Perjantaisin klo 22.05 - 23.05, uusinta sunnuntaina klo 13.00. Kuukauden ensimmäisenä perjantaina tällä lähetyspaikalla Ääniversumi. Kesällä 2013 ei sunnuntaiuusintaa.
Jonakin päivänä ja Lampi
Radioateljeen tunnilla kuullaan kaksi ohjelmaa. Ensimmäisen, Jonakin päivänä, on kirjoittanut legendaarinen beat-sukupolven johtohahmo Lawrence Ferlinghetti (s.1919). Tänä vuonna 93 vuotta täyttänyt kirjailija esittää itse teoksensa.
Ferlinghetti tunnetaan paitsi runoistaan myös tärkeänä amerikkalaisen modernin runouden kustantajana ja kirjakauppiaana maineikkaassa City Lights -kaupassaan San Franciscon keskustassa. Kerouacin, Ginsbergin ja muiden ystävänä ja tukijana hän on myös ollut tärkeä intellektuaalinen persoona amerikkalaisessa kulttuurielämässä – ja on edelleen. Hänen vaikutuksensa ulottuu lyriikasta tämän päivän rock-musiikkiin – edelleen!
Ferlinghetti väitteli nuoruudessaan kirjallisuudesta Sorbonnen yliopistossa kaupungin metaforasta runoudessa. ’Jonakin päivänä’ on apokalyptinen kuulokulma maailmasta tänään, jossa vedellä on ratkaiseva osuus.
Sama metaforan merkittävyys ilmenee myös Radioateljeen lähetyksen toisesta ohjelmasta, Juha Seppälän ohjelmasta 'Lampi'. Siinä missä Ferlinghetti iskee ja leikkii makromaailmasta käsin, Seppälä tekee julmaa analyysiä mikrotasolla. Molemmat kysyvät ihmisen, ihmisyyden ehtoja.
Jonakin päivänä -ohjelman käännös on Hilkka Pekkasen ja suomenkielisenä kertojana
on Tom Wentzel. Alkuperäisenä esittäjänä on Lawrence Ferlinghetti, ohjaus on Erik Bauersfeldin ja äänisuunnittelu Jim McKeen.
Juha Seppälän Lampi ohjelman kertojina ovat Inkeri Kivimäki, Tiia Louste ja Tom Wentzel. Molempien ohjelmien ohjaaja ja tuottaja on Harri Huhtamäki ja teknisestä toteutuksesta vastaa Pekka Lappi.
(Molemmat ohjelmat ovat vuodelta 1999)
Mikä on pelkästään äänen varassa elävä todellisuus? Mitä on radiolle ominaisin ilmaisu? Mitä radio-ohjelma on tai mitä se voisi olla löydettyään olemuksensa?
Radioateljeen tuotanto - feature - on vastausten etsimistä näihin kysymyksiin. Ohjelmista on vaikea löytää yhteisiä piirteitä muihin, jos itse välineen sanelemat samankaltaisuudet sivuutetaan. Jokin niitä kuitenkin yhdistää.

Kuvassa vas.-oik.: Radioateljeen tuottaja Harri Huhtamäki ja äänisuunnittelija Pekka Lappi.
Radioateljee
- Radioateljeen kesä 2013 vie jäniksen jäljille ja huonotuulisten basaariin
- Kevät 2013: Italiasta Jaavan saarelle, Brasiliasta saamelaisten maahan
- Radioateljeen syksy 2012
- Radioateljeen kesä 2012
- Radioateljee keväällä 2012
- Ääniversumissa keväällä 2012
- Radioateljee syksyllä 2011
- Äänen varassa elävä todellisuus
- Historian fragmentteja
- featuren historiaa - Ateljee-ohjelmia vuodesta 1979
- Palkinnot
- Radioateljee 1979 - 2009
- fraktaalinen historia - Aasiaa Radioateljeessa
- Kesä 2011
- Kevät 2011
- Syksy 2010


