Sunnuntaisin klo 15.00, uusinta maanantaina klo 19.03
Mun stadi
Kaksi kaverusta muistelee Helsinkiä ja nuoruuttaan 1950-70-luvuilla. Toinen päähenkilöistä on Kalliosta ja toinen Lauttasaaresta. ’Mun stadi’ on nostalginen retki 1950-70 -lukujen musiikkiin, dokumentteihin ja kaupungin ääniin.
Tämä hieman kabareehenkinen kuunnelma tulvii muistoja musiikista, olympialaisista, onkipaikoista, Eläintarhan ajoista ja tietysti tytöistä. Ja vaikka ei olisikaan pääkaupunkiseudulla nuoruuttaan viettänyt, löytää tästä muistoja, jotka ovat yhteisiä kokonaiselle sukupolvelle.
Kuunnelman on ohjannut pitkän ja monipuolisen ohjaajan uran tehnyt Ilkka Toiviainen (1944 - 2012). Iloinen, musiikkia harrastanut ”Illi” muistetaan sekä kuunnelmien että äänitaideohjelmien tekijänä. Radioteatterissa hän työskenteli vuodesta 1974 lähtien ja on todennäköisesti eniten radioon ohjauksia tehnyt henkilö kautta aikojen.
Radioteatterille kirjoittanut Jukka Pakkanen. Ohjaus: Ilkka Toiviainen. Tekninen toteutus: Mirja Pilli.
Henkilöt:
Mies 1 - Heikki Määttänen
Mies 2 - Pekka Laiho
Nainen 1 - Tuula Nyman
Nainen 2 - Erja Manto
Balladin "Niin gimis on Stadi" esittää Pekka Laiho.
Äänite on vuodelta 2001.
Hanhen selästä joka lauantai
Hanhen selästä -huvikuunnelmasarja jatkuu Radio 1:ssä lauantaisin klo 15.00, uusinta tiistaina klo 22.05.
Radioteatterin uusimmat kuunnelmat
- Radioteatteri: Karhunkierros
- Radioteatteri: Armi tulee! Armi tulee!
- Radioteatteri: Pakkovaellus
- Radioteatteri: Miehen monologi
Tietoa Radioteatterista
- Radioteatterin kesässä 2013 viisi ensi-iltaa
- Kevät 2013 - Rumarillumarei - ja murhetta kohtaamaan
- Radioteatterin syksy 2012 tarjoaa uutta, tuoretta ilmaisua ja hienoa klassista uusintaa
- Radioteatterin kesä 2012
- Kevään 2012 kuunnelmat
- Syksy 2011: Naisten syksy ja arkkitehtuurin maailmaan sijoittuvaa Haavikkoa
- Radioteatterin tuottamat Ääniversumit syksyllä 2011
- Kesä 2011: Kiroilevia nuoria naisia, turkulaisia kummallisuuksia ja Puhdistus
- Kohtaus - tekijät ja yleisö kohtaavat
- Kuunnelma on yksi radion alkuperäisiä ohjelmamuotoja
- Kevät 2011: Ruusun nimi, vaalit, Afrikka ja uusi komediasarja
- Syksy 2010: Uusia kuunnelmia ja jäähyväiset Knallille
- Kesä 2011: Stella Polaris Karjalassa, uuden aallon kuohua ja klassikkouusintoja
- Täällä Pohjantähden alla -kuunnelmasarja Yle Shopissa



