Yliopistojen promootiot - muistoja menneiltä ajoilta

Yliopistojen promootioperinne on muualla maailmassa, jollei nyt aivan kuollut, niin ainakin menettänyt suuren osan merkityksestään. Väitöstilaisuudet ovat kutistuneet jäykistä seremonioista seminaarityyppisiksi tapahtumiksi ja tohtorindiplomikin lähetetään usein proosallisesti vain postitse. Viimeistään1960-luvun opiskelijaradikalismi tappoi muualla frakkijuhlat.

Suomessa kuitenkin promootioperinne näyttää jääneen eloon ja saaneen vielä uuttakin puhtia maakuntayliopistoissa, joissa kolmipäiväiseen juhlintaan on kaivettu naftaliinista melkein kaikki vanhat Keisarillisen Aleksanterin yliopiston filosofisen tiedekunnan kotkotukset.

Promootioiden lähtökotina pidetään Bolognan yliopistoa, jonne lainoppi rantautui jo 1100-luvulla. Osa seremonioista on maailmalla matkan varrella kadonnut ja osa muuttanut muotoaan. Kulkueissa yhä kuitenkin yleensä marssitaan ja diplomeja jaetaan, mutta ei enää samassa järjestyksessä kuin 1600-luvun Ruotsissa, vaikka priimuksia ja ultimuksia yhä esiintyy.

Ennen paremmuus määräsi marssijärjestyksen, eikä kukaan tietysti halunnut jäädä jonon hännille ultimuksena pilkattavaksi. Sittemmin ultimukseksi nimitettiin vähävaraisin, joka sai helpotuksia promootiokuluista, ja lopulta ultimuksena pidettiin toiseksi parasta.

Miekkojakin alettiin Helsingin yliopistossa virallisesti hioa ennen promootiopäivää vasta 1950. Lainopin tohtorit eivät tosin koskaan ole järjestäneet miekanhiojaisia Helsingissä. Miekka oli aikanaan tosin muutakin kuin vain ase, jolla taisteltiin tieteen ja totuuden puolesta. Sillä tohtorit saattoivat myös erottauitua talonpojista ja porvareista, mikä sekään sääty-yhteiskunnassa ei ollut pikku juttu.

Paitsi miekkoja promootioihin on liittynyt myös muita sotaisia piirteitä, nimittäin tykinlaukauksia. Erityisen ihastuneita ammuntoihin ovat olleet Helsingissä filosofinen tiedekunta ja niinkin uusi tulokas kuin vuonna 1945 perustettu valtiotieteellinen tiedekunta.

Näistä ammunnoista Taina Bagge pro gradu -työssään (1974) kertoo seuraavaa: Vuonna 1840 filosofisen tiedekunnan promootio aloitettiin kello 6 ja yliopiston 200-vuotisjuhlan kunniaksi ammuttiin sata tykinlaukausta. Myös jokaista promovoitavaa kunnioitettiin tykinlaukauksella. Tapa jäi pois muutaman vuosikymmenen kuluttua asukkaiden valitettua särkyneistä ikkunoista ja halkeilleista

talojen seinistä, kunnes valtioteiteilijät alkoivat jälleen harjoittaa ammuntoja vuonna 1956.

Promootioissa on tietysti myös syöty, juotu ja tanssittu. Tosin Turun akatemiassa ei varmaan puhdasoppisuuden aikana 1600-luvulla paljon tanssittu, koulutettiinhan siellä pääasiassa pappeja. Yliopisto-opetusta hallitsi teologia, eikä mikään opetus saanut olla ristiriidassa raamatun kanssa, kuten Eino Kaila aatehistoriallisessa katsauksessaan (1940) kertoo. Oli Akatemiassa toki filosofiaakin kahden professuurin verran, mutta kun väittelyn kohteena oli tanssi käytännön filosofian alaan kuuluvana aiheena, tanssi määriteltiin keskiaikaiseen tapaan kiertoliikkeeksi, jonka keskipiste on perkele.

Myöhemmin sitten tansseiksi vakiintuivat alempien säätyjen keskuuteen rantautuneet hovitanssit, jotka ovat edelleen jatkaneet matkaansa koulujen vanhojen tansseihin. Suomen promootiotanssijoihin verrattuna Englannin 86-vuotias kuningatar

Elisabet on todellinen radikaali. Juhlistihan hän 60-vuotista hallitsijakauttaan Buchinghamin palatsin edustalle järjestetyllä rock-konsertilla.

Miekkojen ja diplomien lisäksi promootioissa jaetaan tietysti vapautta symboloivia hattuja. Accipe pileum Annettiinhan punainen hattu jo Roomassa vapautetuille orjille. Alunperin tohtorinhattu oli kuitenkin baretti, mutta 1800-luvulla käyttöön tuli silinterimäinen porvarismiehen hattu. Ilmeisesti porvarismies oli silloin myös vapaimmillaan.

Tohtorin hatun värejä on tällä hetkellä monenlaisia: juristeilla viininpunainen, teologeilla violetti ja lääkäreillä tummanvihreä. Kun Suomessa opetusministeriö laittoi taidekorkeakoulutkin akateemisten oppiarvojen mukaiseen ruotuun, taiteiden

tiedekunta valitsi tohtorin hattunsa väriksi sähkönsinisen ja Kuvataideakatemia oranssin.

Oranssia tohtorinhatun värinä Wahlmanin hattuliikeessä ei heti tuolloin vuonna 2004 oltu uskoa, vaan monen tohtorin hatunmitat ottanut rouva arveli kullanvärisen silinterin sopivan lähinnä can can -tytöille ja Marilyn Monroelle. Kuvataideakatemian silloinen rehtori Mauri Ylä-Kotola joutuikin tuomaan todisteeksi itse allekirjoittamansa

hallintopäätöksen hatun väristä saadakseen hattunsa.

Promootiot saattavatkin muuttua taiteilijoiden myötä värikkäämmiksi ja hauskem miksi. Miekkojen heiluttamisen sijastahan sibeliusakatemialaiset promootiokulkueessaan viheltelivät pilleihinsä ja promootiopurjehduksen sijasta Lapin yliopistossa matkustettiin lähes vappuisissa tunnelmissa lättähatulla Kemijärvelle.

Terttu Utriainen

Ykkösaamun kolumni 7.6.2012 / Yle Radio 1

Kommentoi