Saastuttajat kuriin ja ekohumanismi kunniaan

Lähes tuhat talvihattua kiinnittää ohikulkijan huomiota viitostien varrella Lapinlahdella, kirjailija Juhani Ahon ja Halosen taiteilijasuvun synnyinmailla.

Karvareuhkoista koottu Talvihattutemppu on nykytaiteilijoiden ja tavallisten ihmisten kantaa ottava taideteos, hätähuuto luonnon puolesta.

Elämäntapataiteilija Päivi Nissinen, jonka pihassa teos nököttää, toivoo maakuntalehdessä Talvivaaran tekevän päästöilleen jotakin ja pian.

Hattutemppu on esimerkki kansalaisten ympäristövalppauden kasvusta ja suuttumuksesta.

Pieni asukas on pahassa pulassa , kun kaivos, turpeenottaja tai muu luonnon pilaaja ilmestyy tienoille tai yläjuoksulle. Tutussa järvessä ei voi uida eikä sen vedellä sihauttaa löylyjä kiukaasta.

Ihmisillä on huoli elämän monimuotoisuuden katoamista ja pelko saasteiden tuhoista. Luonto köyhtyy. Myrkyt vaikuttavat kaikkeen elolliseen ja pitkään.

Aikoinaan 1900-luvun alussa isännät veivät Outokummun kaivoksen tärvelemää vettä apteekkarille. Tämä totesi veden kelvolliseksi. Silti järvi kuoli.

Nytkin usko päättäjiin on koetuksella. Ympäristön pelätään tulevan lyhytnäköisen taloudellisen edun polkemaksi.

Moni järvi on happamoitunut tai rehevöitynyt. Etelärannikolla ei ole missään erinomaista merivettä. Turun saaristosta Ahvenanmerelle purjehtimaan lähtenyt tuttavani kertoi eilen, miten rannikolla veden sameus on silmin havaittavissa. Suurin kuormittaja ovat olleet maatalouden vesiin valuttamat fosforijäämät.

Ihmiset heräävät vaikuttamaan luontojärjestöissä ja järviensuojeluyhdistyksissä. Nämä kiinnittävät huomiota isoihin uhkiin ja muistuttavat vaikkapa mattojen pesun vesistöhaitoista.

Avunhuudot ympäristön pelastamiseksi kiirivät joka suunnasta. Saastuttamista vastustetaan nettiadressein. Kansanedustaja Seppo Kääriäinen kolumnoi poliitikkojen saavan kansankokouksissa kiukkuisia purkauksia vedenjakajalla sijaitsevan Talvivaaran päästöistä: Tehkää jotakin. On äkäinen viesti. Entisestä valtiovarainministeri Iiro Viinasesta on tullut turvetuotannon arvostelija. Median yleisönosastoissa mielipiteet kipinöivät.

Vaikuttaako huolestunut kansalaismielipide? Ainakin päättäjien on kuunneltava sitä. Tokkopa vastuunsa tunteva yrityskään voi sivuuttaa sitä kokonaan. Vai voiko sittenkin? Bisnes osaa hankkia liittolaisia politiikasta ja muualtakin, jopa ammattiyhdistysliikkeestä, vetoamalla työllisyyteen. Tosin yritykset tekevät hyötylaskelmat nopean voiton ja osakkeiden omistajien näkökulmasta.
Työpaikat ovat sivutuote.

"Jo riittää!" Näin toivoisi Suomen työväenliikkeenkin sanovan naapurista oppia ottaen. Ruotsin entinen Metalliliiton ja nyt demareiden tuore puheenjohtaja Stefan Löfven rakensi viikonvaihteen Visbyn puheessaan vihreää kansankotia ja lupasi miljoonien tukea ilmastoa suojaaville ja työllistäville innovaatioille.
Taasko ruotsalaiset ovat suomalaisia kaukokatseisempia?

Ekohumanismi on nostettava kunniaan!
Ekohumanismi pitää ihanteenaan ihmiskunnan sivistystä, älyllistä ja eettistä kehittämistä niin, että muistamme luonnon monimuotoisuuden ja haavoittuvuuden.

Sottaajien puolustukseksi ei riitä, että ihminen on läpi historiansa käyttänyt luontoa hyväkseen. Homo Sapiens on ollut pahin peto toisille lajeille.
Rajansa kaikella. Luonto lyö takaisin. Saasteiden kylvö kasvaa myrkkysatoa.

Kestävä kehitys ei saa olla vuosikertomusten korulause. Tavoitteiden on oltava eettisesti kunnianhimoisia. Tulevaisuuden kilpailuetu on luontoa varjeleva ja ympäristöä säästävä teknologia. Sitä on otettava käyttöön ja keksittävä lisää. Se on ainut vaihtoehto. Elinympäristöjen ja luonnon vaaliminen luovat talouskasvua ja sellaisia työpaikkoja, joista työntekijä voi olla ylpeä.

Ihmisen kekseliäisyys ja tiedon kasvu antavat toivoa ongelmien ratkaisuun. Ympäristömääräysten kiristäminen ja niiden tiukka valvonta ohjaavat kehitystä kestäville urille.

Valistusfilosofi Rousseu, luonnon ystävä ja vanhan vallan vastustaja , opetti, että kaikilla kansalaisilla on oltava mahdollisuus yhteisen tahdon määrittelyyn.
Tänään Rousseu sanoisi: "Taloudella ei ole jumalallista yksinoikeutta luonnon turmelemiseen. Kansalaisia on kuunneltava. Tehkäämme sopimus luonnon kanssa!"

Nykymeno jättää perinnöksi myrkkyjäämiä ja tuhlatut luonnonvarat. Muutos on välttämätön. Ympäristöä on hellittävä, muistaen kainuulaissyntyisen runoilijan Eino Leinon säkeet: "Min verran meissä on lempeä, sen verran meissä on iäistä. Sen verran meistä myös jäljelle jää, kun päättyvi päivä tää."

Kari Arola/Ykkösaamun kolumnisti 12.7.2012

Kommentoi