Käsipyyherullajärjestelmiä ja kasvokkainviestikumppaneita
Käsipyyherullajärjestelmä. Kahvilan vessan seinässä oli uusi systeemi käsien kuivaamiselle ja ison valkoisen laatikon kyljessä luki firman nimen lisäksi käsipyyherullajärjestelmä.
Käsi, pyyhe, rulla, järjestelmä, yhteensä neljä sanaa ja 25 kirjainta. Miten yksinkertainen asia, käsien kuivaaminen, voi saada aikaan tällaisen yhdyssanajärkäleen?
Yhdyssanat on yksi virkakielen ja sotilastermistön tärkeimpiä tunnusmerkkejä. Jos niitä on paljon ja ne ovat pitkiä, ne tekevät tekstin ymmärtämisen vaikeaksi. Siksi niille on helppo irvailla. Monelle lienee tuttu väite suomen kielen pisimmästä yhdyssanasta lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikkoaliupseerioppilas, joka on tietenkin sotilashuumoria. Myös saksan kieli on kuuluisa pitkäksi venähtävistä sanoista, ja siellä "saksan pisimmäksi yhdyssanaksi" ovat koiranleuat laatineet tällaisen: Donaudampfschifffahrtsgesellschaftskapitänsmütze, joka tietysti merkitsee Tonavan höyrylaivayhtiön kapteenin hattua.
Kuulijamme J.Noponen on myös törmännyt käsipyyherullajärjestelmään. Sana sai hänet pohtimaan yhdyssanoja enemmänkin kokonaisen Aristoteleen kantapäälle lähettämänsä kirjeen verran. Noponen ällistelee kirjeessään, miten pitkiksi sanat voivat kielessämme venyä ja eikö pitkille sanoille ole ole vaihtoehtoa.
"Miksi käsipyyhkeiden järjestelmälle ei keksitty aivan omaa, uutta sanaa, lyhyttä ja napakkaa, vaan otettiin käyttöön pitkä yhdyssana? Kun Topelius, Lönnrot ja muut suomalaisuusmiehet 150 vuotta sitten keksivät omia sanoja suomen kieleen, he eivät tehneet yhdyssanoja. Miksi heidän linjansa ei kelpaa nyky-Suomen sanankäyttäjille?"
Miksi siis joudumme kahlaamaan tietoturvalaiteliiketoimintojen, kasvokkainviestikumppaneiden, kondiittorioppiohjelmakomiteoiden ja peruspalveluliikelaitoskuntayhtymien seassa? Miksi yhdyssanojen väärin kirjoittaminen saa toisaalta niin monet niin vihaisiksi? Mikä on bahuvrihi-yhdyssana? Vesa Koivisto on Itä-Suomen Yliopiston yliopistotutkija ja Helsingin yliopiston dosentti, kysytään häneltä.
Pasi Heikura
aristoteles@yle.fi
Kommentit: Uusin ensin Vanhin ensin
Aristoteleen kantapää
Ohjelmat
Pasi Heikuran isännöimä Aristoteleen kantapää on Yle Radio 1:n hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta.
Aristoteleen kantapää kuullaan Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.20 - 17.45, ja uusintana lauantaisin klo 8.30.
Tältä sivulta voit kuunnella Aristoteleen kantapään aikaisempia lähetyksiä.
Aristoteleen kantapään uusimmat kuunneltavat
- Aristoteleen kantapää: Kaikki paitsi purjehdussanaston laatiminen on turhaa
- Aristoteleen kantapää: Ei nimi ihmistä, kasvia tai eläintä pahenna
- Aristoteleen kantapää: Kesän alku aina vaikeaa, vapussa kiitos seisoo!
- Aristoteleen kantapää: Koodin onni
- Aristoteleen kantapää: Kirjaimellisesti
- Aristoteleen kantapää: Painonvartijat
- Aristoteleen kantapää: Sananani ain ananas!
- Aristoteleen kantapää: Kevätuhri
- Aristoteleen kantapää: Sunfaraa
- Aristoteleen kantapää: Kemppaisesta Kempiksi


