Titaanien taistelu toisesta sijasta

Suomen keskusta nimesi yksimielisesti Paavo Väyrysen presidenttiehdokkaakseen viime lauantaina ja Kansallinen kokoomus Sauli Niinistön viikkoa aikaisemmin - niin ikään ilman soraääniä. Eduskuntapuolueiden ehdokasasettelu presidentinvaaleihin on selvä Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta, kun Sari Essayah ilmoitti maanantaina olevansa kristillisdemokraattien käytettävissä.

Keskustan ylimääräisen puoluekokouksen kulkua odotettiin uteliaina. Kuinka uskottavasti puoluejohto tukisi Paavo Väyrystä, joka ilmoittautui ensimmäiseksi ehdolle ja tukki muiden tien. On julkinen salaisuus,. että puolueessa ja sen johdossa etsittiin kissojen ja koirien kanssa Väyryselle vastaehdokasta - ilman tulosta.

Puheenjohtaja Mari Kiviniemi, puoluesihteeri Timo Laaninen ja koko ylimääräinen puoluekokous olivat nielleet pettymyksensä ja parantaneet ”krapulansa”. Puoluekokous pystyi antamaan ulospäin suhteellisen uskottavan näytön siitä, että keskustan puolue-eliitti lähtee tekemään Väyrysen puolesta töitä ”täysin ryntäin”, kuten yksi puhuja totesi Mauri Pekkarisen tunnettuja sanoja mukaillen

Väyrystä kesällä hävennyt varapuheenjohtaja Timo Kaunisto joutui todistamaan puhujapöntöstä, että hänkin kannattaa nyt puolueen virallista presidenttiehdokasta. Rivit on siis ammuttu suoriksi puoluejohdossa.

Kannatuskyselyjen heikkoja tuloksia tutkinut keskustajohto on ottanut lusikan kauniiseen käteen. Puoluejohto tajuaa, ettei kyse ole vain Väyrysen henkilökohtaisesta menestyksestä presidentinvaaleissa, vaan koko keskustan uskottavuudesta. Jos presidentinvaalit menevät keskustalta eduskuntavaalien tavoin penkin alle, puolueen uskottavuus kärsii kovan kolauksen. Paluu takaisin yli 20 prosentin puolueeksi alkaisi näyttää epätodennäköiseltä. Sellaiset lähtökohdat ensi vuoden lokakuussa pidettäviin kunnallisvaaleihin olisivat erittäin epämotivoivia.

Keskustan johdon ja kenttäväen haasteen vaativuutta lisää se, että Väyrynen jakaa ihmisiä. Osa keskustalaisista ihailee häntä. Osalle heistä Väyrynen on kuin punainen vaate härälle. Väyrynen yritti paluuta keskustan puheenjohtajaksi Lahdessa toissa kesänä, mutta hän ei päässyt edes puheenjohtajavaalin toiselle kierrokselle. Viime huhtikuussa keskustan kunniapuheenjohtaja putosi eduskunnasta. Nyt Väyrynen tavoittelee noita tehtäviä huomattavasti arvokkaampaa palkintoa, tasavallan presidentin virkaa. Tullakseen valituksi ehdokas tarvitsee noin 1,6 - 1,7 miljoonaa ääntä eli yli puolet kaikista äänistä. Väyrysen kannatus on keskustan ulkopuolella vähäistä, joten hänen pääsynsä toiselle kierrokselle olisi keskustalle kuin lottovoitto.

Myös Mari Kiviniemen asema keskustan johtajana on tiukasti sidoksissa Väyrysen vaalimenestykseen. Varapuheenjohtaja Tuomo Puumala ehti jo ennakoida, että Kiviniemi saa haastajia, jos presidentinvaalien tulos muodostuu kehnoksi. Minimiehto Kiviniemen uskottavuudelle on se, että Väyrynen saa presidentinvaaleissa keskustan eduskuntavaalitulosta suuremman ääniosuuden. Minimiraja kulkee siis 16 prosentissa.

Mielipidemittausten perusteella näyttää juuri nyt todennäköiseltä, että Sauli Niinistö menee vaalien toiselle kierrokselle. Toisesta finaalipaikasta taistelee viime kyselyjen mukaan neljä miestä: Paavo Lipponen, Timo Soini, Paavo Väyrynen sekä Pekka Haavisto. Nelikon väliset erot ovat niin pieniä, että ne mahtuvat virhemarginaalin sisään. Järjestys voi siis olla todellisuudessa mikä tahansa. Haaviston mahdollisuudet ovat heistä heikoimmat eräästä tunnetusta syystä ja siksi, että vihreiden puoluekannatuksen potentiaali liikkuu kymmenen prosentin tietämissä. SDP:llä, perussuomalaisilla ja keskustalla se on noin kaksi kertaa suurempi.

Kannattaa myös pitää mielessä, että suora kansanvaali on osoittanut arvaamattomuutensa joka vaaleissa vuodesta 1994 lähtien, jolloin se otettiin käyttöön. Kolmisen vuotta ennen noita vaaleja gallupien suosikki oli Eeva Kuuskoski, mutta vaalien yllättäjäksi nousikin Rkp:n Elisabeth Rehn kakkossijallaan. Martti Ahtisaari oli kyselyjen kiistaton ykkönen alkusyksystä 1993, mutta hänen kannatuksestaan suli tammikuun ensimmäiselle kierrokselle tultaessa yli 20 prosenttiyksikköä.

Riitta Uosukainen komeili syksyllä 1999 gallupien kärjessä, mutta hänen suosionsa putosi noin puoleen siitä vaalien ensimmäisellä kierroksella. Tarja Halonen pongahti muiden takaa vaalien voittajaksi vastoin ennakkoveikkauksia kehnoista kannatuslukemista. Kuusi vuotta sitten Halonen lähti presidentinvaaleihin ylivoimaisista asetelmista. Vaalit näyttivät vielä tähän aikaan vuonna 2005 pelkältä läpihuutojutulta, mutta Sauli Niinistö oli vähällä kukistaa presidentin toisella kierroksella. Halosella kesti kauan päästä sen aiheuttaman järkytyksen yli.

Juuri tuo suoran kansanvaalin yllätyksellisyys tekee presidentinvaaleista kiehtovan tapahtuman. Mitään ei auta kuuluttaa kirkossa etukäteen. Kampanjat ja ehdokkaat voivat vaikuttaa lopputulokseen - niin hyvässä kuin pahassa. Kaikkein suurin valta on kuitenkin äänestäjillä. Presidentti ei ole enää poliittisen vallankäytön ykkönen Suomessa, mutta suoran henkilövaalin yksinkertainen perusasetelma vetää kansaa uurnille. Suomalaiset tykkäävät mennä äänestyspaikalle ottamaan kantaa henkilökohtaisesti. Heille ei riitä Facebookin peukalonappulan painaminen, joten edessä on vajaan kolmen kuukauden mittainen jännitysnäytelmä.

Risto Uimonen

Ykkösaamun kolumni 2.11.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: