- Nyt: 09.05 Muistojen bulevardi.
- Seuraavaksi: 09.58 Yksi on hyvää seuraa.
- 10.00 Uutiset.
Eri kolumnisteja
Rohkeutta on pysäyttää eriarvoistuminen
Neuvottelutulos hallitusohjelmasta saatiin ulos juuri ennen lomille siirtymistä ja eduskunnassakin se on jo ehditty hyväksyä. Ohjelma on mielenkiintoinen ja ensilukemalta varsin mainio tuotos. Ohjelmaa silmäilemällä voi päästää itsensä tunnelmaan, jossa köyhyys, eriarvoisuus ja syrjäytyminen tulevat seuraavan neljän vuoden aikana vähentymään. Näin myös ohjelman ensimmäinen painopiste lupaa.
Painopisteistä kaksi muuta lupaavat julkisen talouden vakauttamista ja kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistamista. Julkista taloutta vakautetaan sekä leikkauksilla, että verokorotuksilla. Kilpailukykyä edistetään puolestaan avoimilla maailmanmarkkinoilla. Olennaisiksi asioiksi on nostettu perinteiseen tapaan osaamisen vahvistaminen ja yrittäjille houkuttelevan ympäristön luominen.
Ohjelma jättää kuitenkin merkittäviä ja konkreettisia toimenpiteitä auki, vaikka niillä on suuri merkitys lupausten toteutumisen suhteen. Esimerkiksi hallintarekisterin osalta ei pysty varmaksi sanomaan tuleeko se, vai ei. Toisaalta luvataan lisätä läpinäkyvyyttä ja pitää mahdollinen verokeplottelu kurissa. Arvopaperimarkkinalain uudistaminen niin, että Suomen lainsäädäntö säilyy kilpailukykyisenä muiden maiden vastaavan lainsäädännön kanssa, ei puolestaan taida viitata siihen, että osakkeiden omistajuus pidetään julkisena. Kirjaukset ovat siis ristiriitaisia.
Puolueet ovat kilpaa julistaneet harmaan talouden kitkemisen puolesta. Vihreät vaati vaalikampanjassaankin rötösherrojen kuriin laittamista. Vuorineuvokset ovat varmasti huudelleet paitsi selän takana, myös konkreettisesti hallitusohjelmaa kirjoittaneissa työryhmissä omia halujaan.
Vanha suunta jatkuu, jos ravintolabisneksen ja rakennusteollisuuden herrojen annetaan rikastua entisestään rikollisen toiminnan hiljaisella hyväksymisellä. Samaan aikaan pienituloinen palkansaaja maksaa kiltisti veronsa kunnalle ja valtiolle. Nähtäväksi jää kuinka paljon puolueet uskaltavat asettaa rajoja lainsäädännön kiristämisen ja aidon valvonnan kautta verojen kiertäjille.
Yhteiskunnan eriarvoisuuden kitkemisen osalta ohjelma näytti lupaavalta. Perusturvaan piti tulla 100 euron korotus. Kävi kuitenkin ilmi, että 100 euron korotus ei koske kaikkia. Suunniteltua tai ei, mutta kyllä toimeentulotukea leikkaavaa tulorajaa olisi pitänyt samalla nostaa.
Verotuksen osalta on luvattu tasaverokehityksen pysäyttämistä. Hallitus jätti kuitenkin itselleen option muuttaa valittua verotuslinjaa, mikäli taloudellinen tilanne sitä vaatii. Jos näin tulee tehtäväksi, se tarkoittaa kylmää kyytiä pienituloiselle. Ainoa progressiivinen verotus, eli työtulojen verotus, on niitattu kiinni. Sitä ei saa korottaa. Verokorotukset tulevat siis todennäköisesti kohdistumaan kaikille tasasuuruisiin kulutusveroihin.
Kuntien verotus hoidetaan myös kaikille samalla prosentilla, eli tasaverolla. Kaikkein pienituloisimmat hyötyvät kyllä jonkun verran kunnallisverotuksen perus- ja työtulovähennyksen parantamisesta. Kriisikunnissa on kuitenkin maalattu uhkakuvia jopa 2 prosenttiyksikön veronkorotuspaineista. Tästä maksavat kaikki.
Valtio patistaa kuntia yhteen kurittamalla niitä taloudellisesti. Kuntien määrän vähentämiseen tähtäävä linja on sinänsä hyväksyttävä, mutta ennen kuin kaikki on tehty hallintojen keventämisen saralla, on verotusta jouduttu suurimassa osassa kuntia kiristämään.
Kunnallisveron nosto syö kaikilta, myös suurituloiselta palkansaajalta erityisesti Kokoomuksen peräänkuuluttamaa ostovoimaa. Tästäkin näkökulmasta ihmettelen, miksi ne valtion verottamat ansiotulot ovat niin pyhä asia. Jopa SAK:n linnake olisi ollut valmis palkkatulojen maltillisiin veronkiristyksiin edellisvuosien lihavien aikojen jälkeen.
Hallituksen edelleen melko tuore ohjelma antaa ymmärtää, että yhteiskunnasta tulee tasa-arvoisempi. Nähtäväksi jää, rohkeneeko hallitus jakaa hyvinvointia oikeudenmukaisesti myös, jos taloustilanne heikkenee. Lupaukset köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämisen suhteen on annettu. Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi vaatii niiden pitämistä.
Minna Ahola
Ykkösaamun kolumni 12.7.2011 / YLE Radio 1
Kommentoi Lähetä:
YLE Radio 1:n Ykkösaamun kolumnistien tekstejä.
Ykkösaamu kuullaan Radio 1:ssä maanantaista perjantaihin klo 8.15 - 9.00.
Ykkösaamun kolumni
Ykkösaamun kolumni
Iranin ja länsimaiden riita - ei päätä eikä häntää
Patsy Nakell | 23.2.2012
Ykkösaamun kolumni
Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää
Risto Uimonen | 21.2.2012
Ykkösaamun kolumni
Poliittinen viestintä ennen ja nyt
Terttu Utriainen | 16.2.2012
Ykkösaamun kolumni
Omat työt ja toisten duunit
Alf Rehn | 14.2.2012
Ykkösaamun kolumni
Presidentti on tarina
Mari K. Niemi | 9.2.2012
Ykkösaamu - uusimmat kuunneltavat
- Ykkösaamu: 23.02.2012 Brysselin keväästä ja nälänhädästä Afrikassa
- Ykkösaamu: 22.2.2012 Talousraati Kreikasta ja Iranin öljy
- Ykkösaamu: 21.2.2012 Kreikasta lumen keskelle
- Ykkösaamu: 20.2.2012 Isojen Kreikka-päätösten viikko alkaa
- Ykkösaamu
- Ykkösaamu: 17.2.2012 Moraali valtionyhtiöissä ja Venäjän uhka
- Ykkösaamu: 16.2.2012 Eläkeiän nosto ja Iranin uraanilingot
- Ykkösaamu: 15.2.2012 Maakunnista Kreikkaan
- Ykkösaamu: 14.2.2012 Korkman tulevista lisäsäästöistä
- Ykkösaamu: 13.02.2912 Kuntauudistusta meillä ja muualla.
Uusia keskusteluja
- Esko Seppänen ja Iiro Viinanen - kirjeenvaihtoa äärilaidoilta
- Amnestyn juhlat
- Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Radio 1 tarjoaa konsertteja koko Suomeen
- Päiväkirja Guantánamosta.
- Asenteiden historiaa
- Poliittinen viestintä ennen ja nyt
- Rakenteet ja todellisuus
- Rappio ja perikato länsimaisina aatteina
- Missä yleisö luuraa?
- Tehokkaampaa energiantuotantoa EU:n alueella - mutta miten?
- Omat työt ja toisten duunit
- Ilmianna fraasirikolliset!


