YLE Radio 1 - Yhteystiedot ja palaute
YLE Radio 1 on kulttuurin, asiapuheen ja radiodraaman sekä klassisen musiikin, jazzin ja kansanmusiikin radiokanava. Kanava kuuluu kaikkialla Suomessa 24 tuntia vuorokaudessa. Öisin sen taajuudella soi klassinen musiikki.
Yleisradio Oy (YLE) on julkista täyden palvelun televisio- ja radiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö, jonka tehtävät, toiminta ja toiminnan rahoittaminen on laissa määriteltyjä. YLE tekee ohjelmia ja tuottaa palveluja suomeksi ja ruotsiksi sekä mm. saameksi, romaniksi ja viittomakielellä. YLEn pääomistaja on valtio, toiminta rahoitetaan pääosin TV-lupamaksuilla.
YLEn tavoite on taata suomalaisille yhtäläiset mahdollisuudet saada tietoa, kokea elämyksiä, viihtyä sekä sivistää ja kehittää itseään.
Radio 1:n kanavajohto käy radiossa läpi ja kommentoi viikon aikana saapunutta palautepostia sekä kertoo Radio 1:n ohjelmistosta. Radio 1 vastaa -ohjelma lauantaisin klo 15.30 – 15.35, uusinta klo 22.05
Lähetä palautetta
Palautteen/kysymyksiä voi lähettää myös alla olevalla lomakkeella. Viesti ohjautuu YLE Radio 1:n Tiedotukseen. Palautteet toimitetaan edelleen palautteen kohteille.
Lähetä:
YLE Radio 1:n
Lähetystaajuudet
YLE Radio 1 kuuluu kaikkialla Suomessa 24 tuntia vuorokaudessa.
Taajuudet lähetinasemittain löydät täältä.
YLE Radio 1:n
Yhteystiedot
YLE Radio 1
PL 6
00024 YLEISRADIO
Puhelin: YLEkeskus (09) 14801
yleradio1.fi
Palaute sähköpostilla: yle.radio1@yle.fi
Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@yle.fi
YLE Radio 1:n
Henkilökunta
Ohjelmapäällikkö Kaj Färm
Vastaava tuottaja Anna Simojoki
Kanava-assistentti Salla Matusiak
Kanavatuottaja Jouni Kenttämies
Internet-tuottaja Rainer Korhonen
Pääkuuluttaja: Timo Teräsvuori
Kuuluttajat: Jari Aula, Charlotta Hagfors, Tuija Kurvinen, Maarika Latva, Heikki Puskala, Matti Rauramo, Juha Salomaa, Maaria Seppänen, Marketta Sonninen (virkavapaalla), Hanna Visapää.
YLE Radio 1:lle ohjelmia tekevät mm.YLE Radion kulttuuriohjelmat, YLE Musiikki, YLE Radion tiede ja opetusohjelmat, YLE Radion asiaohjelmat, YLE Radion uutis ja ajankohtaisohjelmat, YLE Radioteatteri ja YLE Radion viihdeohjelmat.
Ylen Klassisen tuottaja Jari Rantschukoff
Tiedotus: Tuire Juusela


