Veikko Vennamon parannettu painos

Koko Suomi ja puoli Eurooppaa on lyöty ällikällä. Timo Soinin johtamat perussuomalaiset saivat eduskuntavaaleissa lähes 560 000 ääntä ja 39 eduskuntapaikkaa. He nousivat kertaheitolla eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi.

Tällaisia voittoja nähdään Suomen monipuoluejärjestelmässä äärimmäisen harvoin, ehkä pari kertaa sadassa vuodessa. Suomen Kansan Demokraattinen liitto, Skdl, voitti 1945 ensimmäisissä sodan jälkeisissä eduskuntavaaleissa peräti 49 kansanedustajapaikkaa, kun kommunistit ja sosialistit olivat saaneet lailliset toimintaoikeudet jatkosodan jälkeen. He tulivat esiin maan alta ja nousivat nollasta eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi yhdessä Maalaisliiton kanssa. Nyt eletään vakaassa demokratiassa ja normaaleissa poliittisissa oloissa.

Kaikki aikaansa seuraavat tunnistavat Timo Soinin mutta harva tuntee hänet kunnolla, vaikka hän on paistatellut julkisuudessa kolme vuotta yhteen menoon ja nauttinut median positiivisesta megafoniefektistä. Soiniin kohdistuu nyt ennennäkemätön kiinnostus Suomessa ja ulkomailla eritoten siksi, että perussuomalaisten murskavoitto on käytännössä Soinin aikaansaannos. Hän nosti puolueensa kannatuksen pilviin puhumalla, antamalla haastatteluja ja kiertämällä maata itseään säästämättä. Tällaista yhden miehen poliittista showta ei ole ennen nähty Suomen politiikassa. Vuonna 1997 kuollut Veikko Vennamokin taisi kääntyä vaaliyönä haudassaan.

Veikko Vennamon johtaman Suomen Maaseudun Puolueen lyhenteen SMP:n irvailtiin tarkoittavan ”Sirkkaa, minua ja Pekkaa” eli Vennamoiden perhedynastiaa. Vennamo johti SMP:tä itsevaltaisesti, välillä jopa diktatorisesti. Hän oli yhtä kuin SMP – hyvässä ja pahassa, mutta hän pystyi nostamaan SMP:n kannatuksen kaksissa eduskuntavaaleissa ”vain” 18 kansanedustajaan – ja sitä pidettiin vuonna 1970 poliittisena pommina.

Timo Soinista tuli puhdasoppinen vennamolainen jo 16-vuotiaana. Hän sai politiikan perusoppinsa nuorena opiskelijana itseltään Veikko Vennamolta, mutta Soini näki myös ihailemansa oppi-isän nurjat puolet. Soini tekee kaiken tyylikkäämmin, harkitummin ja paremmin kuin Vennamo. Hän on populismissaankin parannettu painos Vennamosta. Hän ei ole esimerkiksi loukannut ainakaan toistaiseksi yhdenkään kilpailevan puolueen johtohenkilöitä puheillaan.

Liisa Jaakonsaari kuvasi taannoin Soinia suureksi vauvaksi, jota kaikki paapovat. Ilmaisu on osuva. Soinia on kohdeltu ymmärtäväisesti mediassa ja politiikassa. Hän on säästynyt räävittömältä kritiikiltä, koska hän käyttäytyy asiallisesti ja on ystävällinen kaikkia kohtaan. Vennamo ärsytti kilpailijoitaan muun muassa piikikkäällä kielenkäytöllään ja omaperäisillä julkisuushakuisilla tempauksillaan, joiden takia hänet piti kantaa kerran väkisin pois eduskunnan suuresta salista.

Vennamo käytti yksinkertaista kieltä ja kehitti iskeviä poliittisia ilmaisuja, mutta hänen puheensa laulava nuotti ja ajoittainen honotuksensa söivät hänen uskottavuuttaan. Vennamo puhui usein kuin saarnamiehet. Hän kiihtyi ylikierroksille omista puheistaan, ja se näkyi tv:n vaalikeskusteluissa omituisena hytkymisenä.

Soini noudattaa Vennamon oppeja. Sen hän tunnusti kirjassaan Maisterismies, jossa hän kirjoitti näin: ”Paineensietokyky, taito lukea yhteiskunnallista tilannetta ja taju kielen merkityksestä saivat perustan Veikko Vennamon opissa. Olen niistä hyvin kiitollinen.” Soini teki gradunsakin populismista.

Soini tulkitsi näissä vaaleissa parhaiten yhteiskunnan tilaa. Hän aisti tyytymättömyyden voiman ja heitti puheillaan lisää löylyä kiukaalle. Soini käytti puhekupliksi pelkistettyjä ilmaisuja, joita oli helppo ymmärtää ja joilla hän mobilisoi ihmisiä. Hän puhui populistisesti sortumatta kuitenkaan yltiöpopulismiin. Hänen paineensietokykynsä testattiin tv:n vaalikeskusteluissa, vaikkei hän loistanutkaan niissä.

Soini on pitänyt murskavoittonsa jälkeen kielensä keskellä suuta ja antanut harkittuja lausuntoja ilman uhon häivää. Edes pientä potkua puolueensa väheksyjien suuntaan ei ole nähty. Sen sijaan hän on hälventänyt suureen eduskuntaryhmäänsä kohdistuneita pelkoja. Soini näyttää päättäneen, että hän yllättää kaikki ja hänestä tulee Pekka Vennamon kaltainen arvostettu poliitikko.

Keskustan tappio oli historiallisen suuri. Keskusta ja Mari Kiviniemi olivat gallup-nousussa vielä vaalien alla. Kiviniemi jopa veti pääministerikyselyssä pienen kaulan Jyrki Kataiseen. Jotain tapahtui loppusuoralla. Keskusta romahti. Perussuomalaiset ajoivat heidän ohitseen.

Joko gallupien korjauskertoimet eivät ennakoineet perussuomalaisten nousua tai sitten Kiviniemi joudutti EU:n kriisirahastoja puolustavilla puheillaan Keskustan liukua. Osa Keskustan kannatajista ei ymmärtänyt hänen perustelujaan. Osa ei halunnut kuulla niitä.

Kiviniemen ensimmäiset vaalit puheenjohtajana eivät olisi voineet mennä huonommin. Kiviniemi valittiin Keskustan johtoon, jotta puolue pitäisi pääministerin paikan. SDP:n Jutta Urpilainen pelastui poliittiselta giljotiinilta, mutta Keskustan cityvihreä puheenjohtaja ajautui vakaviin uskottavuusongelmiin omiensa silmissä. Kiviniemi oli viileydessään, tyyneydessään ja analyyttisyydessään täydellinen vastakohta Soinille. Asiajohtaja ei kuitenkaan näytä kelpaavan keskustalaisille. On todennäköistä, että Keskustassa alkaa nyt oman Timo Soinin haikailu.

Risto Uimonen / Ykkösaamun kolumni 20.4.2011 / YLE Radio 1

Kommentoi Lähetä: