Realismin voitto Eteläranta kymmenessä

Ovatko maailmankirjat menneet täysin sekaisin Eteläranta kymmenessä? Tätä on syytä kysyä, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK allekirjoitti maanantaina yhdessä muiden keskusjärjestöjen kanssa raamisopimuksen Suomen työmarkkinoille.

Jyrki Kataisen hallitus tukee tulosopua omilla ratkaisuillaan ja peruu aikeensa leikata vuorotteluvapaan korvausta. Tukipakettiin sisältyy muutakin mannaa noin yhden A-nelosen verran. Koko paketin suuruus on noin 400 miljoonaa euroa.

Sopimusmalli tuo väkisinkin mieleen vuodesta 1968 lähtien tehdyt tulosopimukset, vaikka Etelärannan työnantajapalatsista on julistettu vuodesta 2007 lähtien, että tulopolitiikan kausi Suomessa on ohi. Työehtosopimukset piti tehdä Etelärannan uuden opin mukaan liittojen välillä ja palkoista piti neuvotella mahdollisimman pitkälle yrityksissä. Yksityisalojen työnantajat julistivat tätä doktriiniaan niin ahkerasti, että jopa valtiosihteeri Raimo Sailas ehti sisäistää sen. Hän kirjoitti vuoden alussa Kanava-lehdessä, ettei entiseen kolmikanta- ja työmarkkinayhteistyöhön ole paluuta.

Oli sittenkin. Raamisopimus täyttää kaikki klassisen kolmikantaisen sopimisen tunnusmerkit. Siihen sisältyvä uusi elementti, palkkakatto ilman yksityiskohtaisesti määriteltyjä korotusnumeroita, ei tätä tosiasiaa muuksi muuta. Samankaltaisuudesta kertoo myös se, mitä uudella sopimuksella halutaan: rauhallisia työmarkkinoita sekä vakautta ja ennustettavuutta hallituksen talouspolitiikkaan. Kaikkea tuota tavoiteltiin myös vanhalla tulopolitiikalla - joskus paremmin, joskus huonommin tuloksin.

Etelärannan edunvalvojat ovat tehneet huomioherättävän paluun realismiin ja irtautuneet vuoden 2007 doktriinista, jota monet muutkin kuin Sailas pitivät peruuttamattomana. Etelärannalle on kuitenkin turha ilkkua siitä. Raamisopimus osoittaa nimittäin hyvää tilannetajua. Siitä kun tuli poikkeuksellisen kattava. Se on jopa kattavampi kuin kuuluisa Liinamaa ykkönen, jota on pidetty vakauttavan tulopolitiikan ihannemallina. Raamisopimus koskee 94 prosenttia palkansaajista. Suurista liitoista sen ulkopuolelle jäi vain SAK:lainen Rakennusliitto.

Ikuinen murheenkryyni AKT:kin saatiin mukaan Timo Rädyn pakollisten piruettien jälkeen. Se on tärkeää, ettei olisi käynyt niin kuin vuonna 1991. AKT pysäytti satamalakollaan viennin juuri silloin, kun Suomi syöksyi lamaan. Se vauhditti syöksyä. AKT:ltä vei nyt vääntövoimaa työrauhavelvoite. Liiton sopimukset kun ovat voimassa tammikuun loppuun asti. Sen jälkeen kenttä olisi kuitenkin ollut vapaa rähinöille.

Suomen talouskasvu hidastuu ensi vuonna alle puolentoista prosentin. Siihen nähden uuden sopimuksen palkankorotustaso - 2,4 ja 1,9 prosenttia - on korkeahko. Raimo Sailas suositti esimerkiksi vielä syyskuussa nollakorotuksia. Sopimustason kalleudesta vaahtoavat saisivat kuitenkin osoittaa, millä lihaksella pienempiin palkankorotuksiin ja lakottomuuteen johtava temppu olisi tehty. Ei se niin mene, että Eteläranta heittää ankkurin pohjaan ja ilmoittaa, että se on siinä. Jokainen työehtosopimus on neuvoteltava erikseen sopimalla tai riitelemällä tai sopimalla riidan jälkeen.

Etelärannan uusi oppi on tuottanut toistaiseksi vain huonoa jälkeä. On tehty ylimitoitettuja sopimuksia ja saatu riesaksi lakkoja. Palkkataso karkasi käsistä pahiten 2007 Jyrki Kataisen tunnetun tunaroinnin tuloksena. Hyvää vaalitulosta tavoitellut kokoomusjohtaja antoi hoitajien palkoista varomattomia lausuntoja, jotka johtivat inflatoriseen palkkakehitykseen.

Kataisen henkilökohtainen panos raamisopimuksen hyväksi on niin merkittävä, että hän saa vanhoja syntejään anteeksi. Etelärannan takalukko ei olisi murtunut ilman hänen ja EK:n eräiden vuorineuvosten välisiä keskusteluja talous- ja tulopolitiikasta. Myös SDP:n Lauri Ihalaisen ja Jutta Urpilaisen panos oli tärkeä. Ihalainen ideoi raamin kaltaisia malleja jo SAK:n puheenjohtajana. Nyt hän pääsi toteuttamaan ajatuksiaan ministerinä. Hallituksen värillä ja politiikalla näyttää olevan yhä vaikutusta vuorineuvoksiin.

Etelärannassa linjanmuutoksen ajoi läpi hallituksen puheenjohtaja Ole Johansson - tiukkojen keskustelujen jälkeen. Vuonna 2007 Johansson kuului hajautusopin pääarkkitehteihin eräiden muiden teknologiayritysten johtajien kanssa. Kun EK:n hallituksen ydinryhmä oli näyttänyt vihreää valoa, uuden toimitusjohtajan Mikko Pukkisen oli helppo toimia pontevasti raamisopimuksen puolesta.

Etelärantaa saattaa odottaa jälkipyykin pesu siitä, mitä tapahtui. Siihen on turha tuhlata ruutia. Etelärannan päättäjien olisi hyvä perehtyä ennen pesukoneen käynnistymistä historiaan. Se osoittaa, että parhaat vakauttavat keskusjärjestösopimukset on tehty silloin, kun veitsi on jo ollut suomalaisten kurkulla. Onnistuneita vakautusratkaisuja on tehty Liinamaa ykkösen jälkeen muun muassa 70-luvun lopulla sekä 90-luvun puolivälissä ja jälkipuoliskolla. Keskusjärjestösopimukset eivät ole itsessään pahoja tai hyviä. Sisältö ratkaisee.

Suomi ei ehtinyt vielä kuilun partaalle, mutta oli hyvää vauhtia menossa sinne Euroopan luottokriisin takia. Ennen äärimmäistä pakkoa tehty raamisopimus oli näissä oloissa viisas ja harvinainen teko. Suomalaiset ottivat päätösvallan omiin käsiinsä. Nyt pitää seurata silmä kovana, riittääkö se vai pitääkö tehdä vielä uusi yhteisponnistus. Jos sellaista tarvitaan, siihen on olemassa koipussista kaivettu ja valmiiksi rasvattu instrumentti, sopiminen yhdessä.

Risto Uimonen

Ykkösaamun kolumni 30.11.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: