Timo Soinista otetaan mittaa vaalitenteissä

Viime viikon kaksi kyselyä sekoittivat lopullisesti puolueiden pasmat, ellei niin ollut käynyt jo aiemmin. Sekä Yleisradion että Helsingin Sanomien mittaukset kertoivat nimittäin, että Perussuomalaisten nousu jatkui. Perussuomalaiset oli kohonnut HS-Gallupissa jo maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Eroa keskustaan oli tosin vain hiuskarvan verran, eikä sillä ole merkitystä. Ero johtunee tilastollisista syistä.

Tärkein havainto noista kahdesta mittauksesta olikin se, ettei Perussuomalaisten kannatus ollut saavuttanut vieläkään muiden puolueiden hartaasti odottamaa lakipistettä. Perussuomalaisten kannatuskäyrän noususta on tullut itseään toteuttava ilmiö, joka rohkaisee äänestäjiä ottamaan soinilaiset tosissaan. Nyt jännitetään sitä, voivatko perussuomalaiset nousta suurimmaksi puolueeksi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Jos niin kävisi, silloin Soinin kuuluisi saada yrittää muodostaa uusi hallitus.

Perussuomalaisten huikean nousun perusteella on käynyt selväksi, ettei Soinin puoluetta pysäytetä tavanomaisin poliittisin keinoin eli vaalimainonnalla sekä tilastoihin, järkisyihin ja perusteltuihin asia-argumentteihin vetoamalla tai vähättelyllä. Kyseessä on ennennäkemätön poliittinen tunnetila, joka näyttää vain odottavan purkautumistaan huhtikuun 17. päivän iltana, jolloin vaalitulos selviää.

Muiden puolueiden on pakko yrittää padota Perussuomalaisten nousua jäljellä olevina viikkoina, ja ne taatusti kokeilevat eri keinoja. Muuten voi hukka periä osan niistä. Kolmen perinteisen suuren puolueen ja niiden johdon ongelma on kuitenkin, ettei niillä ole keinoja eikä ehkä tietoa siitä, miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia. Puolueet osaavat vetää tavanomaisia kampanjoita, mutta nyt pitäisi keksiä jotain täysin uutta. Jos ne olisivat löytäneet viisasten kiven, ne olisivat jo antaneet palaa.

Viime viikon puoluejohtajaväittely Ylen tv-kanavalla antoi osviittaa siitä, että kilpailijoiden paras ase taistelussa Perussuomalaisten kanssa saattaa lopulta olla Soini itse. Tv näytti olevan puhelahjoistaan kuuluisalle Soinille vaikea väline, kun studiossa oli muitakin kuin hän. Soini jätti itsestään vaisuhkon ja hieman väsähtäneen vaikutelman. Väittelyissä muiden puoluejohtajien kanssa ei pötkitä pitkälle sutkautuksilla eikä puhekuplilla. Vaaliväittelyjä on tv:ssä, radiossa ja muilla areenoilla niin paljon, että puhekuplat loppuvat lyhyeen. Puoluejohtajan pitää vakuuttaa myös osaamisella ja tietojen hallinnalla.

Tv on armoton väline. Se paljastaa epävarmuuden ja tiedolliset aukot säälimättömästi. Moni poliitikko on kokenut sen karvaasti. Vuoden 1994 presidentinvaalit ovat siitä vakuuttava osoitus. SDP:n Martti Ahtisaaren kannatus liikkui 50 prosentin tietämissä, kun hän käynnisteli omaa kampanjaansa, mutta se putosi kuin kivi, kun Ahtisaari tuli televisioon ja hänen tiedolliset aukkonsa sisäpolitiikasta paljastuivat. Ahtisaaren kannatus vaalien ensimmäisellä kierroksella puolittui hänen gallup-kannatuksensa huipusta. Hän sai kuitenkin 26,9 prosenttia äänistä ensimmäisellä kierroksella, selvisi jatkoon ja voitti lopulta koko vaalit.

Kokoomuksen Riitta Uosukaiselle kävi köpelösti vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Hän johti mielipidemittauksia ennen tv:n vaaliväittelyjä syksyllä 1999, mutta tv-tentit romahduttivat hänen suosionsa noin puoleen gallupien huipputasosta. Uosukaisen kannatus putosi 12,8 prosenttiin vaalien ensimmäisellä kierroksella.

Eduskuntavaalien tunnetuin nousija on keskustan puheenjohtaja Esko Aho. Hän loisti tv-tenteissä 1991 ja pystyi nostamaan puolueensa vetovoimaa persoonallaan. Keskusta saavutti Ahon johdolla kuuluisan veret seisauttaneen vaalivoittonsa: 24,8 prosenttia äänistä ja pääministerin salkun.

Puoluejohtajalla on vaaliväittelyissä sitä tärkeämpi merkitys, mitä tiukempi kilpailuasetelma on. Nyt se on huippukireä. Tällaista tilannetta ei ole nähty aikoihin. Suurten puolueiden järjestys voi olla mikä hyvänsä, sillä joka vaaleihin sisältyy aina yllätyksiä. Soini on supliikkimies ja kokenut tv-esiintyjä. Häntä ei myydä halvalla. Periaatteessa Soinille voisi riittää Mauno Koiviston taktiikka vuoden 1982 valitsijamiesvaaleissa: Koiviston suosio oli niin vankka, että hän pyrki vain säilyttämään kannatustasonsa. Hänen ei tarvinnut hankkia lisää ääniä, ja se näkyi hänen passiivisuutenaan vaaliväittelyissä. Koivisto ei ollut niissä parhaimmillaan. Silti hän voitti presidentinvaalit.

Soini on samantapaisessa tilanteessa kuin Koivisto tuolloin. Jos Perussuomalaiset pitävät nykyisen kannatuksensa, puolue menee hallitukseen ja saa muutaman ministerisalkun. Se on varmaankin Soinille unelmien täyttymys. Ehkä hän ei edes havittele tosissaan pääministerin paikkaa.

On selvää, etteivät muut puoluejohtajat päästä Soinia vähällä. Vaalitenttien vetäjätkin joutuvat panemaan Soinin ahtaalle tehtävänsä velvoittamana. Tässä nähdään vielä jännittäviä väittelyjä, jotka voivat heilutella puolueiden nykyisiä kannatuslukuja arvaamattomasti. Soini, Jyrki Katainen, Mari Kiviniemi, Jutta Urpilainen ja muut puoluejohtajat on pantu paljon haltijoiksi.

Risto Uimonen / Ykkösaamun kolumni 23.3.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: