
Aleksis Salusjärvi | 24.5.2012
Ykkösaamun kolumni
Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
Esko-Juhani Tennilä
Ykkösaamun kolumni
Näemme, mutta emme välitä
Risto Uimonen | 15.5.2012
Ykkösaamun kolumni
Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
Terttu Utriainen | 10.5.2012
Ykkösaamun kolumni
Huippujohtajien rangaistusjärjestelmät?
Alf Rehn | 8.5.2012
Ykkösaamu - uusimmat kuunneltavat
- Ykkösaamu: Pohdintoja SDP:stä ja vihreistä
- Ykkösaamu: Puoluesihteereitä ja EU:n kohtalo
- Ykkösaamu: Suomi Islannin ilmatilassa on "mahdoton yhtälö"
- Ykkösaamu: Nato-kokouksen anti
- Ykkösaamu: Pankkien riskien säätely
- Ykkösaamu: Kauppa keskittyy
- Ykkösaamu: Mitä Kreikka maksaa Suomelle?
- Ykkösaamu: Syrjäytymisen sielunkuva
- Ykkösaamu: Katsaus Suomen maaperään
- Ykkösaamu: Kreikan ja maankäytön haasteista
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


